Salviapesto

|

Jokakesäinen yrttitarhani suorastan pursuaa yli tässä kuumuudessa. Varsinkin salvia riehaantui kasvamaan niin, että piti tosissaan alkaa miettiä reseptejä, joihin sitä voisi käyttää kerralla enemmän.


Tokihan noita voisi vaikka kuivata, mutta itse olen enemmän tuoreiden yrttien käyttäjä. Kuivattuja korkeintaan äärimmäisessä hädässä tai jos resepti sitä erikseen vaatii.


Kuten yleensä, italialaiset ovat keksineet tähänkin ratkaisun jo antiikin aikana. Peston juuret ovat roomalaisessa juusto-yrttikastikkeesa moretumissa. Se on tunnusomainen erityisesti Ligurian alueella Pohjois-Italiassa. Tunnetuin versio lienee Pesto Genovese. Pesto koostuu yleensä basilikasta, oliiviöljystä, pinjansiemenistä ja parmesaani- tai pecorinojuustosta. Tosin muuntelemalla yrttejä ja pähkinöitä, voi pestoa tehdä lukemattomina variaatioina. Rohkeasti vain kokeilemaan!


Basilika, timjami ja ranskalainen rakuuna ovat enemmän
kuin mielissään parvekkeella oliivipuunjuurella.

Tässä myös oma basilika-pohjainen tuorepestoni.


Salvianlehdet ovat muuten friteerattuna todella hieno koriste annoksiin. Friteeraus onnistuu helposti pienellä paistinpannulla rypsiöljyn kanssa. Käytä isoja ja pulleita lehtiä, niin saat parhaan tuloksen.


SALVIAPESTO
n. 25 salvianlehteä
25 g kuorittuja manteleita
1 valkosipulinkynsi
50 g pecorino- tai parmesaanijuustoa raasteena
5-6 rkl hyvää oliiviöljyä
(suolaa)


Laita kaikki ainekset teholeikkuriin tai blenderiin ja pyöräytä tasaiseksi kastikkeeksi. Maista ja mausta tarvittaessa suolalla. Säilytä valmis pesto viileässä.


Be First to Post Comment !
Lähetä kommentti

EMOTICON
Klik the button below to show emoticons and the its code
Hide Emoticon
Show Emoticon
:D
 
:)
 
:h
 
:a
 
:e
 
:f
 
:p
 
:v
 
:i
 
:j
 
:k
 
:(
 
:c
 
:n
 
:z
 
:g
 
:q
 
:r
 
:s
:t
 
:o
 
:x
 
:w
 
:m
 
:y
 
:b
 
:1
 
:2
 
:3
 
:4
 
:5
:6
 
:7
 
:8
 
:9

Post Signature

Post Signature