Rapeat gluteenittomat broilerin sisäfileenugetit

|

Arjen kiireessä pikaruoka tuntuu usein varsin houkuttelevalta vaihtoehdolta. Ei millään jaksaisi nyt tehdä mitään saati lähteä kauppaan hortoilemaan ilman mitään käryä mitä edes söisi.


Itse maltoin tässä kuitenkin mieleni ja tein kerrankin itse yhtä pikaruokien parhaista kananugetteja. Ja vielä niitä harvemmin saatavilla olevia fileenugetteja broilerin sisäfileestä.

Monissa viimeaikoina näkemissäni nugettiresepteissä on käytetty pankoa eli japanilaistyyppistä karkeaa korppujauhoa. Olisin varmasti itsekin päätynyt siihen, mutta sitä on aika harvoin tarjolla keskustan pienemmissä ruokakaupoissa.


Minulla oli S-marketissa kaikki muut aineksista korissa ja enää korppujauhot puuttuivat. Koska pankoa ei ollut valikoimissa, päädynkin kokeilemaan reseptiä Moilas gluteenittomista korppujauhoista. Gluteenittomuus tosin vaati perinteisen paneroinnin muokkaamista vehnäjauhottomaksi. Se ei kuitenkaan tuottanut mitään ongelmaa.

Koska nämä nugetit paistetaan uunissa uppo- tai pannupaiston sijaan, ne ovat myös vähärasvaisempia ja siksi mielestäni herkullisempiakin. Broilerin mehukkuuskin pääsee parhaiten oikeuksiinsa.

Nugetit voi valmistaa myös perinteisestä rintafileestä leikkaamalla pienempiä paloja tai vaikka lohifileestä.


Nugettien seuraksi valmistin kaksi nopeaa dippiä. Majoneesin sijaan voit kokeilla myös raikasta kasvipohjaista kaurafraichea tai turkkilaista jogurttia.


RAPEAT BROILERIN SISÄFILEE NUGETIT (G) (2-3:lle)

400 g broilerin sisäfileitä
2,5 dl Moilas gluteenittomia korppujauhoja
1 dl parmesaaniraastetta
1/4 tl suolaa
1/4 tl mustapippuria myllystä
3-4 kananmunaa

Riko munat laakealle lautaselle ja riko niiden rakenne.

Sekoita toiselle laakealle lautaselle korppujauhot, parmesaaniraaste ja mausteet.

Voit halutessasi puolittaa sisäfileet tai ainakin isoimmat niistä.

Pyörittele fileet ensin kanamunassa, sitten korppujauhoseoksessa. Sitten vielä munassa ja jauhoissa toiseen kertaan.

Aseta uuniritilä paperoidun uunipellin päälle. Suihkauta ritilälle ja paperille hieman vuokasprayta ja lado leivitetyt fileet ritilälle. Paista 230 asteessa noin 12 minuuttia, kääntäen nugetit paiston puolessa välissä. Fileet ovat kypsiä kun fileen sisälämpötila näyttää 71 astetta. Tällöin fileet jäävät mehukkaiksi.

CHILIMAJONEESI
1 dl Hellman´s majoneesia
1 rkl chilikastiketta (esim. sriracha)

SINAPPIMAJONEESI
1 dl Hellman´s majoneesia
1 rkl kokojyväsinappia

Sekoita ainekset kastikkeeksi ja nauti nugettien kanssa.



8 kommenttia on "Rapeat gluteenittomat broilerin sisäfileenugetit "
  1. Vastaukset
    1. ÄLÄ! :-) Tää oli taas tällaista kokkailua ilman sen kummempaa reseptiä. Ja hyvää tuli taas.

      Poista
  2. Kotona tehdyt nugetit ovat kyllä ihan omaa luokkaansa. Näyttävät hyviltä!

    VastaaPoista
  3. Jaa. tuollaisista gluteenittomista korppujauhoista en ole kuullutkaan. Täytyy tsekata lähikauppa.

    VastaaPoista
  4. Itsetehtynä aivan parasta napsiruokaa!

    VastaaPoista
  5. Seuraava sohvannurkkaleffaruoka ehdottomasti. Pojot vähärasvaisuudelle! Pysyy sohva ja suupielet siistimpänä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää oli vähän liian vaarallinen satsi itsekseen kokattavaksi. Tulee syötyä ihan liikaa ;-)

      Poista
  6. Aivan pakko tehdä ja gluteenittomana - kiitos :)

    VastaaPoista

EMOTICON
Klik the button below to show emoticons and the its code
Hide Emoticon
Show Emoticon
:D
 
:)
 
:h
 
:a
 
:e
 
:f
 
:p
 
:v
 
:i
 
:j
 
:k
 
:(
 
:c
 
:n
 
:z
 
:g
 
:q
 
:r
 
:s
:t
 
:o
 
:x
 
:w
 
:m
 
:y
 
:b
 
:1
 
:2
 
:3
 
:4
 
:5
:6
 
:7
 
:8
 
:9

Post Signature

Post Signature