Järjestä rennon herkulliset smørrebrød-illanistujaiset

|

Tanskalaiset voileivät ovat oleellinen osa pohjoismaista ruokakulttuuria aivan kuten ruotsalaisten smörgåsbord, josta kirjoitinkin viime kesänä. Taannoin kirjoittamani voileipäkakkupostaus kirvoitti meidät herkuttelemaan ajatuksella rennosta illallisesta joka koostuu pelkästään erilaisista smørrebrødeistä.

Vaalealla leivällä maalaismaksapasteijaa, kylmäsavustettua porsaan paahtopaistia,
lihahyytelöä, maustekurkkua ja punasipulia.

Tanskalaisten voileipien perustana on aina laadukas leipä. Perinteisimmillään se on hapanjuureen leivottua ruisvuokaleipää tai vehnävuokaleipää. Leipä voidellaan voilla tai käytetään esim. maksapasteijaa tai muita levitteitä. Kannattaa myös kokeilla vaikka soseutettua avokadoa.

Vaalea maalaisleipä, voita, kylmäsavulohta, kasvishyytelöä, remouladekastiketta, kanamunaa ja tilliä

Smørrebrødien ideana on runsas täytteiden määrä ja myös visuaalisesti kaunis ulkonäkö. Leipä tuskin pilkistää täytteiden alta. Perinteisesti täytteinä käytetään esim. kasviksia, leikkeleitä, savustettua  tai muuten kypsennettyä kalaa, äyriäisiä, paistettua lihaa, juustoa, kananmunaa, levitteitä, tahnoja ja paksuja kastikkeita. Mutta näissähän on vain oma mielikuvitus rajana.
Tanskalaisten voileipien täytteet muuntuvat perinteisesti myös sesonkien kuten joulun ja pääsiäisen mukaan.

Vaalea maalaisleipä, maksapasteija, majoneesi, maustekurkkukuutio, punasipuli, marinoitu herkkusieni, grillattu paprika

Smørrebrødeissä on myös klassikkotäytteitä, joita kannattaa ehdottomasti kokeilla.


  • "Eläinlääkärin yöpala": ruisleipää, maksapasteijaa, suolalihaa, lihahyytelöä ja sipulirenkaita
  • "Pariisinpihvi": ruisleipää, jauhelihapihvi, sipulia, paistettu kananmuna ja säilykepunajuurta
  • "Maksapasteijaleipä": ruisleipää, lämmintä maksapasteijaa, pekonia ja sienimuhennosta
  • "Tähdenlento": vehnäleipää, lehtisalaattia, tomaattiviipale, leivitettyä punakampelaa, höytettyä punakampelaa,  päällä majoneesilla, kaviaarilla ja sitruunaviipaleella höystettyjä katkarapuja
  • "Laks": vaaleaa leipää, graavilohta, katkarapuja, sitruunasiivu ja tilliä


Tumma vuokaleipä, majoneesi, salaatti, paahtopaisti, punasipuli, maustekurkku, helmitomaatti

ILLANISTUJAISET TANSKALAISEEN TAPAAN:
Tanskalaiset voileivät ovat oivallinen teema esimerkiksi illanistujaisiin, koska jokainen voi koota leipänsä juuri haluamistaan aineksista. Tällöin on helppo huomioida myös erilaiset ruokavaliot ja nälät joustavasti. Perinteisten täytteiden rinnalle kannattaa tuoda erikoisempiakin makuja, koska yksittäistä täytettä ei tarvita kovin paljon.

Saaristolaisleipä, salaatti, keitetty kanamuna, skagenröra, katkarapu, sitruunaviipale, tilli

On myös hauska hakea klassisia ja uusia makupareja sekä kokeilla oman makuaistinsa rajoja ennakkoluulottomasti. Yksittäisten leipien ei tarvitse olla isoja ja näin nälkää riittää pidempäänkin maisteluun. Luomukselleen voi myös antaa kuvaavan nimen smørrebrød-klassikoiden tapaan.

Tumma vuokaleipä, pehmeä gorgonzola-homejuusto, salaatti, tuoreet vadelmat, köynnöskrassi

Alla listattuna erilaisia täytevaihtoehtoja, joista on helppo valita itselle sopivimmat tarjottavaksi:
LIHA: paahtopaisti, suolaliha, parmankinkku, lihahyytelö, maksapasteija, tartarliha, makkarat, erilaiset paistetut lihat (esim. nyhtölihat), jauhelihapihvit, lihapullat

KALA: graavi-, kylmä- ja lämminsavukalat, kalasäilykkeet, äyriäiset, skagenröra

KASVIS: hummus ja muut kasvistahnat, tuoreet ja pikkelöidyt vihannekset (esim. punasipulihilloke), salaatit, yrtit, versot, kasvisleikkeleet ja -pihvit, paistetut ja marinoidut sienet, marjat, hedelmät, syötävät kukat

KASTIKKEET, LEVITTEET JA TAHNAT: piparjuurikastike, remoulade- ja tartarkastike, mätitahna, erilaiset majoneesit, voi

JUUSTOT: Erilaiset homejuustot, maustetut sulate- ja tuorejuustot, kovat höylättävät juustot, esim. cheddar, appenzeller, edam

LISÄKSI: keitetty kanamuna, hillot

Kannattaa hyödyntää valmiita kastikkeita, salaatteja, tahnoja yms. koska laadukkaista tuotteita on runsaasti saatavilla. Itsekin ostimme kaiken Stockmannin Herkusta ja mm. piparjuurikastikkeen, skagenröran ja paahtopaistin ostimme valmiina.

Vaalea maalaisleipä, piparjuurikastike, paahtopaisti, kananmuna, majoneesi, punasipulihilloke, köynnöskrassi

Aloitimme oman smørrebrød-illallisemme versiolla herkullisesta tartarpihvileivästä.


TARTARPIHVILEIPÄ

2 viipaletta tummaa vuokaleipää
n. 200 g naudan sisäfilettä paloiteltuna (kylmää)
2 kokonaista keltuaista
3-4 rkl pieniä tai keskikokoisia kapriksia
1 dl hienonnettua punasipulia
maustekurkkua pieninä kuutioina
sormisuolaa
mustapippuria myllystä

Leikkaa leipäviipaleista samankokoiset palat jollaisiksi muotoilet pihvit.
Laita kylmä liha teholeikkuriin ja pyöräytä nopeasti hienoksi.

Muotoile lihasta pihvit leivän päälle joko pestyin käsin tai käytä muottia. Paina pihvin keskelle syvennys keltuaista varten. Riko kananmuna varovasti, erottele valkuainen ja laita keltuainen pihvin keskelle syvennykseen.

Mausta tartarpihvileipä sormisuolalla ja mustapippurilla. Tarjoile hienonnetun punasipulin, kapriksien ja maustekurkkukuutioiden kera.


Smørrebrødien seuraksi sopii aina mm. vaalea lager olut. Viinisuosituksia voita katsoa täältä.




15 kommenttia on "Järjestä rennon herkulliset smørrebrød-illanistujaiset"
  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Näitä oli myös äärettömän hauska tehdä. Puhumattakaan mausta :-)

      Poista
  2. Nyt tuli nälkä, aivan ihana postaus kauniilla kuvilla! Pääsisipä taas Köpikseen herkuttelemaan voileivillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti itselläkin to-do -listalla käydä maistamassa ne autenttiset smørret Köpiksessä!

      Poista
  3. Kauniita ja herkullisen näköisiä leipiä ovat kaikki. Tuo tartarleipä maistuu jo huulilla, nam!

    VastaaPoista
  4. Ai niin, nuo krassilehdet ovat ihan hirmu kauniita, saako niitä ostaa mistään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Krassinlehtiä kasvattaa ja myy mm. Mimis ja niitä voi pyytää tilaamaan kauppaan. Kannattaa koittaa myös kasvattaa itse.

      Poista
  5. Herkullisen näköisiä leipiä! Ja hauska idea kerrassaan :)

    VastaaPoista
  6. Kutsun itseni sun smörreille. Ehdottomasti. Joo, niin mä teen. Olut passaa hyvin kyytipoijaksi. Kiitos kutsusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa milloin vain Nanna! :-)

      Poista
  7. No nyt on nättejä herkkuja! Pitääkin ottaa moinen askarteluprojekti työn alle, mums!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täsää syö samalla silmilläänkin

      Poista
  8. Aivan ihania! Pelkkä ajatus smörrebrödbuffasta riittää bileiden järkkäämisen syyksi ��

    VastaaPoista

EMOTICON
Klik the button below to show emoticons and the its code
Hide Emoticon
Show Emoticon
:D
 
:)
 
:h
 
:a
 
:e
 
:f
 
:p
 
:v
 
:i
 
:j
 
:k
 
:(
 
:c
 
:n
 
:z
 
:g
 
:q
 
:r
 
:s
:t
 
:o
 
:x
 
:w
 
:m
 
:y
 
:b
 
:1
 
:2
 
:3
 
:4
 
:5
:6
 
:7
 
:8
 
:9

Post Signature

Post Signature