Uunifajitas on helppo lohturuoka

|

Texmex -klassikko fajitas on yksi kaikkien aikojen lempiruoistani. Ensimmäiset fajitakseni sain nauttia Turussa legendaarisessa ravintola Torressa 90-luvun alussa. Tuolloin perustettu Torre oli kylläkin
konseptiltaan enemmänkin espanjalaistyylinen ravintola, mutta tuollainen pieni venyminen oli ihan ok. 
Texmex teki tuolloin muutenkin tuloaan Suomen ravintolamaailmaan ja tequila virtasi. Edelleen toimiva Cantina West avasi Helsingissä ensimmäisen texmex-ravintolan vuonna -90.

Paistettu liha tai broileri, salaatti, salsa, guacamole ja paistettu sipuli-paprikasekoitus lämpimien vehnätortilloiden kanssa on parasta nautittuna porukalla perheen tai ystävien kesken. Omaan settiini lisään toisinaan myös valkosipulidippiäni sekä jalopenoviipaleita. Mieheni opetti lisäämään myös juustoraastetta.


Fajitas on pysynyt oman keittiöni lohturuokabravuurina kaikki nämä vuodet ja pysyy edelleenkin. Ruoan ainut haaste on aina ollut ainesten perättäinen kypsennys ja lämpimänä pitäminen. Miksei siis laittaisi koko komeutta uunivuokaan ja paistaisi meheväksi uunifajitaksi.

Herkullisesti tuoksuva, tirisevän kuuma fajitastäyte on helppo nostaa pöytään tarjolle ja se myös pysyy pidempään lämpimänä.


UUNIFAJITAS (3-4:lle)

700 g broilerin rintafilettä suikaleina
2 rkl kasviöljyä
2 pss Santa Maria Fajitas -maustesekoitusta
(halutessasi myös n. 1 tl juustokuminaa)
2-3 sipulia ohuina suikaleina
1 vihreä paprika suikaleina
1 keltainen paprika suikaleina
1 punainen paprika suikaleina
150 g juustoraastetta

Kuumenna pannulla öljy ja ruskista broilerisuikaleet. Mausta fajitas-mausteella ja halutessasi myös makusi mukaan juustokuminalla. Laita kanat uunivuokaan. Kuullota samalla pannulla sipulit pehmeiksi ja lisää vuokaan. Lisää vielä paprikasuikaleet, sekoita ja ripottele pinnalle juustoraaste.

Paista 200 asteisessa uunissa n. 10 minuuttia. Tarjoile.

lisäksi:
jäävuorisalaattia suikaleina
vehnätortilloja
valkosipulidippiä
tuoresalsaa
juustoraastetta
creme fraichea


TUORESALSA

kypsää tomaattia kuutioina (valuta)
1 punainen chili puhdistettuna ja hienonnettuna
1-2 kevätsipulia hienonnettuna
1 ruukku korianteria
suolaa
mustapippuria myllystä

Sekoita ainekset salsaksi ja anna maustua viileässä noin tunti ennen tarjoilua.



3 kommenttia on "Uunifajitas on helppo lohturuoka"
  1. Annos näyttää todella hyvältä ja haluan ehdottomasti kokeilla sitä, mutta.. Fajitakset? Oletko tehnyt myös tortillaksia ja pizzaksia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tortillat on niitä maissilättyjä joihin se fajitas kootaan ;-)

      Poista
    2. Olen tästä varsin tietoinen, mutta meinaatko että ruoka on yksikössä fajitas ja monikossa fajitakset? Ikään kuin kaikkien tuntema pizzas ja pizzakset. Food for thought

      Poista

EMOTICON
Klik the button below to show emoticons and the its code
Hide Emoticon
Show Emoticon
:D
 
:)
 
:h
 
:a
 
:e
 
:f
 
:p
 
:v
 
:i
 
:j
 
:k
 
:(
 
:c
 
:n
 
:z
 
:g
 
:q
 
:r
 
:s
:t
 
:o
 
:x
 
:w
 
:m
 
:y
 
:b
 
:1
 
:2
 
:3
 
:4
 
:5
:6
 
:7
 
:8
 
:9

Post Signature

Post Signature