Tunnelmia Nokan pientilatorilta, mehevää vasikanpaistia, palsternakkaa ja kanttarelleja

|

Viikonloppuna vietettiin jo seitsemättä kertaa Helsingin Katajanokalla ravintola Nokan tiloissa pientilatoritapahtumaa, johon oli kokoontunut pieniä ruokatuottajia ympäri Suomea. Tapahtuman kantavia teemoja ovat kotimaisuus, puhtaat raaka-aineet ja ekologisuus.

Sinne suuntasimme mekin nauttimaan aurinkoisesta syyskesän säästä ja maistelemaan pientuottajien parhaita paloja.


Ravintola Nokan edessä meidät toivottivat ensimmäisenä tervetulleeksi uuden sadon vihannekset.



Terassilla sai nälän sammutettua kokonaisena grillatulla luomupossulla ja luomukasvisherkuilla.


Yksi omia suosikkejani oli Herrakunnan Lammas, joka lampaanlihan lisäksi tarjosi laajan valikoiman vasikanlihaa. Sitä lähti meidänkin mukaamme illan ateriaa varten. Kuten jäljempänä voi huomata, hienompaa raaka-ainetta saa hakea.

Pertteliläisen Herrakunnan Lampaan tuotteisiin voit tutustua täällä.


Torilla tulivat vastaan myös ennestään tutun Mika Gröndahlin Chjokon huippulaadukkaat suklaat. Tyylikästä pakkauksia myöten.


Sisällä oli tarjolla mm. Nokan ruishapanjuureen leivottua patonkia, jota myös lähti mukaan.
'

Kalaherkkuja ja lisää hienoja pakkauksia.


Mikin kotikaupungista Porvoosta oli paikalla Åbyn leipomo, jonka paperinohuet näkkileivät houkuttelivat tekemään pikkusuolaisia herkkupaloja. Ostoskoriin siis!
Me nautimme näistä illalla mm. valkohomejuuston kera!


Porvoosta oli tarjolla myös gluteenitonta lakua. Porvoon lakuhan on tunnetusti mielettömän hyvää.


Lisää lakua...


Muistanette kaiketi taannoin mainonnallaan pienen kohun aiheuttaneen Laidun Herefordin. Nyt sitäkin oli saatavana kätevästi säilykkeenä. Nostan hattua rohkealle markkinoijalle. Lisää tällaisia.


Hauska uusi tuttavuus oli Wanhantuvan Ankkala Halikosta. Itse suurena ankanlihan ystävänä olen jo pitkään kaivannut kotimaista vaihtoehtoa ja nyt sen löysin! Sääli vain että on itselleni hankalan matkan päässä. Täytyy varmasti valjastaa varsinais-suomalaiset sukulaiset asialle. Tai ehkä tehdä ihan retki ankkalaan. wanhantuvanankkala.fi/

Olisin ostanut torilta ankanrintafileitä, mutta niitä ei ollut tarjolla kuin savustettuna. Niin ja näitä ankanmunia oli myös.


Ja sitten itse asiaan, eli illallisen pariin. Herrakunnan vasikanpaisti lämpiämään ennen valmistusta ja pikainen puhdistus – eikä sitä kyllä ollut nimeksikään. Todella kaunista lihaa.

Lihan seuraksi ostimme kauppatorilta suomalaisia kanttarelleja. Oli tarkoitus ostaa myös palsternakkaa pyreetä varten, mutta tarjonta oli niin huonolaatuista, että ne piti hakea Stockkan Herkusta.

Koitin muuten käydä myös Vanhassa kauppahallissa toimittamassa kyseistä asiaa, mutta sen vihannestarjonta oli kertakaikkisen surkea. Oli kyllä viimeinen kerta kun tuhlaan aikaani siihen paikkaan. Lähinnä turistirysä nykyään.


VASIKAN SISÄPAISTI UUNISSA

n. kilon vasikan sisäpaisti
voita paistamiseen
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria myllystä

Lämmitä uuni 120 asteeseen.

Kuumenna voi pannulla ja ruskista paisti kauttaaltaan. Hiero lihan pintaan mausteet ja laita uunivuokaan. Paista kunnes paistin sisälämpötila on noin 57-60 astetta. Tällöin liha on kauniin rosee ja mediumkypsä. Paistoaika on noin 1 tunti.

Kääri paisti folioon vetäytymään ainakin 10 minuutiksi. Leikkaa paisti poikkisyin ja tarjoile vaniljaisen palsternakkapyreen ja paistettujen kanttarellien kera.

VANILJAINEN PALSTERNAKKAPYREE

n. 600 g palsternakkaa
vettä
suolaa
n. 1 dl kuohukermaa
1/4 tl jauhettua vaniljatankoa
suolaa
valkopippuria

Kuori ja paloittele palsternakat ja keitä suolalla maustetussa vedessä pehmeiksi. Siivilöi keitinvesi pois, mutta säästä sitä pari desiä.
Soseuta palsternakat sauvasekoittimella ja lisää samalla kermaa vähitellen, kunnes koostumus on sopiva. Voit myös lisätä keitinlientä notkistaaksesi pyrettä. Sekoita joukkoon vanilja ja mausta. Maista ja säädä maku.

Ruskista puhdistetut kanttarellit pienessä määrässä voita.


Syksyisen annoksen piristykseksi Miki teki vielä legendaarista luumutomaattisalaattiaan viinisuolaheinän kera.


Vasikanpaisti oli uskomattoman laadukasta ja lopputulos oli erittäin mehukas. Liha suorastaa suli suussa. Pehmeää ja miedon makuista.


7 kommenttia on "Tunnelmia Nokan pientilatorilta, mehevää vasikanpaistia, palsternakkaa ja kanttarelleja"
  1. Oih, mulle tuli aivan valtava himo kantarelleihin nähtyäni postauksesi!

    -Heidi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä olisikaan syksyiset resetit ilman sieniä!

      Poista
  2. Noi Åbyn näkkärit on aivan parhaita juustojen kanssa.

    VastaaPoista
  3. Tuollaisissa tapahtumissa löytää aina jotain uutta mielenkiintoista. Nuo possut, no ensi silmäyksellä luulin niitä suklaapossuiksi;

    VastaaPoista
  4. Nyt minuakin alkoi sienityttämään ja torikierrokselle mieli. Pitääkin karauttaa syystorille ja pian.

    VastaaPoista
  5. Kylläpä oli herkullinen valikoima, täytyy peukuttaa näitten tapahtumien järjestäjiä...

    Tinderlihahan tuloo täältä meiltä päin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tällaisia saisi olla paljon enemmänkin.

      Poista

EMOTICON
Klik the button below to show emoticons and the its code
Hide Emoticon
Show Emoticon
:D
 
:)
 
:h
 
:a
 
:e
 
:f
 
:p
 
:v
 
:i
 
:j
 
:k
 
:(
 
:c
 
:n
 
:z
 
:g
 
:q
 
:r
 
:s
:t
 
:o
 
:x
 
:w
 
:m
 
:y
 
:b
 
:1
 
:2
 
:3
 
:4
 
:5
:6
 
:7
 
:8
 
:9

Post Signature

Post Signature