Kissavahtina Turussa ja pitihän sitä jotain syödäkin.

|

Kesäkuussa tarjoutui tilaisuus vaihtaa Turussa asuvan serkkuni kanssa asuntoja viikonlopuksi ja samalla järjestyi myös kissanhoito, joten me matkustimme Turkuun Onni-Sulevin vieraiksi ja serkkuni muutti mieheni asuntoon Vallilaan hoitamaan Myssyä ja Surkua. Win-Win!

Tämä oli se samainen reissu, jolle varasin sen varsin epäonnistuneen ravintolaillan Kaskiksen pop-up -ravintoa Kakolanruususta. No ei siitä sen enempää.

Ruokamatkana tästä tuli enemmän matka turkulaisen pikaruoan ytimeen, mutta onneksi mukaan mahtui edes jotain vähän muutakin.

Serkkulikka oli jo edellisillä vierailuilla kouluttanut minut turkulaisen Taikinajuuri-leipomo-konditorian leivoksiin ja leipiin. Tällä kerralla olin päättänyt päästä itsekin paikanpäälle katsomaan leipomoa.

Majapaikassamme meitä itseasiassa odotti kyseisen leipomon leipää ja leivoksia. En tiedä voiko leipä paljon tästä enää kauniimmaksi tulla.


Kuten kuvasta näkyy, isäntämme Onni-Sulevi on erittäin harjaantunut kuvauksien valvoja ja rekvisiittamestari. Mieluiten hän on itse rekvisiittana kuvissa.


Lauantaina vierailimme kirpparikierroksen lomassa siis myös Taikinajuuren leipomo-konditoriassa Uittamontie 12. Tila on varsin karu, mutta tarjonta on sitäkin upeampaa ja vitriinit oli täynnä toinen toistaan ihanimpia herkkuja.


Koska olimme menossa tyttären luo kahville, ostin lajitelman macaronseja tuliaisiksi! Voin sanoa, että nämä macaronsit vetävät vertoja jopa Ladurèen vastaaville.
Taas kerran tuli todistettua todeksi sanonta; miksi mennä Pariisiin, kun meillä on Turku!


Ja koska oltiin Turussa, niin tuloillan ruokailu hoidettiin nauttimalla legendaarinen Hesen kebab. Tosin ateriointi tapahtui Kaarinan puolella jossa sijaitsee legendaarisen huonosta palvelustaan kuuluisa Hesen toimipiste. Tällä kerralla saimme kuitenkin ruokaa eteemme ihan kohtuullisen nopeasti.

Ei se kaunis ole, mutta sitäkin paremman makuista.
Lauantaina kirpparoinnin lomassa osui eteen paljon hyvää kuvausrekvisiittaa yms.


Ajelimme myös Raision puolelle kauppakeskus Myllyyn, jonne oli sovittuna treffit siskoni kanssa. Odotellessa tutustuimme Myllyn tarjontaan muutenkin ja siitä juttua Kaks kukkoo -blogin puolella.

Treffipaikaksi oli Myllyssä sovittu MBakeryn Take the Cake -kahvila. Otimme kaikki MBakeryn uusia jäätelöitä maisteluun ja sekä esillelaitto että maut olivat hauskoja ja herkullisia!


Sunnuntaina suuntasimme vielä Aurajoen rantaan kansainvälisille ruokamarkkinoille, mutta siellä nyt ei hirveästi ollut mitään uutta ja ihmeellistä. Nämä samat kauppiaathan kulkevat ympäri Suomea eri markkinoilla. Mutta kivaa elävää kaupunkikulttuuria ne silti toivat jokirantaankin. Salmonella on wheels – niinkuin Miki sanoi.


Markkoilta lähdimme pienelle museovierailulle vastarannalle Wäinö aaltoisen museoon. Siitäkin lisää Kaks kukkoo -blogissa tuonnempana.

Ja Turun ruokamatkailu päätettiin vanhoille kotikulmilleni Martinmäkeen Kuningas Kebabiinjoka on paras ja vanhin lajinsa edustaja Turussa!




9 kommenttia on "Kissavahtina Turussa ja pitihän sitä jotain syödäkin."
  1. On muuten aika majesteettisen oloinen kissa. En olis uskaltanut tuota leipää mennä leikkaamaan.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onni-Sulevi on maailman rauhallisin (toisinaan) ja ihanin kissakaveri

      Poista
  2. Ihanan näköinen leipä ja nuo tartaletit - nam! Kiitos vinkistä. Turkulaislikkana käyn siellä ihan säännöllisesti, mutta tuollaisesta paikasta en ollut kuullutkaan.

    Komia on kisumisukin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen Leipäjuurta lämpimästi! Ihanat leivonnaiset ja maukkaat leivät!

      Poista
  3. Hitto miten hyvännäköinen leipä, eikä kissakaan ole hassumpi :)

    VastaaPoista
  4. Aivan upean näköinen leipä, todellinen taideteos ja kissa, vau!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun suunttat joskus Turkuun, niin suosittelen vierailemaan!

      Poista
  5. Tuonne Taikinajuureen on päästävä! Ihanan näköisiä leivonnaisia. Ja Hesen kebab! Ihan tulee mieleen aika, kun olin vielä nuori ja nätti... Makumuistot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselleni Hesen kebab oli pitkään ainut oikea kebab jonka tiesin. Tosin maistettuani myöhemmin "aitoa" Turkissa makukin hieman muuttui ;-) Mutta silti sillä on edelleen paikka sydämessäni. Makumuistoja tosiaan!

      Poista

EMOTICON
Klik the button below to show emoticons and the its code
Hide Emoticon
Show Emoticon
:D
 
:)
 
:h
 
:a
 
:e
 
:f
 
:p
 
:v
 
:i
 
:j
 
:k
 
:(
 
:c
 
:n
 
:z
 
:g
 
:q
 
:r
 
:s
:t
 
:o
 
:x
 
:w
 
:m
 
:y
 
:b
 
:1
 
:2
 
:3
 
:4
 
:5
:6
 
:7
 
:8
 
:9

Post Signature

Post Signature