Makean tulinen mansikkasalsa

|

Piti tulla tämä resepti kirjoittamaan ylös pika pikaa, koska ystävät tulevat jo lankoja pitkin nähtyään Instagram-kuvat. Mansikka-aika taitaa olla jo lopuillaan, mutta vielä kotimaista mansikkaa on hyvin tarjolla marketeissa ja toreilla. Intiaanikesä taitaa jopa hieman venyttää sesonkia myöhempään. Ja hyvä niin, koska sitten on enemmän aikaa grillailla ja tehdä siihen kylkeen tätä satumaisen hyvää herkkua.




Bongasin reseptin jo talvella jostain jenkkiläiseltä ruokasivustolta ja laitoin talteen odottamaan otollista hetkeä. Salsaahan voi käytännössä valmistaa miltei mistä tahansa hedelmästä. Itselläni onkin jo jokunen erilainen hedelmäsalsaresepti odottamassa.
Mansikkasalsa sopii käytettäväksi ihan normalin salsan tapaan dippinä ja grilliruoan lisukkeena. Kokeile myös vaikka grillattua halloumia sen kera. Itse käytin jjalapeñon tilalla tuoretta vihreää chiliä siemenineen.


MANSIKKA-JALAPENOSALSA
15-20 mansikkaa (kiinteitä ja kypsiä) 
0,75 dl hienonnettua punasipulia
1/2 ruukkua korianteria hienonnettuna
1 jalapeño-paprika 
1 limetin mehu
mustapippuria myllystä

Kuutioi mansikat noin sentin kuutioiksi. Hienonna jalapeño joko siemenineen tai puhdista jos haluat miedompaa salsaa. 
Sekoita kaikki ainekset kulhossa, maista ja säädä maku. Säilytä salsaa kylmässä noin tunti ennen tarjoilua. Salsaa ei kannattaa valmistaa paljoa aikaisemmin etukäteen, sillä se vettyy pitkässä säilytyksessä.


Itse nautimme mansikkasalsan kanafajitasten, paprika-sipulipaistoksen ja guacamolen kera. Ehkä parhaimpia fajitaksia ikinä!



1 kommentti on "Makean tulinen mansikkasalsa"
  1. Kappas, tein juuri itsekin salsaa mansikoilla ja korianterilla. Tämäkin kuullostaa herkulliselta! :)

    https://ssiiri.wordpress.com/2015/08/08/paahdettu-porsaankylki-kahvilla-ja-kardemummalla-herkkulisukkeet/

    VastaaPoista

EMOTICON
Klik the button below to show emoticons and the its code
Hide Emoticon
Show Emoticon
:D
 
:)
 
:h
 
:a
 
:e
 
:f
 
:p
 
:v
 
:i
 
:j
 
:k
 
:(
 
:c
 
:n
 
:z
 
:g
 
:q
 
:r
 
:s
:t
 
:o
 
:x
 
:w
 
:m
 
:y
 
:b
 
:1
 
:2
 
:3
 
:4
 
:5
:6
 
:7
 
:8
 
:9

Post Signature

Post Signature