Sydämen asialla elämäni tärkeimmän ihmisen takia

|

Tämä postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Benecolin kanssa.


Ei ollut vaikea vastata kyllä Benecolin tarjoamaan tilaisuuteen testata kasvistanolien, ruokavalion ja liikunnan vaikutusta omiin kolesterolitasoihin. Tässä ei kumminkaan olla enää mitään nuorukaisia ja tällaisen ruokablogaajan elämässä hyvää ruokaa ja juomaa on ollut tarjolla vähän turhankin runsaasti. Ja on varmasti vastaisuudessakin, siitä en tingi. Mutta hyvää ruokaa voi tehdä toki terveellisemminkin ja sitä voi myös syödä vähemmän.

Olen ollut työterveyshuollon piirissä suurimman osan työurastani ja siksi myös terveystarkastuksia on tehty suhteellisen säännöllisesti. Olen ollut näin tuhdissa kunnossa viimeksi vuosituhannen alussa ja silloin tein aika mittavan elämäntaparemontin ja pudotin painoani noin 20 kiloa. Aloitin myös säännöllisen liikunnan ja laitoin syömiseni uusiksi. Tulokset olivat aika huikeita. Mulla oli todistetusti sikspäkki ja kaikki.


Onhan tässä jotain jo tehtykin mutta ei likimainkaan tarpeeksi. Siksi tämä "haaste" tuli ihan hyvään saumaan. Sydän- ja verisuonitautien riski on itselläni kohonnut jo ihan sukurasitteen takia ja nyt aion tulevina viikkoina kiinnittää erityistä huomiota ravinnon laatuun sekä liikunnan sekä unen määrään, joka sekin on yksi kolesterolia nostava tekijä. Yhden suurimmista paheistani, tupakoinnin sentään sain jo jätettyä syksyllä. Sillä jo pelkästään on suuri vaikutus terveyteen.

Ja koska elämässäni on rakkaita ihmisiä, koitan huolehtia itsestäni ja sydämeni terveydestä entistä paremmin. Olisi kiva olla kumppanini rinnalla terveenä viettämässä aktiivista elämää mahdollisimman pitkään ja jaksaa tanssia vaikka tyttärensä häitä jonain päivänä. Tottakai teen tämän myös sen elämäni tärkeimmän ihmisen – itseni takia.


Ravinnolla on kolesterolin alentamisessa ja hallinnassa keskeinen merkitys. Itselläni ruokaremontti tarkoittaa aika pieniä muutoksia jokapäiväisessä syömisessä, koska olen jo ennestään vähentänyt merkittävästi mm. punaisen lihan syömistä. Kasviksia ja hedelmiä olen syönyt aina runsaasti ja kalaakin valmistan vähintään kerran viikossa. Lähinnä remontoitavaa on rasvakoostumusten kanssa. Olen vannoutunut voin ja kerman käyttäjä. Katsotaan miten kulinaristin taidot taipuvat ja millaisia herkkuja syntyy hieman kevyemmillä valinnoilla.


Kävin Terveystalossa mittauttamassa kolesteroliarvoni ennen neljän viikon kokeilujakson alkamista.
Minulla olivat nyt vertailukohtana myös lokakuussa mitatut edelliset arvot. Sanon sen verran että olen käyttänyt Benecolin tehojuomaa säännöllisesti siitä lähtien, joten se myös hieman vaikuttaa tämän hetkiseen lähtötilanteeseen.

Kolesteroliarvot       10/2016       2/2017 (viitearvo)
fS-Kol                       6,7              5,5 (<5)
fS-Kol-HD                1,23            1,1 (1)
fS-Kol-LD                 4,7              2,9 (3)
fS-Trigly                   1,77            4,06 (<2)

Voi siis sanoa että vaikutus kolesteroliarvoihin on ollut toivottu jo nyt. Triglyseridiarvot sen sijaan eivät näytä niinkään ruusuisilta ja siihen on kyllä syykin havaittavissa. Vyötärön ympärillä on sen verran ylimääräistä verrattuna viime kesään, että en yhtään ihmettele tulosta. Mutta onpahan jotain mistä lähteä liikkeelle.


Sain kokeiltavaksi tietysti myös Benecol-tuotteita, joista tehojuoma siis ollut jo käytössä. Uusi tuttavuus ovat sen sijaan Benecol Soft Chew -kasvistanolitabletit. Ne on kätevä ottaa mukaan vaikka matkalle kun kylmäsäilytysmahdollisuutta ei ole. Itsekin otin niitä mukaani talvilomamatkalle Lontooseen. Lisäksi aion kokeilla Benecol-levitettä. Varsinkin tätä versiota jolla voin myös paistaa.


Tästä siis jatketaan eteenpäin Benecol-tuotteita säännöllisesti nauttien sekä tiukempaa ruokavaliota noudattaen. Noin kuukauden päästä kerron millaisia tuloksia saavutin lyhyen tarkkailuajan puitteissa.
Siihen saakka mukavaa kevään odotusta!




SaveSave

Silkkinen omena-maa-artisokkakeitto

|

Kaupassa oli niin hyvännäköisiä maa-artosokkia että oli pakko ostaa pussillinen. Niin oli ostanut murukin, joten viikonloppuna oli tarjolla maa-artosokkaa parina eri versiona.

Keittoa olen noista herkkukimpaleista tehnyt aiemminkin, joten päätin hieman muokata reseptiä.

Omena sopii maustamaan pähkinäisen makuista maa-artisokkaa mainiosti ja antaa keitolle silkkisen rakenteen sekä ripauksen makeutta.

400 g maa-artisokkaa kuorittuna ja paloiteltuna
200 g jauhoista perunaa kuorittuna ja paloiteltuna
1 sipuli hienonnettuna
1-2 rkl voita tai ruokaöljyä
n. 1 dl paistettuja omenapaloja "Sharlotka"
5 dl kuumaa kasvislientä
valkopippuria myllystä
n. 1d kuohu- tai ruokakermaa

koristeluun:
cashewpähkinää rouhittuna
tryffeliöljyä tai -balsamicoa


Kuumenna rasva kasarissa ja kuullota sipuli keskilämmöllä, lisää maa-artisokka ja peruna ja kuullota vielä hetki. Älä anna ainesten ruskistua. Lisää omena ja kasvisliemi. Anna kiehua hiljaisella tulella ilman kantta 15-20 minuuttia, jolloin perunan ja maa-artisokkien tulisi olla pehmeitä.

Soseuta keitto sauvasekoittimella kunnes se on täysin sileää ja samettista. Sekoita joukkoon kerma, maista ja säädä maku. Kuumenna vielä ennen tarjoilua.

Annostele lämpimille lautasille ja lisää pinnalle halutessasi rouhittua cashewpähkinää ja pari tippaa tryffeliöljyä tai -balsamicoa. Älä todellakaan laita yhtään enempää!


Mustapippurimarinoitua ankkaa ja paistettua maa-artisokkaa

|

Taannoin kerroin löytämästäni Lee Kum Kee -mustapippuritahnasta ja sitä on pitänyt kokeilla 
muihinkin resepteihin. Lempi raaka-aineeni ankka sai ylleen maukkaan mustapippuritahnamarinadin ja lopputulos oli vallan mainio! 

Ankan seuraksi pyöräytin herkullista paistettua maa-artisokkaa. Kastikkeena Bisto chicken Gravy -pohjainen ja granaattiomenakastikkeella maustettu kastike. Tästä ei juuri viikonlopun illallinen parane.


MUSTAPIPPURIMARINOITU ANKAN RINTAFILEE

1 ankan rintafilee per syöjä
suolaa
Lee Kum Kee -mustapippuritahnaa

Ota liha huoneenlämpöön noin 30 minuuttia ennen paistamista ja aloita samalla maustaminen. Tee nahkaan ristikkäisviillotukset ja hiero nahan pintaan hieman suolaa. Levitä nahkapuolelle n. 1,5 rkl mustapippuritahnaa ja anna marinoitua.

Laita fileet nahkapuoli alaspäin kylmälle pannulle ja laita liesi keskilämmölle. Paista kunnes nahanalainen rasva on lähestulkoon sulanut ja nahka on ruskistunut rapeaksi. Käännä ja paista toiselta puolelta muutama minuutti.

Fileen koosta riippuen jatka kypsennystä 200-asteisessa uunissa kunnes sisälämpötila saavuttaa 53-55 astetta (medium) tai 60 astetta (kypsä). Suosittelen kuitenkin tuota mediumia. Pienemmät fileet voin kypsentää loppuun myös suoraan pannulla.

Siivilöi pannulta ankan paistorasva talteen.

Kääri liha folioon ja anna levähtää 7-10 minuuttia. Leikkaa liha tarjolle hieman vinottain siivutettuna.


PAISTETTU MAA-ARTISOKKA (2:lle)

500 g maa-artisokkaakuorittuna ja siivutettuna
3 rkl ankan paistorasvaa
2 salottisipulia hienonnettuna
0,17 dl persiljaa hienonnettuna

Maa-artisokat voi kuoria ja siivuttaa vaikka etukäteen kunhan säilyttää ne kylmässä vedessä tummumisen estämiseksi.

Kuumenna rasva pannulla ja lisää ensin valutetut maa-artisokat. Paista muutama minuutti ja lisää sen jälkeen hienonnetut sipulit ja jatka paistamista keskilämmöllä kunnes maa-artisokat ovat napakan kypsiä. Mausta suolalla ja lopuksi lisää joukkoon persilja.



GRANAATTIOMENA-KANAPAISTIKASTIKE

5 dl Bisto Chicken Gravy -kastiketta
2 rkl granaattiomenakastiketta

Sekoita granaattiomenakastike kuumaan paistikastikkeeseen ja tarjoile.

Kastikepohjan voit valmistaa myös kanaliemestä ja vaaleasta Maizena-suurusteesta.

Omena-kanelimurukakku

|

Helppoja ja herkullisia leivontaohjeita ei ole koskaan varastossa liika. Samoin sellaiset reseptit ovat hyviä, joissa voi vaihdella täytteitä vuodenajan ja pelkän vaihtelunhalunkin mukaan. Puhumattakaan siitä että niihin saa kätevästi upotettua pakastimesta ja jääkaapista löytyvät hillot, hedelmät ja marjat.


Tässä mehevässä kakussa maistuu raikas omena ja pinnalla on herkullinen murukerros. Kokeile täytteeksi myös vaikka mustikka-, vadelma- tai aprikoosihilloa. Itse käytin reseptissä valmista paistettua omenasäilylettä.


OMENA-KANELIMURUKAKKU

murutaikina:
2,5 dl vehnäjauhoja
80 ml fariinisokeria
6 rkl voisulaa

kakkupohja:
170 g voita huoneenlämpöisenä + hieman vuoan voiteluun
5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
0,5 tl hienoa merisuolaa
1,8 dl sokeria
2 suurta kananmunaa (huoneenlämpöistä)
1,5 dl maitoa (huoneenlämpöistä)
3,5 dl paistettuja omenapaloja "Sharlotka"
1 tl jauhettua kanelia

23x23 cm vuoka tai 28 cm rengasvuoka.

Mikäli käytät neliövuokaa, voitele reunat ja laita vuokaan leivinpaperi, joka tulee muutaman sentin vuoan reunojen yli kummaltakin puolelta (auttaa kakun nostamisessa pois vuosta). Rengasvuokaan riittää leivinpaperi pohjalle ja voitelu reunoille.

Lämmitä uuni 180 asteeseen.

Sekoita murutaikinan ainekset yhteen tasaiseksi taikinaksi. Laita syrjään odottamaan.

Kakkutaikinaa varten sekoita kulhossa keskenään vehnäjauhot, leivinjauhe ja suola.
Vaahdota voi ja sokeri toisessa kulhossa kuohkeaksi parin minuutin ajan. Lisää munat yksitellen sekoittaen aina välissä. Lisää jauhot kolmessa ja maito kahdessa erässä vuorotellen sekoittaen välissä huolellisesti.

Sekoita omenahllokkeen joukkoon kaneli.

Levitä kakkutaikina tasaisesti vuokaan ja levitä omenaseos tasaiseksi kerrokseksi sen päälle. Puristele  murutaikinasta pieniä kokkareita ja levitä niitä tasaisesti hillon päälle. Paista 45-50 minuuttia kunnes kakun keskeltä koitettaessa tikkuun ei enää jää taikinaa. Anna kakun jäähtyä vuoassa puolisen tuntia ennen kuin nostat sen pois. Anna kakun jäähtyä kokonaan ennen tarjoilua.

Nauti esimerkiksi vaniljakastikkeen tai jäätelön kanssa.



Kuvausrekvisiittana jälleen upeat Terraviivan lautaset ja musta kaakelilaatta.




Suussasulavat cheddarcroissantit

|

Ehkä yksi parhaita juttuja viikonloppuaamuissa on kiireettömyys. Voi heräillä rauhassa, laittaa sen ensimmäisen kupin kahvia ja paistaa vaikka juustomunakkaan ja pekonia. Mutta kaikkein upeinta ovat uunituoreet croissantit. Ja kun ne täyttää vielä mahtavan makuisella Jukolan juuston Aito cheddarilla, niin parempaa ei olekaan.

Tuoreissa croissanteissa on tietysti vain se huono puoli, että ne ovat alusta asti tehtyinä erittäin työläät valmistaa. Kaivelin ensimmäistä reseptimappiani, johon olen kirjoittanut ohjeita talteen yläasteelta lähtien. Sieltä löysin myös voisarvireseptin, jolla olen muutamat kerrat itse valmistanut niitä. Joskus vielä jaksoi tollaistakin tehdä.

Tosin taisi Jamie Oliver sanoa joskus, että on täyttä hulluutta alkaa voitaikinaa itse tekemään, kun kaupasta saa ihan hyvää valmista. Niinpä siis nämä sunnuntaiaamuna pyöräytetyt sarvet on tehty Danerolles-croissanttaikinasta.

Kääri taikina auki, leikkaa osiin ja ripottele kolmioille cheddarraastetta. Rullaa leveästä päästä aloittaen ja taita hieman kaarelle. Voitele munalla ja paista kullaruskeiksi. Siinäpä se.

Mutta jos pyöräyttää taikinan aamusella, saat varmasti moninverroin maukkaampia lämpimäisiä aamiaspöytään.


VOISARVET (CROISSANTIT)

2 dl maitoa
50 g hiivaa
1 muna
1 tl suolaa
n. 6 dl vehnäjauhoja
200 g kylmää voita

voiteluun munaa

Liota hiiva kylmään maitoon. Lisää muna, suola ja jauhot ja sekoita taikinaksi.

Laita taikina n. 20 minuutiksi jääkaappiin. Kauli se suorakaiteeksi (n. 50x30 cm). Levitä kylmä voi ohuina viipaleina toiselle puoliskolle ja käännä toinen puolisko sen päälle ja kauli hiukan. Taita levy vielä molemmista reunoistaan sisään kolmeksi kerrokseksi ja anna taikinan levähtää jääkaapissa puoli tuntia.

Jaa taikina kahteen osaan ja kauli ne pyöreiksi levyiksi (halk. 30-35 cm). Jaa levyt taikinapyörällä säteittäin 8 osaan. Kierrä kolmiot rulliksi leveästä päästä alkaen ja taivuta sarviksi.

Anna kohota hyvin ja voitele munalla. Paista 250 asteessa 10-12 minuuttia.

Sarvet voit täyttää haluamallasi täytteellä, esimerkiksi juustolla tai vaikka suklaarouheella. Pinnalle voi voitelun jälkeen ripotella vaikkapa unikonsiemeniä tai juustoraastetta.

Herkulliset Härkis-Hottikset

|

Olen tässä viime aikoina käyttänyt Härkistä aika paljonkin ja kokeillut sitä erilaisissa resepteissä. Hieman harjoittelua on vaadittu eteenkin maustamisen osalta, mutta kokeilut ovat tuottaneet aina parempia tuloksia.


Helmikuun alussa Härkiksestä tulivat kauppoihin ensimmäiset valmiiksi maustetut versiot ja samalla kaksi einespihviä. Härkis BBQ ja Härkis Tex Mex ovat rakenteeltaan tuttua tavaraa mutta molemmissa sopivan mieto mausteisuus, jota voi halutessaan helposti jatkaa voimakkaammaksi.
Härkis Original ja Punajuuri -pihvit ovat käteviä käytettäväksi normaalien einespihvien tapaan.

Oheisen reseptin voi valmistaa kummasta tahansa maustetusta Härkiksestä. Tex Mex -versiossa on lisätty hieman chiliä ja Tabascoa ja näitä voi jokainen toki säätää oman maun mukaan. BBQ-versioon suosittelisin esimerkiksi karamellisoitua sipulia, chipotle-maustetta ja vaikkapa BBQ-kastiketta. Juustoksi soppii myös vaikka emmental tai gruyere.


HÄRKIS-HOTTIKSET

2 maalaismoniviljapatonkia
250 g Tex Mex Härkistä
5 kananmunaa
1 dl Planti kaurakermaa (tai ruokakermaa)
1 dl kevätsipulia hienonnettuna
puolikas punainen chili hienonnettuna
160 g Aito cheddar Original -raastetta
(pari tippaa Tabascoa)
vajaa 1tl suolaa
mustapippuria myllystä

Lämmitä uuni 190 asteeseen.
Leikkaa kypsiin patonkeihin pitkittäin V-mallinen ura. Vatkaa kulhossa kananmunien rakenne rikki kevyesti. Sekoita joukkoon ruohosipuli, kerma, Härkis, chili, 100 g juustoraastetta ja mausteet ja lusikoi massa patonkien täytteeksi. Ripottele pinnalle vielä loput cheddar-raasteesta ja laita uuniin 20 minuutiksi. Ota hottikset uunista kun munamassa on hyytynyt ja juusto on sulanut ja saanut hiukan väriä.

Anna hottisten jäähtyä hieman ennen kuin leikkaat ne annospaloiksi.

Nämä supermaukkaat makupalat sopivat kaikkeen aamupalasta piknikkiin ja iltapalasta noutopöytään.

Härkis-tuotteet saatu näytteinä kokeiltavaksi.

Testaa alempaa myös muita Härkis-reseptejäni.


Muita Härkis-reseptejäni:






Aina hyvää kahvia juuri niin kuin haluan

|
Toteutettu yhteistyössä Nespresson kanssa.

Olen todellinen kahviaddikti, sen myönnän. Meidät on esitelty toisillemme jo vauvaiässä ja suhteemme on vain syventynyt vuosikymmenien saatossa. Valmistusmenetelmät ja kahvilaadut ovat vaihdelleet, mutta aina jonkun maun rajoissa kumminkin. Olen aina pitäytynyt laatutavarassa.


Nespresson kahveihin tutustuin ensimmäisen kerran muistaakseni joissain studiokuvauksissa, joissa oli sellaisia tyytynmallisia kapseleita tarjolla. Sydämeni menetin kuitenkin kokonaan Sveitsissä, jossa exäni asui kakkoskotia ja siellä juotiin vain Nespresson kahveja. Kohtaamisestamme ole kertonut blogissani jo silloin vuosia sitten.
Tässä välissä pieni punainen Pixieni on jo lähtenyt palvelemaan tyttäreni ensimmäiseen kotiin Turkuun ja olin hankkinut itselleni isomman Citiz Titan -laitteen.

Oli tuossa käymässä sellainen täysautomaattinen kahvikeskuskin, mutta mutta... Ensinnäkin se oli aivan liian suuri mun pieneen keittiöön ja toiseksi mulla meni totaalisesti hermot sen puhdistamisen kanssa. Toki kapselilaitekin vaatii huoltoa, mutta ei sen sisuksista tarvitse sentään kaapia homeisia kahvinpuruja.


Minua ei tarvinnut hirveästi taivutella kokeilemaan uutta Nespresso Expert -laitetta, joka nostaa tällaisenkin vanhan kapselikonkarin kokemuksen ihan uudelle tasolle. Nespresson laitteet ovat aina miellyttäneet silmää, eikä Expert tee tässä poikkeusta. Pieneen keittiööni tuli laakista ripaus luksusta.


Uutta käyttömukavuutta tuovat eri kokoisten kahvijuomien valintanappi sekä veden lämmönsäätö. Saat juuri sen verran kanvia kuin haluat ja juuri oikean lämpöisenä.

Viimeisintä teknologiaa on Nespresso Expertin Bluetooth Smart -yhteys jonka avulla laitteen voi yhdistää älypuhelimen Nespresso-applikaatioon ja käynnistää laitteen ja jopa tallentaa sille omat kahviasetukset valmiiksi


Yläosan latausvipu liukuu kevyesti sivulle ja samalla käynnistää laitteen automaattisesti. Sitten vain 30 sekuntia niin laite lämpiää ja kahvin valmistus voi alkaa. Kapseli koneeseen, lämpötilan ja halutun kahvijuoman valinta.


Nespresso Expertillä voit valmistaa neljää erikokoista kahvia: ristretto (25 ml), espresso (40 ml), lungo (110 g) sekä uutuutena americano (25 ml kahvia ja 125 ml kuumaa vettä). Kuumavesitoiminnon ansiosta laitteella valmistuu kätevästi myös tee.


Nespresso Expert -laitetta saa kahtena tyylikkäänä värinä: Off Black ja Antharacite Grey. Mikäli olet maitokahvien ystävä (kuten minä) on sinulle sopivin Expert & Milk -versio, jossa on integroitu maidonvaahdotin.

Aeroccinolla syntyy kätevästi niin kuuma kuin kylmäkin maitovaahto.

Sain koneeni rinnalle Nespresson erillisen Aeroccino3-maidonvaahdottimen, joka on vastaava kuin integroitu. Täytyy sanoa, että se on täydellisin maidonvaahdotin jonka olen koskaan omistanut! Helppokäyttöinen, siisti ja tekee täydellisen vaahdon kuumana ja kylmänä!

 

 Ja se kahvi...

Nespresson 24 Grands Crus -kahvin valikoimasta löytyy jokaiseen makuun ja tilanteeseen sopiva. Itse olen jo suosikkini valinnut vuosien saatossa, mutta aina silloin tällöin tulee vaihdeltua hieman vahvempaan tai vaaleampaan versioon. Lisäksi valikoimaan tulee Limited Edition -kahveja , joilla saa myös mukavaa vaihtelua ja uusia ideoita vaikkapa kahvidrinkkeihin ja jälkiruokiin.



Nyt Limited Edition uutuutena on tarkan ammattitaidon ja käsityön tuloksena syntynyt vuosikertakahvi Selaection Vintage 2014. Moniulotteisen ja täyteläisen kahvin vahvuusaste on 7 (Nespresson skaala on 1-12) ja se on saanut alkunsa Kolumbian ylängöllä kasvaneista arabica-kahvipavuista. Kahvin kolmivuotisessa kypsymisprosessissa on säädelty tarkasti kypsytystilan happipitoisuutta, ilmankosteutta, luonnonvaloa ja ilmanpainetta. Sen jälkeen kahvi on paahdettu.

Selection Vintage 2014 on myynnissä vain rajoitetun ajan.


Nespressolla on erityisen tarkka laatuohjelma, jolla taataan kahvinviljelijöille hyvä elämänlaatu ja myös tuotanto kestävän kehityksen puitteissa.  Lue lisää täältä.

Kapselikoneita parjataan usein siitä, että niistä syntyy turhaa jätettä. Omasta puolestani voin sanoa, että keitän mieluummin joka kupin tuoreena kuin juon jättimukeina pannullisen painunutta sumppia.
Ja lisäksi joka kuppi voi olla eri laatua jos niin haluan.


Ja mitä tulee jätteeseen, niin mieluiten valitsen Nespresson ja metalliset alumiinikapselit, koska ne ovat täysin kierrätettäviä. Ne voi laittaa normaalin metallijätteen sekaan sellaisenaan ja myös Nespresso-myymälän keräyspisteeseen.


Nespresso. What else?

Nespresso Expert -kahvilaite ja Aeroccino3 -maidonvaahdotin sekä kahvinäytteet saatu Nespressolta.
Nespresso kupit ja lasi omasta kokoelmastani.

Helpompi ja herkullisempi arki Apetit-vegeuutuuksilla

|

Olen mukana hauskassa vegereseptihaasteessa joka toteutetaan yhteistyössä Apetitin kanssa. Haasteessa tutustumme Apetitin uusiin herneproteiinia sisältäviin kasvisjauhistuotteisiin ja kehitämme yhdelle niistä herkullisen reseptikokonaisuuden


Sopivaan tunnelmaan pääsin helposti tammikuun lopussa Helsingin Suvilahdessa järjestetyillä Vegemessuilla, joilla myös Apetit esitteli kasvisjauhis-uutuuksiaan. Tuoteperheeseen kuuluvat kasvisjauhispihvi, -pihvi Crispy Chick sekä -pyörykät josta itse lähdin reseptiä kehittämään. 



Tutustu postauksen lopussa olevan linkin kautta myös muihin ruokablogaajien haasteresepteihin ja äänestä suosikkiasi.

Vegemessuilla oli maistelussa maukasta kasvisjauhispihviä.

Vegemessut olivat pelkästään jonosta ja väenpaljoudesta päätellen todella tervetulleet. Ja kun katsoo ruokatrendien viimeaikasta kehitystä, niin ei ihme. Outona pidetystä vegaaniudesta on pikkuhiljaa tullut yhä useamman kuluttajan valintakriteeri ja ruoan eettisyyteen sekä alkuperään kiinnitetään entistä enemmän huomiota.



Kasvanut kysyntä on myös johtanut siihen, että vegaanisten tuotteiden valikoima on kasvanut valtavasti ja myös maku ja käyttöominaisuudet ovat parantuneet jatkuvasti. Olen itsekin maistanut useitakin vegaanisia tuotteita muutaman viime vuoden aikana ja täytyy sanoa että parempaan päin on menty jatkuvasti. Itse en edes miellä niitä enää pelkästään joinakin lihan korvikkeina, vaan raaka-aineena muiden rinnalla. Runsaati proteiinia sisältävinä Apetit-uutuudet ovat kätevä tapa lisätä kasvisten määrää ruokavaliossa.


Moni pitää kasvisruoan valmistamisen hankalana varsinkin kiireisessä arjessa. Olisi niin paljon helpompi ottaa se kanapaketti, jauhelihaa tai jopa joku einesrasia. Saisi nopeasti vatsan täyteen.
Apetit kasvisjauhistuotteet toimivat aivan samalla tavalla kuin vastaavat lihapohjaiset tuotteet. Niistä voi valmistaa monipuolisesti terveellisiä ja maistuvia aterioita ja naposteltaviakin nopeasti.
Tuotteet ovat gluteenittomia, soijattomia, laktoosittomia ja mikä parasta valmistettu Suomessa!


THAI KASVISJAUHISPYÖRYKKÄCURRY (4:lle)

1 pss (240 g) Apetit kasvisjauhispyöryköitä
1 rkl kasviöljyä
1,5 rkl punaista thai currytahnaa (tai oman maun mukaan)
500 ml kookosmaitoa (luomu)
(1,5 dl vettä)
400 g Apetit Tuorekset Thai Wok -tuorevihannessekoitusta
1 punainen chili viipaloituna
hieman suolaa
mustapippuria myllystä
1 limen mehu
10 lehteä tuoretta basilikaa tai thai-basilikaa

Kuumenna paistokasarissa öljy ja paista Apetit-kasvisjauhispyöryköitä sen verran että ne lämpenevät ja pinta paistuu rapeaksi. Siirrä pyörykät syrjään odottamaan.

Lisää pannulle currytahna ja sekoittele minuutin verran keskilämmöllä kunnes tahna lämpenee ja alkaa tuoksua.

Lisää kookosmaito ja halutessasi hieman vettä. Kiehauta ja laske lämpö miedolle. Lisää kasvikset, chili, Apetit-kasvisjauhispyörykät ja mausta suolalla ja mustapippurilla. Anna hautua n. 5 minuuttia.

Sekoita joukkoon limemehu sekä revityt basilikanlehdet.

Tarjoile vaikkapa kesäkurpitsapastan, basmatiriisin tai nuudelien kera ja koristele limelohkoilla, chiliviipaleilla ja tuoreilla basilikanlehdillä.


KESÄKURPITSAPASTA

2-3 suurta kesäkurpitsaa
hiven suolaa

Pese ja leikkaa kesäkurpitsat pituussuunnassa noin sentin viipaleiksi. Suikaloi viipaleet esimerkiksi juustohöylällä. Mausta suikaleet kevyesti suolalla.

Höyrytä suikaleet lämpimiksi noin minuutin ajan.


Reseptissä on käytetty Apetitin Tuorekset Thai Wok -tuorevihannessekoitusta joka sisältää suikaloituna keltaista paprikaa, porkkanaa, punasipulia, paksoita ja sokeriherneitä. Voit myös käyttää vastaavan määrän omavalintaisia kasviksia.



Äänestä suosikkireseptiäsi 22.2.2017 saakka ja voit voittaa 100 euron ravintolalahjakortin. 
Arvonnan järjestää Apetit Ruoka Oy ja palkintoja arvotaan yhteensä 5 kpl. 


YHTEISTYÖSSÄ APETIT


Post Signature

Post Signature