Rento sunnuntaipäivällinen: ankkaa ja mustapippurikermakastiketta

|


Kun koko viikonlopun on huhkinut blogihommissa, niin sunnuntaina on kiva ottaa vähän rennommin.
Olin ottanut pakkasesta ajoissa jääkaappiin sulamaan ankanrintafileitä ja jääkaapissa oli juhannusblogauksen kattauksen jäljiltä keitettyjä uusia perunoita. Nyt ei mitään hifistelyjä vaan ruokaa pöytään!

Ankan paistuessa mietin että olisihan se mukava olla joku kastikekin, vaikka onhan tuo ankka kyllä itsessäänkin mehukasta. Ongelma ratkesi kuohukermapurkin jämällä ja parilla lusikallisella Lee Kum Kee -maustekastiketta. Juuri helpommaksi ei pippurikermakastikkeen teko enää tule. Täältä näet aiemman postaukseni maustekastikkeen käytöstä.


PAISTETTU ANKANRINTA

1 ankanrintafilee per syöjä
suolaa
mustapippuria myllystä

Ota rintafileet huoneenlämpöön puolisen tuntia etukäteen. Leikkaa nahkaan ristikkäisviillotukset, mutta varo leikkaamasta lihaa. Hiero nahan pintaan ja viiltoihin suolaa ja pippuria.

Lämmitä uuni 180 asteeseen.

Laita fileet nahkapuoli alaspäin kylmälle paistinpannulle ja laita liesi keskilämmölle. Paista kunnes nahanalainen rasva on sulanut ja nahka ruskistunut rapeaksi. Käännä ja paista toiselta puolelta muutama minuutti, kunnes pinta on ruskistunut. Säästä ankanrasva ja siivilöi tarvittaessa.

Laita fileet uunivuoassa uuniin ja kypsennä kunnes sisälämpötila on 55 astetta. Tähän menee vajaat 5-8 minuuttia. Ota uunista ja kääri folioon vetäytymään vajaaksi 10 minuutiksi. Leikkaa vetäytynyt filee vinottain ohuiksi siivuiksi.

PAISTETUT UUDET PERUNAT

n. 0,5 litraa pieniä keitettyjä uusia perunoita puolitettuna
ankanrasvaa
suolaa ja pippuria

Kuumenna rasva pannulla ja paista perunat keskilämmöllä pinnaltaan kullanruskeiksi ja rapeiksi. Muista että ankanrasva kuumenee enemmän kuin tavallinen paistorasva.


MAAILMAN HELPOIN MUSTAPIPPURIKERMAKASTIKE

2-4 tl Lee Kum KEE -mustapippurimaustekastiketta
noin 1 dl kuohukermaa

Kaada kerma kasariin ja sekoita joukkoon maustekastiketta. Kannattaa laittaa aluksi vaikka vähemmän ja lisätä maun mukaan keittämisen aikana.
Anna kastikkeen kiehua kokoon viitisen minuuttia välillä sekoitellen. Jos tuntuu että kastike jää ohueksi, keitä lisää. Jos taas alkaa olla liian paksua niin lisää kermaa hieman.
Tarjoile heti.

Tarjoile aterian kanssa raikasta vihersalaattia.

Be First to Post Comment !
Lähetä kommentti

EMOTICON
Klik the button below to show emoticons and the its code
Hide Emoticon
Show Emoticon
:D
 
:)
 
:h
 
:a
 
:e
 
:f
 
:p
 
:v
 
:i
 
:j
 
:k
 
:(
 
:c
 
:n
 
:z
 
:g
 
:q
 
:r
 
:s
:t
 
:o
 
:x
 
:w
 
:m
 
:y
 
:b
 
:1
 
:2
 
:3
 
:4
 
:5
:6
 
:7
 
:8
 
:9

Post Signature

Post Signature