Friggs-välipalahaasteeni osa 3: viettelevät wasabi-inkivääri graavilohileivät

|

Hauskan Friggs-välipalahaasteen viimeisenä reseptinä hieman työläämpi, mutta sitäkin palkitsevampi herkku — wasabi-inkivääri graavilohileivät. Lukijani varmasti muistavatkin tämän samurailohen jo joulun postauksista jolloin sen kehittelin. Reseptiä on nyt maistelun ja testailun jälkeen paranneltu ja lopputulos vie kielen mennessään vieläkin varmemmin!


Friggs-riisikakuille tein lohen kaveriksi raikkaan levitteen ja valitsin japanilaiseen makumaailmaan sointuvat versosekoitukset. Varsinkin rucolanversoissa on kivaa mausteisuutta. Kukin voi toki valita itselleen sopivimmat lisukkeet vaikka salaateista tai muista salaattiyrteistä.


Lohen valinnassa kannattaa panostaa laatuun. Itse olen ostanut graavattavat kalani ainoastaan Hakaniemen hallin Kala Patagónicosta, jossa minun ei tarvitse arvailla kalan tuoreutta ja palvelu on ensiluokkaista.

Näistä leivistä tuli varsinainen hitti ystävienkin piirissä. Riisikakut ovat juuri sopivan kevyt ja rapea pohja raikkaille lisukkeille.

Niinkuin tässä herkuttelussa ei olisi ollut ilon aihetta tarpeeksi, niin pääsin tällä reseptillä myös mukaan Friggsin lehti-ilmoitteluun Kotiliesi-lehdessä.

Kaiken kruunasi välipalahaasteen lukijaäänestyksen voitto! Sydämelliset kiitokset kaikille äänestäneille.


Wasabi-inkivääri graavilohileivät
(8:lle)

WASABI-INKIVÄÄRI GRAAVILOHI
500 g ruodotonta lohifilettä
4 rkl karkeaa merisuolaa
2 rkl kidesokeria
3 rkl raastettua inkivääriä (tai valmista tahnaa)
1 rkl wasabia
1 nori merileväarkki

leivin- tai voipaperia
foliota
tuorekelmua

Levite:
150 g ranskankermaa
1 rkl sitruunamehua
suolaa
valkopippuria

rucolanversoja
sekoitus apilan, sinimailasen ja parsakalin versoja

FRIGGS –riisikakkuja (esimerkiksi chiansiemen ja merisuola)

Huuhtele lohi ja kuivaa sen pinta hyvin talouspaperilla. Levitä työpöydälle arkki voipaperia suojaksi.

Sekoita keskenään suola ja sokeri ja levitä seos lohen pinnalle tasaisesti.
Sekoita inkivääritahna ja wasabi ja levitä varovasti suola-sokerikerroksen päälle.
Lisää pinnalle vielä tillinoksat.

Kääri lohi voipaperiin tiukkaan pakettiin ja sen jälkeen folioon ja lopuksi tuorekelmuun. Graavaa kylmässä kevyen painon alla ainakin kaksi päivää.
Graavauksen aikana lohi luovuttaa paljon nestettä ja kiinteytyy.

Pari tuntia ennen tarjoilua puhdista lohen pinta mausteista talouspaperilla. Pintaan saa jäädä hieman mausteseosta jos pitää voimakkaammasta mausta.

Kostuta lohen pintaa hieman kylmällä vedellä ja aseta pinnalle kokonainen nori-arkki. Painele nori kevyesti kiinni lohen pintaan ja kostuta norin pintaa hieman kylmällä vedellä. Kääri uudelleen folioon ja laita tunniksi kylmään tekeytymään.

Leikkaa valmiista graavifileestä erittäin terävällä veitsellä noin puolen sentin siivuja hieman vinottain.

Sekoita levitettä varten ainekset keskenään, maista ja säädä maku mieleiseksesi.

Levitä riisikakut pöydälle ja levitä kullekin hieman ranskankerma levitettä.
Nostele pinnalle ilmavasti rucolanversoja tai versosekoitusta.
Taittele pinnalle muutama siivu graavattua lohta ja nauti välittömästi.








Tutustu myös muihin Friggs-haasteeseen tekemiini resepteihin:
Tonnikala-avokadosalaattitacot
Savusilakka meltsit
2 kommenttia on "Friggs-välipalahaasteeni osa 3: viettelevät wasabi-inkivääri graavilohileivät"

EMOTICON
Klik the button below to show emoticons and the its code
Hide Emoticon
Show Emoticon
:D
 
:)
 
:h
 
:a
 
:e
 
:f
 
:p
 
:v
 
:i
 
:j
 
:k
 
:(
 
:c
 
:n
 
:z
 
:g
 
:q
 
:r
 
:s
:t
 
:o
 
:x
 
:w
 
:m
 
:y
 
:b
 
:1
 
:2
 
:3
 
:4
 
:5
:6
 
:7
 
:8
 
:9

Post Signature

Post Signature