Mehevä juhlapiirakka tattarista

|

Tämä herkullinen resepti muotoutui tattarisuurimoiden ympärille. Itselleni ne olivat täysin uusi tuttavuus.

Tattari on hyvin vanha viljelykasvi, jonka uskotaan olevan alunperin kotoisin Aasiasta ja levinneen Suomeen ensimmäisenä viljelykasvina peräti 7000 vuotta sitten. 1700 ja 1800 -luvuilla viljely oli vielä laajaa, mutta väheni ja loppui ennen 1900-luvun puoliväliä. 90-luvulla viljely elpyi jälleen, koska tattari gluteenittonama alkoi olla taas kysytty raaka-aine.

Tattatri on ravintoarvoltaan mm. erinomainen proteiininlähde, sillä se sisältää kaikkia ihmisen tarvitsemia aminohappoja. Tutkimuksissa tattarin on todettu olevan ravitsemuksellisesti hyväksi mm. korkeasta kolesterolista, ylipainosta ja diabeteksesta kärsiville.


Tattari kuuluu erityisesti venäläiseen keittiöön ja sitä syödään usein arkisin riisin ja peruna sijaan. Se sopii risottoihin, patoihin ja laatikkoruokiin, puuroon tai sellaisenaan lisäkkeenä.
Sillä voi korvata riisin monissa resepteissä.

Itse tykästyin erityisesti tattarin aromikkaaseen makuun. Mukavan pirteän lisän piirakkaan tuovat myös kuivatut karpalot, joiden maku toimii tattarin ja sienten kanssa mielettömän hyvin yhteen. Itsae en muutenkaan pidä rusinoista ruoassa, joten kuivatuolla karpaloilla pystyy korvaamaan ne helposti.

Juhlapiirakka on nimestään huolimatta maukas pikkusuolainen muulloinkin. Kuppi teetä ja piirakkaa ei koskaan ole pahitteeksi! Sitä kannattaa tehdä kerralla enemmänkin ja pakastaa valmiiksi paloiteltuna vierasvaraksi.


JUHLAPIIRAKKA (G) (20 annosta)

2 x 600 g voitaikinaa tai gluteenitonta lehtitaikinaa
5 dl keitettyjä Dovgan tattarisuurimoita 
500 g naudanjauhelihaa
100 g sipulia hienonnettuna
150 g esikäsiteltyjä sieniä hienonnettuna
3 kananmunaa
0,5 dl Magic Berry kuivattuja karpaloita hienonnettuna
2 rkl kuivattua persiljaa tai 1 dl tuoretta hienonnettuna
2 rkl perunajauhoa
2 tl suolaa
1 tl mustapippuria


Ruskista liha ja sipuli. Lisää tattarisuurimot , sienet, kaksi munaa, karpalo, persilja, perunajauho ja mausteet. Kauli taikinat vuoan tai uunipellin kokoon. Levitä toinen taikinalevy vuokaan/pellille ja levitä täyte. Aseta toinen taikina päälle, taita reunat tiiviisti. Viillota pinta. Voitele munalla. Paista 200 asteessa 35 minuuttia.

Saat piirakasta gluteenittoman käyttämällä gluteenitonta lehtitaikinaa. 
6 kommenttia on "Mehevä juhlapiirakka tattarista"
  1. Kiitos vinkistä. Pitääpä hakea tattaria kaupasta.

    VastaaPoista
  2. Mä joskus kokeilin rohkeasti tattaria lisukkeena ja olihan se. Vaatisi totuttelua, ehkä just tällaisen piirakan täytteenä. 😊

    VastaaPoista
  3. Miullakin on ollut ajatuksena tehdä tuttavuutta tattarin kanssa. Tästähän voisi vaikka aloittaa :)

    VastaaPoista
  4. Mulla on vähän sellainen viha-rakkaussuhde tattariin, varsinkin suurimoihin. Joissakin resepteissä toimii ( uppoaa ) ja toisissa ei. Tässä se näyttää toimivan ihan varmasti. Että siitä onkin aikaa, kun on viimeksi tullut tehtyä jauhelihapiirakkaa.

    VastaaPoista
  5. Hyvän paikan oot keksiny tattarille!

    VastaaPoista
  6. Tattari, speltti, ohra, kaikki nää jyvät on niin mainioita, diggaan ihan älyttömästi.

    VastaaPoista

EMOTICON
Klik the button below to show emoticons and the its code
Hide Emoticon
Show Emoticon
:D
 
:)
 
:h
 
:a
 
:e
 
:f
 
:p
 
:v
 
:i
 
:j
 
:k
 
:(
 
:c
 
:n
 
:z
 
:g
 
:q
 
:r
 
:s
:t
 
:o
 
:x
 
:w
 
:m
 
:y
 
:b
 
:1
 
:2
 
:3
 
:4
 
:5
:6
 
:7
 
:8
 
:9

Post Signature

Post Signature