Hävikkivapaa ravintola Nolla ja Taste of Helsinki -ARVONTA

|
Kaupallinen yhteistyö Taste of Helsingin sekä ravintola Nollan kanssa.


Pitkä odotus päättyy ensi viikolla, kun Taste of Helsinki starttaa torstaina 14. kesäkuuta Töölönlahden puistossa jatkuen aina sunnuntaihin 17.6. saakka.


ToH-ambassadoreina saimme Lyhyenä hetkenä -blogin Pian kanssa tilaisuuden tutustua osallistuvista ravintoloista lähemmin Nollan tarjontaan. Lienee sanomattakin selvää, että olimme Pian kanssa kummatkin onnesta soikeina! Kiertotalous on jo tätä päivää ja yhä useampi vastuullinen yritys pyrkii minimoimaan toimintansa ympäristökuormaa.

Nolla on Suomen ensimmäinen zero waste, eli hävikkivapaa ravintola, joka pyrkii kaikessa toiminnassaan eliminoimaan ruoka- ja pakkausjätteen syntymisen. Lisäksi ravintolassa on kiinnitetty erityistä huomiota veden ja energiankulutukseen.

Raaka-aineet hankitaan niin läheltä kuin mahdollista ja ne ovat aina luomua ja kestävällä tavalla tuotettuja. Tuotteet toimitetaan ravintolaan aina ilman pakkauksia tai kiertävissä kestokuljetuspakkauksissa.

Äkkiseltään voisi kuvitella, että tällaisilla eväillä ei kovin kummoista kulinarismia synny – jotain aatteellista pupunruokaa korkeintaan. Mutta Nolla tarjoilee kauden parhaat raaka-aineet uskomattoman hienostuneina annoksina ja mutkattoman palvelun kera.

Katso Nollan inspiroiva tarina:



Meidät otti vastaan Luka Balac, yksi keittiömestareista ja perustajista, tarjoten meille tervetuliaismaljoiksi kesäisen raikasta alkuviiniä, joka on luontaisesti kupliva ja kivan hapokas.


Kruunuhaassa Liisankatu 2:ssa sijaitseva ravintola on miljööltään mukavan rento ja konstailematon. Huomio kiinnittyy kattauksessa lukuisiin pieniin yksityiskohtiin, kuten ihaniin vanhoihin Sorsakosken aterimiin, Evolumin Presidentinlinnasta peräisin olevista lasipulloista tehtyihin juomalaseihin sekä pehmeisiin lautasliinoihin jotka kudotaan muovipulloista tehtävästä kuidusta.

Skoolasimme Pian kanssa ja tutustuimme siinä samalla paremmin illallisen kuluessa. Nämä olivat meidän ensimmäiset "treffimme" vaikka olemmekin törmänneet useasti erilaisissa tilaisuuksissa.


Ensimmäisenä saimme maistaa sampea pil pil, jossa on käytetty Varkaudesta Carelian Caviarin sammenmätituotannon sivutuotteena kasvatuksessa syntyviä koiraskaloja.

Pil pil on perinteisesti kastike, jossa kaksi rasvaista ainesosaa sekoitetaan emulsiokastikkeeksi. Tässä tapauksessa siis sammenrasva ja yrttiöljy. Annoksen maut ovat upean kesäiset, hennot ja raikkaat.


Vohvelia ja osterivinokasta -annos on hieman muunneltu versio tänä vuoinna taste of Helsingissä tarjoiltavasta annoksesta. Hapanjuurivohvelin kera on osterivinokasta, Mangaliza-possua, lardoa ja oreganoa. Kerrassaan maukas annos, jossa on paljon hienoja täyteläisiä makuja. 


Illallisen iloinen yllättäjä oli ainakin itselleni kyyttö tartar Savonlinnasta, jonka kanssa tarjottiin maa-artisokka cremeä ja sipsejä. Kaksi lemppariani, maa-artisokka ja tartar samalla lautasella – en laita yhtään pahakseni. Ihanat suutuntumat ja en edes kaivannut lihaan happoisuutta, koska se sopi pelkällä suolalla ja pippurilla maustettuna pähkinäisen maa-artosokan kanssa hienosti.


Pielisen kuhaa ja espargadoa. Lautasella kesän raikkaita ensivihanneksia – paksoita, retiisiä ja kevätsipulia kummpaninaan kalaliemeen tehtyä voikastiketta. 

Kivan kesäinen annos, vaikka kalan perkaaminen ei ihan sitä ominta aluetta olekaan. Maukasta se oli silti! Esillepano oli erittäin kaunis.


Jälkiruokaan oli innoitusta haettu Atlantin takaa saakka. Kaakaopavunkuorista valmistettu crumble, Mast Brothersin luomusuklaata, olutmäskijäätelöä, maitohilloa ja raparperia. Hienostunut ja ajakohtainen päätös hienolle illalliselle!
Viinikin oli hauska yllätys – luumuinen, hedelmäinen sake.


Juttua ja naurua riitti pöydässämme koko illan täydeltä. Tarinat risteilivät ruoan, työn ja ihmissuhteiden välillä. Mikä hauskinta, olemme molemmat mukana ensi syksynä eräässä samassa projektissa joka liippaa hyvin läheltä ravintolaillan teemaa. Mutta siitä sitten joskus myöhemmin lisää.


Ravintola Nollan Taste of Helsinki menu:

Rapea sienivohveli 
Mouhijärven tryffelijuustoa ja sipulirelissiä
6 €

Siikacarpaccio
vihreää romesco-kastiketta ja suolaheinävinegretteä
6 €

Raparperijäätelöä
mansikkamarenkia, olutmäskiä ja karamelliä
5 €

Parsaa ja sampea
Paahdetut uudet perunat ja mesiangervokastike
10 €



Ennen illan päättymistä nautimme Pian kanssa vielä lasilliset samppanjaa ja pääsimme kurkistamaan myös takahuoneeseen, jossa kompostoidan kaikki syntyvä biojäte. Siellä muuttuvat mullaksi myös viinipullon korkit. Syntynyt komposti annetaan eteenpäin tarvitseville. 


Harvemmin sitä on tullut näihin ravintolapostauksiin laitettua kuvaa ravintolajätteestä, mutta tässä tapauksessa se on ihan perusteltua. Homma toimii todella hienosti. Ravintolajätteenkäsittely tuodaan mukaan myös ToH-tapahtumaan.

Kompostorin vieressä olevassa astiassa olivat kahden kuukauden maatumattomat jätteet odottamassa jälkikäsittelyä.


Kiitos vielä ravintola Nolla ja sen henkilökunta. Nähdään Taste of Helsingissä!

Tämä on itselleni ensimmäinen kerta tapahtumassa ja olen varmasti kuin lapsi karkkikaupassa! Toivotaan että sää suosii herkuttelijoita. Voi kun olis jo torstai!

Arvonnan voitti Mika. Voittajaan on oltu yhteydessä. 

Yhteistyössä:


42 kommenttia on "Hävikkivapaa ravintola Nolla ja Taste of Helsinki -ARVONTA"
  1. Upea arvonta! Oma suosikkiannokseni on ehdottomasti Olon Friteerattua kukkakaalia, pikkelöityä merilevää ja misolla maustettua voi-valkoviinikastiketta. jenny.lappalainen21 at gmail.com

    VastaaPoista
  2. No nyt on kyllä tulossa verraton TOH-kattaus! Nolla vaikuttaa superkiinnostavalta.

    VastaaPoista
  3. Erittäin mielenkiintoinen konsepti tällä ravintola Nollalla. Ruoka-annokset näyttävät äärimmäisen herkullisilta. Oma komposti kuulostaa ihan super hyvältä ajatukselta samoin nuo vanhat ruokailuvälineet ja kierrätetyt lasit. Täytyypä poiketa joku päivä.

    Taste of Helsinki ravintoista monet ovat suosikkejani mutta nostaisin ykköksesi Ragun "Ahvenanmaan siikaa munan, tillimajoneesin ja paahdetun mallaksen kanssa" :)

    VastaaPoista
  4. katikajander@icloud.com7.6.2018 11.28

    Fabrik ja tryffelirisotto <3

    VastaaPoista
  5. Latvan koko menu!
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Latvalla on kyllä listallaan hienoja annoksia.

      Poista
  6. Latvan Hiillostettu tuohi-kerma-parfait, spelttiä, raparperia ja hunajaa kuullostaan niin kummalle, että sen maistan kyllä!

    VastaaPoista
  7. Eniten uteliaisuutta herättää Esperanton menukokonaisuus. Kerran nauttinut niiden tasting menuta ja se oli kaikin puolin valloittava. Nollan konsepti kiinnostaa tietysti myös.

    VastaaPoista
  8. Friteerattua kukkakaalia, pikkelöityä merilevää ja misolla maustettua voi-valkoviinikastiketta on oma suosikkini

    outivar@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Olon Yuzumarinoitua siikaa, piparjuurta ja rapeaa riisiä. Terv. Taru tavi@helsinkilainen.com

    VastaaPoista
  10. Kyllä joku kala-annos vie voiton....kenties Pielisen kuha olisi suosikkini
    eijanylund@luukku.com

    VastaaPoista
  11. sienivohveli kuulostaa jännittävältä ja herkulliselta! ansode@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Olon siika tai Ragun maa-artisokka! katri.lahikainen@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Siikacarpaccio kuulostaa niin herkulliselta, ai nam :) En malta odottaa!
    alarm06.00@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Kyllä toi Nollan Rapea sienivohveli -annos olis käytävä maistamassa!

    VastaaPoista
  15. Ragun maa-artisokka + hapanjuurivohveli kuullostaa jännittävältä ja sitä odotan eniten.

    VastaaPoista
  16. Ragun jälkiruoka ��
    (marisusann@gmail.com)

    VastaaPoista
  17. Siikacarpaccio!
    3kajomi5@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Chapterin Naudan sydän ❤
    kryoppy@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Nolla on kyllä ihan 6/5, ja sienivohveli kiinnostaa Tastessa.

    VastaaPoista
  20. Nollan parsaa ja sampea maistuisi!

    VastaaPoista
  21. Olon Härkätataki! Nam!
    pienempi@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Vaikeahan noita on erikseen esiin nostaa, mutta sanotaan tähän Latva, kun siellä on charolaisia ja siikaa.

    VastaaPoista
  23. Nollan siikacarpaccio

    paivi.a.kuronen@gmail.com

    VastaaPoista
  24. Nollalta sienivohveli on pakko päästä testaamaan! :)

    VastaaPoista
  25. Nollan sienivohveli on pakko päästä testaamaan!

    josefinealexa@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Monta suosikkia, mutta Olon yuzu-marinoitus siika ja Fabrikin risottopallo kiinnostavat.

    lurkkeri at gmail piste com

    VastaaPoista
  27. Monta houkuttelevaa, mutta ainakin Olon yuzu-marinoitu siika ja Fabrikin risottopallo kiinnostavat.

    lurkkeri at gmail piste com

    VastaaPoista
  28. Esperanton menu oli kokonaisuudessaan kiinnostavin mutta ihsnan kuuloisia annoksia oli kaikilla ja varmasti taas tulee joka ravintolalta maistettua jotakin.
    Nollan menu pitää myös toki maistaa. Ravintolan konsepti osuu omaan arvomaailmaan hyvin joten pitäähän zero waste annokset käydä testaamassa :)

    VastaaPoista
  29. Kaikkia Nollan annoksia olen kuolannut siitä asti kun menut julkistettiin <3
    juulia.myllykangas@outlook.com

    VastaaPoista
  30. Winon tartar, helppo valinta! Jälkkäriksi Olon koko menu :D
    enimmakseen.syomista at gmail.com

    VastaaPoista
  31. Esperanton menu houkuttelee minua eniten! :)
    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  32. Suosikkiannokseni olisi varmasti yuzumarinoitua siikaa, piparjuurta ja rapeaa riisiä :)

    cloudberryshake (at) gmail.com

    VastaaPoista
  33. Bosgårdin kartanon luomu Charolais-härkää, savustettua munavoita ja Ahlbergin tilan sinapinvihreitä :) ellle@windowslive.com

    VastaaPoista
  34. Siikacarpaccio kuulostaa super herkulliselta!!

    VastaaPoista
  35. Nollan Parsaa ja Sampea on aivan pakko tulla maistamaan!

    mika.paivansara@gmail.com

    VastaaPoista
  36. Epäilen että Ragun maa-artisokka-annos nousee suosikiksi!

    VastaaPoista

EMOTICON
Klik the button below to show emoticons and the its code
Hide Emoticon
Show Emoticon
:D
 
:)
 
:h
 
:a
 
:e
 
:f
 
:p
 
:v
 
:i
 
:j
 
:k
 
:(
 
:c
 
:n
 
:z
 
:g
 
:q
 
:r
 
:s
:t
 
:o
 
:x
 
:w
 
:m
 
:y
 
:b
 
:1
 
:2
 
:3
 
:4
 
:5
:6
 
:7
 
:8
 
:9

Post Signature

Post Signature