Rotukarjaviikoilla nautitaan vastuullisesti mausta ja laadusta tinkimättä

|
Kaupallinen yhteistyö HOK Elannon ja Altia Oy:n kanssa. Alkoholia koskeva kommentointi on kielletty Valviran alkoholimainontaa koskevan ohjeistuksen mukaisesti. Alkoholia koskevat kommentit poistetaan.

Marraskuinen aamu Helsingissä valkenee harmaana mutta Kampissa BBQ Housen keittiömestari Aleks Vannikilla ovat jo raaka-aineet valmiina ja uunit hehkuvan kuumina.

Sain tilaisuuden tutustua ravintolan toimintaan vähän eri näkökulmasta kuin normaalisti asiakkaana ja samalla maistaa yhtä BBQ Housen Rotukarjaviikkojen annosta yhdessä laadukkaan etelä-afrikkalaisen Nederburg Winemasters Edelrood -punaviinin kanssa.




Rotukarjaviikot nostaa esiin Suomessa kasvatetun pihvilihan monessa eri muodossa. Pihvilihaa on tarjolla eri roduista Aberdeen Anguksesta aina Simmentaliin. Kaikki huippulaadukasta ja myös jäljitettävissä kotitilalle saakka.


Rotukarjaviikot ovat parhaillaan käynnissä BBQ House -ravintolassa ja jatkuvat vuoden loppuun saakka. Etelä-amerikkalaistyylinen ravintola on tunnelmaltaan mutkaton ja rento. Laavakivigrillissä tuoksuu mehukas pihviliha ja taustalla soi lattarimusa! BBQ Housessa jokainen annos on uniikki, koska sen voi koota makunsa mukaan eri lisukkeilla ja kastikkeilla. Kaiken kruunaa iloisen rempseä henkilökunta ja sujuvan asiantunteva palvelu.


Keittiömestari Aleksin seurassa saan seurata alkuruokana tarjottavan tartarpihvin valmistumista vaihe vaiheelta. Ammattilaiselta homma käy näppärästi – onhan esivalmistelut tehty asianmukaisesti. Tämä kannattaa muistaa kotonakin tehdessä – kun kaikki tarvittava on valmiina käden ulottuvilla, on annoksen valmistus ja kokoaminen hyvin yksinkertaista.

Mahtavan makuisen tartarpihvin reseptin lisukkeineen löydät postauksen lopusta, joten pääset itsekin kokeilemaan!

Uunissa paahdetut serranokinkkusiivut olivat jo itsessään mainio idea ruuanvalmistukseen ja koristeluun!
Eri komponentit valmiina käden ulottuvilla. 
Suomalaista rotukarjan sisäfilettä parhaimmillaan. 
Viiriäisenmunia odottamassa annoksen viimeistelyä.


Tartarpihvin kumppaniksi sopii erityisen hyvin tyylikkään ryhdikäs ja täyteläinen etelä-afrikkalainen Nederburg Winemasters Reserve Edelrood 2014. Se on omimmillaan selkeänmakuisten tummien lihojen, kuten riistan, naudan ja lampaan kanssa. Kokeile myös grilliruoalle ja porsaanlihalle.

Viinin väri on herkullisen tummanpunainen ja sen tanniinit ovat hyvin pehmeät. Voimakkaassa maussa ja tuoksussa on paahteisuutta ja mausteisuutta, mustaherukkaa, karhunvatukkaa, yrttejä sekä savuisuutta.

Nederburgin tila on vuodelta 1791 ja se on tunnettu viinien tinkimättömästä laadusta, pereinteistä ja intohimosta viininvalmistusta kohtaan. Viinit ovat eloisia, hedelmäisiä ja rakenteeltaan klassisia. Alueen välimerellinen ilmasto on viinintuotannolle erityisen suosiollinen.

Nederburg Edelroodin rypäleet ovat kasvaneet Paarlin, Darlingin ja Stellenboschin alueilla ja ne on kerätty sekä käsin että koneella. Viiniä on kypsytetty 8-12 kuukautta tammitynnyreissä.

Nederburg on myös sertifioitu niin kestävän kehityksen (South African Wine Integrity & Sustainability Program) kuin tuotanto-olosuhteidenkin osalta (Wine Industry Ethical Trade Association / WIETA)

Tämä punaviini on jo vuosia ollut fiksun ostajan valinta ja se on saanut mm. kunniamaininnan Vuoden viinit -kilpailussa 2016.



TARTAR ROTUKARJAN SISÄFILEESTÄ (neljälle)


320 g  rotukarjan sisäfileetä
1 pieni punasipuli
8 siivua serranokinkkua
2 maustekurkkua
1 rkl worcesterkastiketta
2 tl dijon-sinappia
suolaa, pippuria
12 siivua leipäviipaleita (esim. tumma chiabatta)
2 dl chimichurri-yrttiöljyä
4 viiriäisenmunaa
½ pnt tuoretta basilikaa koristeluun
2 rkl savupaprikakreemiä

CHIMICHURRI-ÖLJY
1 pnt persiljaa
½ pnt korianteria

1 porkkana
2 chilipaprikaa
4 valkosipulinkynttä
4 dl oliiviöljyä
4 rkl punaviinietikkaa
ripaus suolaa, mustapippuria ja sokeria

SAVUPAPRIKAKREEMI
1 dl creme fraichea
½ tl savuchilitahnaa
½ dl maustamatonta tuorejuustoa
1
-2 rkl limemehua
ripaus savupaprikajauhetta, mustapippuria, suolaa ja sokeria

Serranokinkku-siivut rapeiksi uunissa tai kuivalla paistinpannulla.

Leikkaa filee n. 0,5 x 0,5 cm kokoisiksi kuutioiksi. Pilko punasipuli, puolet serranokinkusta ja maustekurkku pieniksi paloiksi. Sekoita filee, sipuli, maustekurkku, serranokinkku, worcesterkastike ja sinappi, lisää suolaa ja pippuria.

Valmista chimichurri-yrttiöljy: soseuta ainekset tasaiseksi kastikkeeksi.

Valmista savupaprikakreemi: sekoita kaikki aineet keskenään.

Laita tartar-massa tiukasti pyöreään muottiin, ja paina hieman saadaksesi tiukahkon koostumuksen ja kauniin muodon. Laita leipäviipaleiden päälle chimichurri-yrttiöljyä ja paahda viipaleet uunissa tai kuivalla paistinpannulla.

Kokoa annos: kumoa tartar muotista lautaselle ja laita päälle viiriäisenmunan keltuainen. Koristele paahdetulla serranokinkulla ja tuoreella basilikalla. Aseta viereen lautaselle paahdetut leipäviipaleet ja savupaprikakreemiä.



1 kommentti on "Rotukarjaviikoilla nautitaan vastuullisesti mausta ja laadusta tinkimättä"
  1. Asiaa! Tämä kampanja kylä puree minuun, joka himoitsee kunnon punaista pihviä pari kertaa vuodessa. Omatuntokin kiittää, kun tietää, että eläimen elinsuhteet kestävät päivänvalon ja kaikki on jäljitettävissä kotitilalle asti! Pakko oli käydä kuolaamassa ravintolan sivuilla ja mitä kastikevaihtoehtoja tarjolla pihvien kanssa, mm. chili-suklaa ja rommi-pippuri...NAMS!

    VastaaPoista

EMOTICON
Klik the button below to show emoticons and the its code
Hide Emoticon
Show Emoticon
:D
 
:)
 
:h
 
:a
 
:e
 
:f
 
:p
 
:v
 
:i
 
:j
 
:k
 
:(
 
:c
 
:n
 
:z
 
:g
 
:q
 
:r
 
:s
:t
 
:o
 
:x
 
:w
 
:m
 
:y
 
:b
 
:1
 
:2
 
:3
 
:4
 
:5
:6
 
:7
 
:8
 
:9

Post Signature

Post Signature