Joulutunnelmaa Varsinais-Suomessa

|
Tänä jouluna suuntasin synnyinseudulleni Varsinais-Suomeen. Valmistelimme jouluruokia serkkuni luona ja jouluillallisen nautimme Piikkiössä hänen vanhempiensa sekä tyttäreni kanssa. Täti oli hommannut pienen kinkun, kalkkunarullat sekä joulukaloiksi, upeaa graafilohta, lasimestarinsilliä ja maustesilliä. Lisäksi hän oli valmistanut uunilohta. Me huolehdimme serkun kanssa laatikoiden valmistuksesta, rosollista ja sienisalaatista ym. muista lisukkeista. Pöydässä oli itseoikeutetusti myös tädin perinteistä makaronisalaattia, jonka resepti on kylläkin salainen ;-)

Itse en koskaan syö muita laatikoita kuin porkkanalaatikkoa. Nyt tein elämäni ensimmäiset lanttu- ja perunalaatikot alusta saakka.

Lanttulaatikkomassan koostumus syynissä.

Apukokki Onni-Sulevi piti huolen, että reseptiä noudatettiin pilkuntarkasti.

Elämäni ensimmäinen omatekoinen lanttulaatikko matkalla uuniin.



Imelletty perunalaatikko
 PERINTEINEN IMELLETTY PERUNALAATIKKO
1 kg jauhoista perunaa (esim. Rosamunda)
2 rkl vehnäjauhoja
4 dl maitoa (punaista)
1 tl suolaa
3-4 rkl siirappia
25 g voita tai margariinia sulatettuna
hiven muskottipähkinää

Keitä perunat kuorineen kypsiksi. Kuori perunat heti kuumina ja soseuta perunasurvimella. Lisää vehnäjauhot perunan joukkoon ja jätä survos imeltymään peitettynä vähintään kolmeksi tunniksi huoneenlämpöön tai mieluiten yön yli.

Lisää survokseen maito, suola, siirappi, voisula ja muskottipähkinä. Seos on tässä vaiheessa melko löysää, mutta se kiinteytyy kypsennettäessä. Tarkista maku ja kaada seos voideltuun uunivuokaan. Täytä vuoasta vain 3/4, sillä seos kuohuu hieman kypsennyksen aikana. Kypsennä 175 asteessa n. 3 tuntia.








Tätini on aina ollut mitä idearikkain sisustaja. Nytkin hän oli piilottanut vanhan tiilimuurin kankaalla, johon oli painettu kirjan selkämyksiä. Nerokasta! Luulin aluksi että kirjat olivat oikeita.
Oikeanlainen kiinnitys oli vielä hieman hakusessa.


Tädille tuomani jouluruusu sai ruukunsuojuksen paparikassista.

Eikä suklaastakaan ollut puutetta.


Jouluruoat on nyt tehty ja pöytä on taas MINUN!
Onni-Sulevi toivottaa kaikille lukijoille hyvää loppuvuotta!


Be First to Post Comment !
Lähetä kommentti

EMOTICON
Klik the button below to show emoticons and the its code
Hide Emoticon
Show Emoticon
:D
 
:)
 
:h
 
:a
 
:e
 
:f
 
:p
 
:v
 
:i
 
:j
 
:k
 
:(
 
:c
 
:n
 
:z
 
:g
 
:q
 
:r
 
:s
:t
 
:o
 
:x
 
:w
 
:m
 
:y
 
:b
 
:1
 
:2
 
:3
 
:4
 
:5
:6
 
:7
 
:8
 
:9

Post Signature

Post Signature