Mikin paahdetut parmesaaniperunat

|

Viikonloppuna teimme sunnuntaipaistia marinoidusta possunniskasta ja Miki kokeili sen seuraksi näitä herkullisia parmesaanikuorrutettuja paahdettuja perunoita, joiden tyylisen ohjeen hän bongasi jostain ulkomaisesta ruokaohjelmasta. 

Näistä taisi tulla kertaheitolla meidän lempilisäke, koska ne ne ovat myös helppo valmistaa. Mausteitakin voi muokkailla omaan makuun ja ruokaan sopivaksi.

Possunniskan marinointiin ja kypsennykseen löydät lyömättömän hyvän ohjeen aiemmasta North Carolina Style Pulled Pork -reseptistäni täältä. Leikkaat vain lihan siivuiksi repimisen sijaan.

Parmesaaniperunoista löytyy blogista myös hieman toisenlainen versio. Kannattaa kokeilla sitäkin!


MIKIN PAAHDETUT PARMESAANIPERUNAT


8 kiinteää perunaa (Nicola)
vettä 
suolaa
50 g voita
2 dl parmesaaniraastetta
0,5 tl juustokuminaa
1/4 tl valkopippuria myllystä
1/4 tl mustapippuria myllystä
1 tl paprikajauhetta
0,5 tl valkosipulisuolaa

Lämmitä uuni 200 asteesen.

Kuori, paloittele ja keitä perunat kypsiksi suolalla maustetussa vedessä ja valuta. 

Lisää kattilaan voi, laita kansi päälle ja anna voin sulaa hetki.

Sekoita mausteet parmesaanin joukkoon. Lisää seos kattilaan.
Laita heti kansi päälle ja ravista kattilaa 5-6 kertaa, jotta perunat maustuvat kauttaaltaan.

Levitä perunat paperoidulle uunipellille ja paahda uunin yläosassa noin 15-20 minuuttia, kunnes perunat ovat saaneet kauniin kullanruskean värin.



Be First to Post Comment !
Lähetä kommentti

Kiitos kun laitoit viestiä! Se julkaistaan tarkistuksen jälkeen.
Terkuin, Kulinaari

EMOTICON
Klik the button below to show emoticons and the its code
Hide Emoticon
Show Emoticon
:D
 
:)
 
:h
 
:a
 
:e
 
:f
 
:p
 
:v
 
:i
 
:j
 
:k
 
:(
 
:c
 
:n
 
:z
 
:g
 
:q
 
:r
 
:s
:t
 
:o
 
:x
 
:w
 
:m
 
:y
 
:b
 
:1
 
:2
 
:3
 
:4
 
:5
:6
 
:7
 
:8
 
:9

Post Signature

Post Signature