Juuresranskalaiset (Frites Légumes Racines)

|

Taannoin blogasin colaburgerin reseptin ja siitä tuli jo silloin mieleeni, että sen seuraksi sopisivat mainiosti nämä herkulliset juuresranskalaiset, jotka olen kyllä jo julkaissut aiemminkin toisen reseptin yhteydessä. Resepti on niin mielettömän hyvä ja yksinkertainen, että se ansaitsee ihan omankin julkaisun.

Eikä tämä muutenkaan ole niin kovin kaukaa haettu aihe, koska resepti on ranskalainen ja lähden tästä perjantaina tyttären kera Pariisiin pitkäksi viikonlopuksi. Niistä tunnelmista sitten enemmän tuonnempana!

JUURESRANSKALAISET (FRITES de LÉGUMES RACINES) 2:lle
25 g mantelijauhoa2 rkl rypsiöljyäsuolaa ja pippuria1 pieni bataatti1 palsternakka1 suuri porkkana

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Sekoita isossa kulhossa mantelijauho, öljy ja mausteet. Kuori juurekset ja leikkaa 1x1 sentin vahvuisiksi ja noin viiden sentin pituisiksi suikaleiksi. Sekoita suikaleet kulhossa mantelijauho-öljyseoksen kanssa hyvin sekaisin. Levitä juurekset paperoidulle uunipellille ohueksi kerrokseksi ja paista 30 minuuttia, käännellen juureksia paiston puolivälissä. Juuresten tulisi olla kypsiä, mutta mehukkaita. Voit tosin halutessasi jatkaa paistamista vielä hetken jos haluat paahtuneempia ja reapeampipintaisia ranskalaisia. Varo kuitenkaan polttamasta niitä.

Be First to Post Comment !
Lähetä kommentti

EMOTICON
Klik the button below to show emoticons and the its code
Hide Emoticon
Show Emoticon
:D
 
:)
 
:h
 
:a
 
:e
 
:f
 
:p
 
:v
 
:i
 
:j
 
:k
 
:(
 
:c
 
:n
 
:z
 
:g
 
:q
 
:r
 
:s
:t
 
:o
 
:x
 
:w
 
:m
 
:y
 
:b
 
:1
 
:2
 
:3
 
:4
 
:5
:6
 
:7
 
:8
 
:9

Post Signature

Post Signature