Kesäretki makujen ja värien puutarhaan

|

Loman alkajaisiksi suuntasin pienelle ruokamatkalle Turkuun. Olin saanut kutsun vierailulle Kotipellon puutarhalle Nousiaisiin ja sinne ajelimme serkkuni ja tätini kanssa aurinkoisena maanantaina.



Olen käyttänyt Kotipellon puutarhan Mimis-versoja sekä syötäviä kukkia jo jonkin aikaa ja oli erittäin mielenkiintoista päästä näkemään omin silmin miten niitä tuotetaan. Käy katsomassa vaikka upea kesäisen voileipäkäärön ohje!

Meidät otti iloisesti vastaan Niko Honkanen.


Alunperin kurkun kasvatukseen tarkoitettu puutarha on muutettu todelliseksi versojen ja kukkien ihmemaaksi, joka tulvii värejä, makuja ja tekstuureja. Lajikkeita tuli vastaan sillä nopeudella ettei kaikkea millään saanut muistiin, mutta antaa kuvien kertoa sitäkin enemmän. Ja kyllä – kaikki on syötävää!

Suuri osa tuotannosta menee Suomen huippuravintoloihin ja ylipäätään HoReCa-puolelle, jossa ollaan hyvin tarkkoja tuotteiden laadusta. Toivottavasti nämä upeat tuotteet löytävät tiensä myös yhä useampaan vähittäiskauppaan, koska niistä todellakin saa uutta isnpiraatiota ja ideoita kokkaamiseen ja leivontaan.


Kaikki tehdään käsityönä kylvöstä pakkuuseen saakka.


Kaikki puutarhalta syntyvä jäte jatkaa lannoitteeksi lähialueen pelloille.


Ulkona koeviljeltiin kukkia, yrttejä  ja vihanneksia.

Kesäkurpitsan kukka.

Minttuklaanmakuista minttua
Porkkanan kukka

Tarhamaltsa
Oliiviyrtti ja kukkaportulakka
Pelargonia
Osterinlehti
Kurkun kukkaa
Upean kokoinen ja aromikas rosmariini
Keräsimme yhdessä hieman sarviorvokkia viemisiksi

Saimme kukin huikean määrän versoja, yrttejä sekä syötäviä kukkia kotiin viemisiksi. Niistä on riittänyt iloa ja inspiraatiota pitkäksi aikaa.

Sydämelliset kiitokset isännällemme Nikolle ja koko Kotipellon puutarhan taitavalle porukalle uskomattoman upeasta vierailusta!

Mimis Kotipellon puutarha
SaveSave
1 kommentti on "Kesäretki makujen ja värien puutarhaan"

EMOTICON
Klik the button below to show emoticons and the its code
Hide Emoticon
Show Emoticon
:D
 
:)
 
:h
 
:a
 
:e
 
:f
 
:p
 
:v
 
:i
 
:j
 
:k
 
:(
 
:c
 
:n
 
:z
 
:g
 
:q
 
:r
 
:s
:t
 
:o
 
:x
 
:w
 
:m
 
:y
 
:b
 
:1
 
:2
 
:3
 
:4
 
:5
:6
 
:7
 
:8
 
:9

Post Signature

Post Signature