Mersumiehen synttärikakku

|
 
Yksi parhaista kavereistani täytti pyöreitä vuosia ja kysäisin kainosti, josko saisin tehdä päivänsankarille lahjaksi kakun kaveriporukan kesken järkättyihin juhliin. Annoin saajan toki päättää kakun makumaailman, mutta muuten lopputulos oli yllätys juhlakalulle. Ja koska ystäväni on henkeen ja vereen Mersu-mies, sai hän tietysti Mesrsu-kakun. Pikkupojilla pitää aina olla autokakku!

Ensinnäkin, en ollut koskaan tehnyt tällaista sokerimassalla kuorruttetua kakkua aikaisemmin. Piti todenteolla googlettaa netistä vinkkejä tekniikasta ja raaka-aineista. Lisäksi kävi kuten yleensä. Vaikka aikaa oli alunperin ylenpalttisesti, tuli itselleni juuri tuolle viikolle työmatka, joka sotki omat aikataulut totaalisesti. Eikä viikkoa aiemmin ollut pyhäinpäivä ainakaan helpottanut materiaalihankintoja.

Mutta ongelmat on tehty voitettaviksi. Sen jos minkä olen näinä vuosina mainosmaailmassa oppinut. Alkuperäinen ajatus oli tehdä musta Mersu mustaksi värjätystä sokerimassasta, mutta koska en pyhien takia sitä ehtinyt Confettista saamaan, oli kokeiltava massan värjäystä itse. Siispä ostin Dr. Oetkerin valkoista sokerimassaa ja mustaa pastaväriä. Näillä ainakin netin keskusteluissa värjäys onnistuisi nappiin. Juu ei. Tein koe-erän massaa värjäämällä ja tulos oli aivan järkyttävä. Sokerimassa muuttui lkähinnä purukumimaiseksi tahmeaksi mömmöksi. Siispä päädyin valkoiseen autoon ja elintarvikeväreillä maalattuihin yksityiskohtiin.

Konsultoin jo aiemmin siskoani, joka on varsinainen kakkumestari ja sokerimassan kanssa enemmän kuin sinut. Koska työmatkan takia jouduin tekemään kakun jo alkuviikosta, pakastin siskon neuvosta kakun kuorrutettuna mutta ilman viimeistelyä. Edellisenä iltana sitten matkoilta palattuani tein viimestelyt elintrvikeväreillä ja pensseleillä.

Täytyy sanoa, että kaikki meni loppupeleissä hienosti. Kakkupohjan rakentaminen täyteineen ja muotoilu. Sokerimassan kaulitseminen tomusokeria apuna käyttäen, massan siirtäminen kakun päälle ja kaikki muotoilut ja koristelut.

Näissä autokakuissa auttavat netistä löytyvät autojen kaavapiirrokset todella paljon!  Itse kun en juurikaan niiden päälle mitään ymmärrä.



Mersukakku siis rakentui näin: Sokerikakkupohjia, kuningatarhillolla maustettua vaniljakreeni-kermatäytettä, kostukkeena metsämarjamehua. Renkaiksi keksejä jotka päälystin sillä värjätyllä sokerimassalla.
Sokerimassan alle kerros limemehulla maustettua voikreemiä tasoitteeksi ja eristreeksi. Eteenkin jos kakku joudutaan pakastamaan, niin nimenomaan voikreemi täytyy laittaa massan alle.








VOIKREEMI (perusohje)
300 g suolatonta voita huoneenlämpöisenä
400 g tomusokeria

Siivilöi tomusokeri kulhoon. Vatkaa huoneenlämpöinen voi notkeammaksi esim monitoimikoneessa. Lisää tomusokeria pienissä erissä voin joukkoon kokoajan sekoittaen. Mausta voikreemi vaniljatangonsiemenillä, marjasoseella, kaakaojauheella, sitruunan- tai appelsiininkuorella ja mehulla.

SOKERIKAKKUPOHJA (1 levy)
4 munaa
1 dl tomusokeria
1 dl hienoa sokeria
1 dl erikoisvehnäjauhoja
3/4 dl perunajauhoja tai maissitärkkelystä
1 tl leivinjauhetta

Ota raaka-aineet huoneemlämpöön ennen kakkupohjan valmistusta, koska munat vatkautuvat parhaiten huoneenlämpöisinä. (itse kylläkin säilytän kananmunat aina huoneenlämmössä)
Asettele leivinpaperi uunipellille ja voitele se. (kuulostaa tyhmältä, mutta auttaa pohjan irtoamisessa myöhemmin)
Vatkaa puhtaassa kulhossa sokerit ja ja munat kuohkeaksi vaahdoksi (4 minuuttia suurella teholla). Sekoita jauhot ja leivinjauhe ja lisää varovasti käännellen munavaahtoon. Kaada taikina uunipellille leivinpaperin päälle ja tasoita pinta. Paista 220 asteessa keskitasolla 6-8 minuuttia. Kumoa kakkulevy toiselle leivinpaperille jolle on siroteltu sokeria ja anna jäähtyä.

Tästä syntyy sopivasti juuri tuollainen 30x40 cm kakkulevy.

Kakku oli saajalleen jymy-yllätys ja toivottavasti myös unohtumaton lahja.
Be First to Post Comment !
Lähetä kommentti

EMOTICON
Klik the button below to show emoticons and the its code
Hide Emoticon
Show Emoticon
:D
 
:)
 
:h
 
:a
 
:e
 
:f
 
:p
 
:v
 
:i
 
:j
 
:k
 
:(
 
:c
 
:n
 
:z
 
:g
 
:q
 
:r
 
:s
:t
 
:o
 
:x
 
:w
 
:m
 
:y
 
:b
 
:1
 
:2
 
:3
 
:4
 
:5
:6
 
:7
 
:8
 
:9

Post Signature

Post Signature