Juhlapöydän upein savulohimoussekakku

|
Kaupallinen yhteistyö Heimon Kalan kanssa.


Syksy on ruokajuhlien kulta-aikaa rapu- ja sadonkorjuujuhlineen. Varsinkin tänä syksynä on ollut upea nauttia herkuista lämpiminä loppukesän iltoina.


Ajatus tähän herkulliseen lohimoussekakkuun lähti yksinkertaisesti siitä, että kaikki eivät välttämättä välitä ravuista ja olisi kiva tarjota silti jotain merellistä ja raikasta.
Kakku maistuu erityisesti keitettyjen perunoiden kera, mutta se on todellista herkkua myös leivän päällä.


Olen aiemmin tehnyt vastaavantyyppisiä voileipäkakkuja kylmäsavulohesta, mutta mielestäni lämminsavustetusta tulee pehmeämmän makuinen mousse.

Heimon Kalan lämminsavulohi ja -kirjolohi valmistetaan perinteistä valmistustapaa vaalien leppäsavussa. Tuloksena on todella pehmeä ja aromikas maku sekä mehevä koostumus. Todella herkullista monien ruokien raaka-aineena, sellaisenaankin vaikka leivän päällä.


Kakun kruunaa hienostunut suomalainen Heimon Gourmet kirjolohenmäti, joka myydään kylmähyllystä. Kevyesti suolattu ja pastöroitu mäti on koostumukseltaan todella kauniin kuulasta, joten se sopii hyvin tällaisiin juhlaviin ruokiin. Eikä raikas makukaan jätä toivomisen varaa.

Savulohimoussekakku sopii juhlavaksi tarjottavaksi ympäri vuoden. Kokeile myös joulu- ja pääsiäöispöydässä ja koristele sesongin mukaan.


SAVULOHIMOUSSEKAKKU (12-15 annosta)

ainekset:
400 g Heimon Gourmet savulohi- tai savukirjolohifileetä
3 rkl sitruunamehua
3 rkl vettä
5 kpl liivatelehtiä à 2 g
250 g tuorejuustoa (maustamatonta)
100 g Heimon Gourmet suomalaista kirjolohenmätiä
2 rkl ruohosipulia
1 tl tilliä hienonnettuna
1 tl paprikajauhetta
1,5 tl suolaa
1 tl mustapippuria myllystä
2,5 dl kuohukermaa

koristeluun:
Heimon Gourmet suomalaista kirjolohenmätiä
suuria kuorittuja katkarapuja
tuoretta tilliä
sitruunaa viipaleina

lisäksi:
1,5 litran vuoka


  1. Anna liivatteiden liota kylmässä vedessä 10 minuuttia.
  2. Vuoraa vuoka huolellisesti tuorekelmusuikaleilla
  3. Laita nahaton savulohi- tai savukirjolohifilee, tuorejuusto, pippuri, suola ja paprikajauhe yleiskoneeseen ja jauha tasaiseksi massaksi.
  4. Kuumenna sitruunamehu ja vesi ja liota siihen liivatteet, joista on puristettu pois ylimääräinen vesi. Kaada liivateseos lohimassan joukkoon koneen käydessä, jotta se sekoittuu tasaisesti.
  5. Laita kalamassa kulhoon ja sekoita joukkoon mäti, tilli ja ruohosipuli. Vatkaa kerma napakaksi vaahdoksi sekoita seokseen lastalla käännellen. Maista mousseseosta ja säädä maku.
  6. Lusikoi seos vuokaan ja tasoita lopuksi pinta. Anna kakun hyytyä kylmässä ainakin neljä tuntia. Kumoa kakku tarjoilualustalle, jonka olet koristellut esim. salaatinlehdillä. Poista tuorekelmu huolellisesti.
  7. Viimeistele kakku katkaravuilla, mädillä, tillillä ja sitruunaviipaleilla.
  8. Moussekakku säilyy kylmässä kaksi päivää.








2 kommenttia on "Juhlapöydän upein savulohimoussekakku"
  1. Ihan mielettömän upea ilmestys ja tosi juhlava! 😊👍🏻

    VastaaPoista
  2. Oi, näyttää tosi herkulliselta! Mä olen joskus tehnyt ruisleipäpohjan päällä lohimoussea ja uskon, että tämäkin ohje toimisi myös pohjan kanssa. :) Tosi kaunis muuten noin kuivakakkuvuokaan tehtynä!

    VastaaPoista

EMOTICON
Klik the button below to show emoticons and the its code
Hide Emoticon
Show Emoticon
:D
 
:)
 
:h
 
:a
 
:e
 
:f
 
:p
 
:v
 
:i
 
:j
 
:k
 
:(
 
:c
 
:n
 
:z
 
:g
 
:q
 
:r
 
:s
:t
 
:o
 
:x
 
:w
 
:m
 
:y
 
:b
 
:1
 
:2
 
:3
 
:4
 
:5
:6
 
:7
 
:8
 
:9

Post Signature

Post Signature