Carpaccio ja mantelinen semifreddo – juhlavaa joulua italialaisittain

|
Kaupallinen yhteistyö Vinic Finlandin kanssa.


Kuten olen jo aiemminkin kertonut, meidän joulumme ei ole ihan sellainen median markkinoima perinteinen kinkku- ja laatikkobakkanaali. Joulua ei laiteta esille tai juhlita sen kummemmin. Keskitymme rauhoittumiseen, yhdessäoloon ja jätämme kaikenlaiset jouluhössötykset pois.


Kumppani käy sukunsa kanssa syömässä "pakolliset" jouluruoat ja minä valmistelen sillä välin illaksi herkkuja teemalla "vähän mutta hyvää". Tänä vuonna nautitaan italialaisittain, hyvän viinin kera. Menu on koottu kahden italialaisen viinin, Caprili Brunello di Montalcinon ja Marsalan ympärille.


Brunello-viinissä käytettävät Sangiovese Grosso -rypäleet kasvavat Montalcinon kaupungin liepeillä Etelä-Toscanassa. Montalcinon ilmaston kuivuus, kuumuus sekä maaperän kalkkikivi ja hiekka tekevät Brunello-viineistä erityisen voimakkaan makuisia.


Syvän aromikkaina Brunello di Montalcino -viinit ovat hyvin haluttuja viininharrastajien keskuudessa, ja viini onkin parhaimmillaan vasta noin kymmenvuotiaana ja nautittaessakin sen on syytä antaa hengittää vähintään tunti, että aromit pääsevät oikeuksiinsa.


Laadukkaana viininä Brunello vaatii ruoaltakin tietynlaista luonnetta. Se on erinomainen kumppani täyteläisille liharuoille, kuten pihvit ja padat. Pidä kuitenkin ruoka simppelinä ja makupaletti maltillisena, jotta Brunellon oma yrttinen mausteisuus ja herkullinen marjaisuus pääsevät oikeuksiinsa.


Valitse voimakkaan makuisia lihoja, kuten hyvin raakakypsynyt naudanliha, riista, poro, villisika, fasaani tai jänis. Vaalealihaiset ja miedot kalkkuna tai kana jäävät tyystin tummasävytteisen ja paahteisen Brunellon jalkoihin.

Myös runsaat pastat, leikkeleet ja italialaiset juustot, kuten pecorino, parmesaani sekä sinihomejuustot rakastavat Brunelloa. Kasvisruoan ystävän kannattaa kokeilla Brunelloa esimerkiksi Portobello-sienien ja risoton kanssa.

Tyylikäs punaviini on myös erittäin hieno lahjaidea!


Caprili Brunello di Montalcino 2013
Toscana, Italia
Sangiovese Grosso
Hinta Alkossa 35,42 € / 0,75 l


Italialainen alkuruoklassikko

Carpaccio on tyypillinen italialainen alkupalana nautittava ruokalaji, joka valmistetaan yleensä erittäin ohueksi leikatusta, kypsentämättömästä naudanlihasta. Italian ruokahistoriassa carpaccio on vasta pienokainen, sillä sen syntyajaksi mainitaan noin 1950-luku ja venetsialainen Harry´s Bar. Ruokalaji on nimetty taidemaalari Vittore Carpaccion mukaan, jonka lempiväri oli vaalean lihanpunainen.

Nykyään carpacciota tarjotaan myös esimerkiksi ohueksi leikatuista raaoista kasviksista ja kalasta valmistettuna.


CARPACCIO

noin 100g naudan puhdistettua sisäfilettä per syöjä
parmesaanilastuja
kapriksia
rukolaa
sormisuolaa
mustapippuria myllystä

Kääri sisäfilee tiukasti tuorekelmuun, mahdollisimman tasaiseksi paketiksi. Pakasta vähintään pari kolme tuntia, jotta liha jähmettyy kunnolla.

Poista kelmu ja leikkaa fileestä erittäin terävällä veitsellä ohuita viipaleita. Asettele viipaleet heti laakeaksi asetelmaksi lautaselle.

Viimeistele annos parmessanilastuilla, kapriksilla ja rukolalla. Laita tarjolle myös sormisuolaa ja mustapippuria myllyssä. Pursota annoksen reunoille hieman tryffelimajoneesia. Se nostaa makuelämyksen aivan uusiin ulottuvuuksiin.

Voit halutessasi lorauttaa carpaccion pinnalle myös laadukasta oliiviöljyä tai balsamicosiirappia.

Vinkki: Kokeile carpaccion kanssa myös tuoretta Mozzarella di Bufalaa. Todella herkullista!

TRYFFELIMAJONEESI

0,75 dl majoneesia
0,5 tl tryffeliöljyä


Pala aitoa Sisiliaa.

Illan jälkiruoka vie meidät Sisiliaan, Marsala-viinin kotiseudulle. Marsalan kaupungissa valmistetaan paikallisista rypälelajikkeista tätä väkevöityä viinityyppiä, joka voi olla mitä tahansa kuivasta hyvinkin makean.

Martinez Marsala Superiore Riserva Dolce on luokittelun parhaasta päästä, ja se on makea sekä lain mukaan vähintään neljä vuotta kypsytetty. Martinez Marsala on kypsytetty 5 viisi vuotta tammitynnyreissä.


Monille Marsala on tullut tutuksi tiramisun mausteena, ja se onkin erinomainen makeissa jälkiruuissa ja jälkiruokaviininä sekä voimakkaiden juustojen kera.

Viinin on väriltään kauniin tumman punertavan kuparinoranssi. Maku on makea ja siinä on aprikoosia, viikunaa, taatelia ja keltarusinaa. Maku on hennon pähkinäinen ja pitkä. Tuoksu myötäilee pitkälti maun aromeja.

Tuntemamme Marsala-viinin kehitti vuonna 1773 livepoolilainen kauppias John Woodhouse, joka huomasi väkevöidyn viinin muistuttavan Brittein saarilla suosittua sherryä. Väkevöinti lisäksi paransi viinin säilyvyyttä pitkillä kuljetusmatkoilla.


Martinez Marsala Superiore Riserva Dolce, DOC
Marsala, Italia
Grillo, Damaschino, Inzolia
Hinta Alkossa 8,74 € / 0,375 l


MANTELINEN SEMIFREDDO

5 dl kuohukermaa
4 keltuaista
2 dl sokeria
40 g mantelilastuja
1,75 dl Marsala-viiniä

koristeluun:
cantuccini-keksejä
tuoreita karhunvatukoita, vadelmia tai mustikoita
minttua

Paahda mantelit keskilämmöllä kevyesti ruskistaen kuivalla pannulla. Laita syrjään odottamaan.

Lisää pannulle 0,75 dl sokeria antaen sen sulaa ja karamellisoitua kullankeltaiseksi. Lisää Marsala ja sekoittele muutaman minuutin ajan, kunnes seos on siirappimaista.

Sekoita mantelilastut ja marsalasiirappi ja anna jäähyä hyvin.

Vaahdota kerma napakaksi vaahdoksi. Vaahdota myös 1,25 dl sokeria ja keltuaiset vaaleaksi, kuohkeaksi vaahdoksi.

Kääntele kerma- ja muna-sokerivaahto sekaisin keskenään. Kääntele joukkoon myös manteli-marsalasiirappi. Laita seos kannelliseen, reilun litran vetoiseen rasiaan ja pakasta vähintään 8 tuntia.
Semifreddo voi tehdä hyvin muutaman päivän etukäteen.

Annostele semifreddo mieluiten kuivalla, huoneenlämpöisellä jäätelökauhalla kauniiksi palloiksi.
Koristele annokset murskatuilla cantuccineilla, tuoreilla marjoilla ja mintulla.

Semifreddon kanssa maistuu vaikka tilkka marsalaa sekä kuppi hyvää espressoa.


Onko sinulla perinteistä poikkeava tapa viettää joulua?

Valviran antaman ohjeistuksen mukaisesti alkoholia koskevia kommentteja en voi julkaista. 
Kaikesta muusta sisällöstä saa mielihyvin laittaa viestiä.

1 kommentti on "Carpaccio ja mantelinen semifreddo – juhlavaa joulua italialaisittain"
  1. Joulupöydässä meillä on paljon suomalaisesti perinteisiä ruokia, mutta myös ei niin perinteisiä. Ehkä eniten ei perinteisistä löytyvät alkuruoista.

    VastaaPoista

Kiitos kun laitoit viestiä! Se julkaistaan tarkistuksen jälkeen.
Terkuin, Kulinaari

EMOTICON
Klik the button below to show emoticons and the its code
Hide Emoticon
Show Emoticon
:D
 
:)
 
:h
 
:a
 
:e
 
:f
 
:p
 
:v
 
:i
 
:j
 
:k
 
:(
 
:c
 
:n
 
:z
 
:g
 
:q
 
:r
 
:s
:t
 
:o
 
:x
 
:w
 
:m
 
:y
 
:b
 
:1
 
:2
 
:3
 
:4
 
:5
:6
 
:7
 
:8
 
:9

Post Signature

Post Signature