Kesäinen pyrähdys Turkuun astiaostoksille

|
Tuskin oli Sveitsin reissusta kotiuduttu, kun jo piti päästä Åbussiin istumaan pariksi tunniksi suuntana entinen rakas kotikaupunki.
Siitä tuli aiottua pikaisempi visiitti, koska olin sotkenut omat aikataulut ja piti jo seuraavana päivänä suunnata takaisin Helsinkiin.


Lyhyt aika piti siis käyttää erittäin tehokkaasti hyödyksi. Muilta osin ohjelma oli vapaasti päätettävissä, mutta yhden asian olin vakaasti päättänyt; oli päästävä käymään Terraviivan myymälässä Aurakadulla. Tutustuin Minna Komulaisen upeisiin keramiikka-astioihin aikaisemmalla matkallani Gaggui-kahvilassa. 


Erityisesti pitsikohokuvioidut ja upeissa väreissä hehkuvat uniikkilautaset veivät sydämeni. Halusin ainakin pari kuvausastioiksi, koska suurin osa lautasistani on ääripuritaanista valkoista Teemaa. Muutamat kuvat olen jo näillä ihanuuksilla ottaakin.




Astioiden lisäksi Terraviiva valmistaa käsityönä myös keramiikkalaattoja. Seuraavan asuntoni keittiöön niitä tulen hankkimaan takuuvarmasti!


Ensin kuitenkin kauppahalliin leivoskahville Suomen parhaaksi valittuun leipomoon M Bakeryyn. 
Oma valintani oli tällä kerralla Passion-mansikka. Jumalaista!


Kahvin jälkeen shoppailut ja Aboa Vetus & Ars Nova sekä tuomiokirkkomuseot. 

Koska loma on seikkailua, päätimme hetken päähänpistosta mennä bingoon. Sinänsä katoavaa kansanperinnettä, sillä bingohalleja ei juuri Suomesta enää löydy. Käynti kannattiu, koska muutaman pelin tulos oli komea 100 euron voitto! Vähän astiarahaa... (10 euroa pistin vielä peliin).


Voittoa juhlittiin tietysti lounaalla Puutorin Hesessä kebabilla (kuinkas muuten) ja Donnan kannella voittolonkeron kera.


Helppo kermainen avokadodippi

|


Toisinaan törmää niin yksinkertaisesti hyviin resepteihin, että niistä tulee välittömästi kestohittejä. Löysin tämän herkullisen raikkaan avokadodipin ohjeen amerikkalaisen ruokalehden sivuilta ja ihastuin ikihyviksi.



Reseptiä voi mielestäni myös mainiosti keventää vaihtamalla ranskankerma esimerkiksi turkkilaiseen jogurttiin. Tämä on jotain ihan muuta kuin se iänikuinen guacamole.


KERMAINEN AVOKADODIPPI
2 kypsää avokadoa
1,25 dl ranskankermaa tai turkkilaista jogurttia
2 rkl (siideri)viinietikkaa
2 rkl oliivi- tai avokadoöljyä
2 rkl hienonnettua hienonnettua korianteria
2 rkl hienonnettuja fenkolin lehtiä (fenkolitilliä)
suolaa

koristeluun:
korianterin- ja fenkolinlehtiä

Halkaise avokadot, poista kivet ja irrota hedelmäliha kuorista. Laita avokadopalat teholeikkurin tai blenderin astiaan. Lisää astiaan myös ranskankerma, etikka, öljy, hienonnetut korianteri ja fenkolinlehdet.
Soseuta kunnes seos on vaaleaa ja ilmavaa. Mausta suolalla ja maista. Säädä maku.
Koristele korianterin- ja fenkolinlehdillä.

Tarjoile maissi- tai ruisnachojen kanssa. Itse kokeilin ensimmäisenä ruisnappeja.
Voisin kuvitella tämän toimivan mainiosti myös uuniperunan täytteenä.


Royal Sherry Trifle

|

Englantilainen päivällinen tarvisi myös arvoisensa päätöksen. Sellainen on tietenkin pereinteinen trifle, joka yleensä koostuu sakeasta kiisselistä, sokerikakunpaloista tai Savoyardi-keksestä, jotka on kostutettu esim. sherryllä sekä kedelmistä tai marjoista.

Triflen varhaisimmat versiot tunnetan jo 1500-luvulta, jolloin trifle-niminen jälkiruoka sisälsi paksua kermaa, inkivääriä ja ruusuvettä. Vuosikymmeniä myöhemmin reseptiin lisättiin vielä kanamunia ja syntynyt paksu kiisseli kaadettiin alkoholilla kostutetun leivän päälle.

Vaikka trifle voi sisältää melkein mitä tahansa, pääsääntöisesti se aina kootaan kerroksittain läpinäkyvään maljaan näyttävän ja koristeellisen lopputuloksen saamiseksi ja koristellaan lopuksi kermavaahdolla.

ROYAL SHERRY TRIFLE
1 pkt Kuningatar-kääretorttua
1 dl kuivaa Sherryä tai Madeiraa
3 keltuaista
1 dl sokeria
2,5 dl kuohukermaa
1 rkl tomusokeria
2 pss pakastettuja vadelmia sulatettuna
tuoreita vadelmia, mustikoita ja mintunlehtiä koristeluun

Leikkaa kääretorttu noin 1,5 sentin siivuiksi.

Laita keltuaiset, sokeri ja sherry teräskulhoon ja sekoita. Aseta kulho vesihauteeseen, niin ettei kulhon pohja koske kiehuvaan veteen. Kypsennä seosta sekoitellen noin 8 minuuttia, kunnes se on paksua kuin majoneesi. Anna kiisselin jäähtyä.

Vatkaa kerma vaahdoksi. Ota siitä puolet ja sekoita jäähtyneeseen kiisseliin.

Aloita kokoaminen laittamalla tarjoiluastian seinämiä vasten kerros torttusiivuja. Leikkaa pohjalle torttusiivuista kuutioita. Lisää kerros pakastevadelmia ja niiden päälle kiisseliseosta.
Toista nämä kerrokset, kunnes tarjoiluastia on täynnä. Koristele pinta kermavaahdolla ja tuoreilla marjoilla.

Säilytä kylmässä vähintää 4 tuntia ennen tarjoilua.

www.ideakeittio.fi

Keep Calm and Have a Nice Sunday roast!

|
Tyttären ja tämän brittiläisen poikaystävän vierailu antoi oivallisen tilaisuuden valmistaa perinteinen brittiläinen sunnuntaipäivällinen eli sunday roast dinner.




Sunday roast nautitaan Iso-Britanniassa ja Irlannissa yleensä sunnuntaisin, mutta sitä syödään toki muinakin viikonpäivinä. Ateria koostuu pistista, paahdetuista tai soseutetuista perunoista, kypsennetyistä kasviksista. Lisäkkeenä on myös Yorkshire puddingia sekä paistikastiketta (gravy).

Suklaan ja kastikeainesten kanssa sain myös lahjaksi asianmukaiset brittäiset mitat.
Kastiketta ei kukaan tee itse edes Britanniassa, joten sain aitoa tavaraa suoraan hovitoimittajaltani. Samalla tuli myös pari laatikkoa lempisuklaatani Cadburyn Flakea! Heaven, I must say!


Vävykokelas huolehti Yorkshire puddingien valmistuksesta. Minä seurasin oppipoikana vierestä.
Luonnollisesti reseptikin julkaistaan tässä alkuperäiskielellä.

Leivonnaiset voi valmistaa ainoastaan metallisessa muffinivuoassa. Silikoninen ei toimi, koska siinä öljy ei lämpene tarpeeksi kuumaksi. Tämä on testattu.

Ja kannattaa muistaa laittaa uunipelti tai vastaava muffinivuoan alle, sillä öljy tulee ulos vuoasta kun leivonnaiset kypsyvät. Tämäkin on testattu...

YORKSHIRE PUDDINGS (serves 4)
cupcake tray (metallic)
1 large bowl
1 whisk4 eggs (medium to large)200ml of whole milk200g of plain flour (shived)Oil with a high smoking point

Directions for cooking:190 degrees Celsius

Have a cupcake tray with oil in the front 3 holes, gently lift this end until the oil has an even spread along the tray (should be around 1cm), after this is done put this in the oven to preheat

Break the four eggs in the large bowl then whisk until mixedAdd the milk and flour until the mixture has no lumps (best way to test this is to get a tea spoon and put it the to the mixture then pull the teaspoon out of the mixture and there should be a even layer of mixture along the back of the teaspoon)







Put the mixture into a jugPour the mixture into the the oil that has been preheated and put back into the oven for 20-25 minutes or until golden brown. Do not open the owen door during the baking!




Pudding on maultaan lähellä pannukakkua. Britit syövät niitä niin suolaisten kuin makeittenkin täytteiden kanssa. Meillä niitä oli luonnollisesti osana paistiateriaa, mutta ne maistuvat myös jäätelön ja hillon kanssa jälkiruokana. 


Itse paistin löytäminen ei ollut alkuun ihan yksinkertaista, koska Suomessa paistit leikataan rasvattomiksi ja Briteissä Sunday roast -paistissa on aina mukana makurasva, joka samalla paistaa sulaessaan perunat rapeiksi ja mehevöittää myös paistia. Tokihan saman asian saisi ajettua silavoimalla tavallisen kulma- tai pahtopaistinkin. 



Löysin kuitenkin Hakaniemen hallin Reinin lihasta australialaista Maminha-paistia, joka oli jo hyvin lähellä alkuperäistä.  


ROAST DINNER for 4 people
Ingredients:8 large potatoes
1 maybe 2 bags of Brussel sprouts ( it depends on the size ( try to get 20)1 large cauliflower1 large cabbage1 large bag of peas
3 to 4 carrots1 joint of meat (pork, beef, lamb) 1-2 kg should be enough however we normally do 3-4

Kuori perunat ja puolita. Keitä miltei kypsiksi suolalla maustetussa vedessä. Kaada keitinvesi pois ja anna perunoiden kuivahtaa tovi. 

Lämmitä uuni 150 asteeseen. Liha maustetaan suolalla ja pippurilla, laitetaan uunivuokaan perunoiden kera ja paistetaan kunnes lihan sisälämpötila on 55-57 astetta. Anna lihan levätä 10 minuuttia ennen kuin leikkaat sen.




Kypsennä ruusukaalit ja kuoritut sekä paloitellut porkkanat suolavedessä ja valuta. Puolita kaalit ja ruskista kevyesti pienessä määrässä voita tai öljyä.




Leikkaa kukkakaali kukinnoiksi ja kypsennä.

Leikkaa kaali suurehkoiksi paloiksi ja kypsennä nopeasti suoalla maustetussa vedessä. Vain muutaman minuutin keittäminen riittää. 



Kuumenna pakasteherneet.

Kastikkeena voit hyvin käyttää valmiina saatavaa paksua ruskeakastiketta. 



Kastikkeen koostumus vaihtelee brittiläisilläkin makutottumusten mukaan. Toiset pitävät ohuemmasta, toiset paksummasta gravysta. 


Sunday roast tuo mieleen paljolti suomalaisen jouluaterian. Paljon kasviksia ja paistettua lihaa, joka nautitaan rauhassa ajan kanssa perheen kesken. Kokonaisuus oli todella maukas eikä ollenkaan vaikea valmistaa. 

www.ideakeittio.fi


Kesäinen klassikkosalaatti salade nicoise

|

Suomen kesä ei nyt ole näyttänyt ihan parhaimpia puoliaan, mutta sentään eilen oli upea, lämmin kesäpäivä, jonka vietimme mm. Suomenlinnan kesäteatterissa nauttien Valheet ja viettelijät -näytelmästä. Suomenlinna on oivallinen kohde myös kesäiselle piknikille. Sellaiselle ottaisin mukaan vaikkapa tätä klassikkosalaattia, joka vie ajatukset Välimerelle.


Nizzan salaatti (ransl. salade niçoise) on nimetty etelä-ranskalaisen kaupungin mukaan ja sisältää raakoja kasviksia, kalaa ja kananmunaa. Se on klassikko joka tunnetaan ympäri maailmaa, mutta silti siitä on lukemattomia eri versioita. Aito ranskalainen versio ei sisällä perunaa, keitettyjä kasviksia, riiisä tai vihreitäpapuja.

Yleisimmin reseptissä on tomaattia, härkäpapuja, punasipulia, tonnikalaa tai anjovista sekä keitettyä kananmunaa. Kastikkeeksi valmistetaan ranskalainen vinaigrette (viinietikka-öljy-kastike).

Vieläkin perinteisemmin koostettu salaatti sisältää punaista paprikaa, salottisipulia, artisokansydämiä, tuoretta kurkkua, lehtiselleriä ja oliiveja.

Annos kootaan useimmiten lehtisalaattipedille, vaikkei se olekaan alkuperäinen tapa.

Oheinen resepti on siis yksi sadoista versioista. Lähinnä lähtökohtana olise, mitä kaapista sattui löytymään. Tässä versiossa tonnikalapihvit voi marinoida kastikkeella etukäteen jos haluaa.

NIZZAN SALAATTI (4:lle)
tuoretta tonnikalaa pihveinä (n. 175 g per syöjä)
8 uutta pientä perunaa
4 luumutomaattia
n. 100 g pensaspapuja
4 minisalaattia
1 punasipuli
4 kananmunaa
6 anjovisfilettä
16 kivetöntä mustaa oliivia
8 basilikanlehteä

Tonnikalapihvien tulisi olla noin 2,5 cm paksuja
Keitä perunat ja leikkaa pituussuunnassa neljään osaan.
Kuutioi tomaatit.
Puhdista pavut, keitä ja valuta.
Pese salaatti ja irrota lehdet.
Leikkaa punasipuli ohuiksi renkaiksi.
Keitä munia 6 minuuttia, jäähdytä ja puolita.
Leikkaa anjovikset pituussuunnassa sikaleiksi.
Revi basilikanlehdet.

kastike/marinadi:
100 ml  extra virgin oliiviöljyä
3 rkl punaviinietikkaa
2 rkl tuoretta persiljaa hienonnettuna
2 rkl tuoretta ruohosipulia hienonnettuna
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria myllystä

Kastiketta varten sekoita yhteen viinietikka, oliiviöljy, persilja, ruohosipuli, suola ja pippuri.

Laita tonnikalapihvit laakeaan astiaan ja kaada päälle puolet kastikkeesta ja anna pihvien marinoitua kylmässä peitettynä välillä käännellen 1-2 tuntia.

Kuumenna parilapannu ja paista tonnikalapihvejä 2-3 minuuttia per puoli, riippuen siitä, kuinka raa´aksi haluat jättää kalan sisältä. Leikkaa pihvit muutamaan osaan.

Levitä lautaselle kerros salaatinlehtiä ja kokoa runsas ja näyttävä salaatti tomaatista, perunasta, pavuista, tonnikalasta ja anjoviksesta. Viimeistele kastikkeella, kanamunalla, oliiveilla ja basilikalla.

Eväsretkelle salaatin voi mainiosti koota isompaan astiaan vaikka kerroksittain ja laittaa kastikkeen
erilliseen astiaan.





Ristiin rastiin helteistä Sveitsiä.

|
Aloitimme loman suuntaamalla taas lempikohteeseeni Sveitsiin. Osan ajasta vietimme kummitätini luona ja loput hotellissa Zurichin keskustassa. Keski-Euroopassa oli parhaillaan helleaaloto päällä, joten loman aloitus sujui todella hikisissä merkeissä. Lämpötila pyöri päivisin 30-37 asteen välillä ja yöllä päälle 20 asteen. 

Tällä matkalla nähtiin Sveitsiä monelta eri kantilta ja eri tavalla kuin turistit yleensä. Upeita vanhoja kaupunkeja, huikeita alppimaisemia ja kaupunkilaiselämää, sielua hiveleviä herkkuja unohtamatta.

Bremgartenin kaunis kaupunkin on perustettu 1230-luvulla.




Illallismaisemia kotivuorelta. Samalla näkyivät seuraavan päivän retkimaastot.


Lähistöllä ollut suuri luomutila ja haikarayhdyskunta.


Zugin kaupungin kaunista rantaa matkalla Rigille. Ihmiset pulahtivat uimaan aina tilaisuuden tullen.


Järven vesi oli uskomattoman kirkasta.




Ylhäällä siintää Rigin huippu.


Juna puksuttaa rinnettä ylös, kuten monesti ennenkin. Maisemat aina yhtä upeat!


Perillä Rigi Kulmilla (1800 m)


Kuumuus tekee näkymät utuisiksi. Tuolla jossain siintää Zurich. Järven perällä Zug.


Lähivuori Pilatus (2128 m)



Kävimme myös Aaraun kaupungissa sukulaisia tapaamassa ja samalla pikaisesti pulahdimme jokeen viilentymään.


Illalla maistui paikallinen pizza. Näppärä idea tuo pahvialunen. Enpä ole juuri tavannut Suomessa vastaavaa. 


Lauantaina suuntasimme pienelle junaseikkailille ympäri Sveitsin. Ensin junalla Zugiin ja Luzerniin, josta vaihto Interlakeniin. Matka kulki läpi Sveitsin huikeimpien maisemien. Ehkä paras valinta hellepäivälle oli valita viileä juna ja vain nauttia maisemista!





Brienzersee


Perillä Interlakenissa ja kahvittelupaikka kiikarissa. Tässä paikassa kävin viimeksi vuonna 2011.





Interlakenin hienoin hotelli Victoria Jungfrau




Kuumana päivänä paras päähänpisto oli mennä paikalliseen Bödelibadiin viettämään aikaa ja ottamaan aurinkoa. Ei voinut valittaa uintinäkymiä.


Euroopan katoksikin mainittu Jungfraujoch kohoaa Interlakenin ylle.


Takaisin Zurichissä ja käynti tutulla kotivuorella Uetlibergillä.

Seuraavan päivän pääkohde oli suosikkini Zurich Zoo.



Zoon näyttelyissä näytettiin hätkähdyttävästi ote Tyynen valtameren muovijätelautasta.


Riisiviljelmiä matkalla eläintarhan Aasia-laaksoon.



Aasia-halli





Masoala-halli


Masoala-hallissa sademetsän eläimet ovat vapaana. Tämä Vari tuli moikkaamaan kuvaajaa.




Zurichissähän ei voi vierailla ilman käyntiä Sprünglin Paradeplatzin kahvilassa! Oli ihanaa päästä taas lempiterassille nauttimaan hetkeksi. Paljon upeita muistoja nousi mieleen!




Hotelimme ympäristö muistutti paljolti kotikulmien menoa Helsingissä.






Uintipaikkamme Zurichjärven rantapuistossa.


Hotellin tuntumassa oli myös Freitagin päämyymälä. Onneksi oli vielä aamulla kiinni, ennen kuin oli jo pakko lähteä kentälle ja kotimatkalle.


Laukku oli taas täynnä ihania Sveitsintuliaisia: Rivellaa, Luxembrgereita ja suklaata!




Ja erityiset kiitokset kummitädilleni Pirjo-Liisalle ja Felixille perheineen, jotka tekivät lomastamme taas aivan erityisen upean kokemuksen! 

Post Signature

Post Signature