Berry Patch. Raikas ja supernopea marjaherkku

|
Illallisen eri osa-alueisiin panostaa mielellään tasapuolisesti. Eilen meinasi kuitenkin käydä niin, että jälkkari oliunohtua kokonaan suunnitelmista. No sellainenhan ei nyt ollenkaan käy laatuun tässä huushollissa. Itse olin kuitenkin päivän autonratissa istuneena niin rätti poikki väsynyt, että mikään kovin tekninen ei tullut kysymykseenkään.

Sitten muistin taannoisessa RAY:n Raymond-lehdessä näkemäni Katriina Kotirannan superhelpon jälkiruoan reseptin, jonka valmistus vie viisi minuuttia, eli saman ajan jonka nettipokerin tauko kestää.



Myös annoksen nimi, Berry Patch - marjanpoimijoiden herkku viittaa pokeriin. Marjapaikka on pokerislangia ja tarkoittaa äärimmäisen helppoa pokeripeliä. Marjapaikkoja avautuu kokeneille pelaajille, kun vastassa on aloittelijoita, jotka ovat valmiita panostamaan paljon ja kiivaaseen tahtiin.

Annoksessa kannattaa suosia kauden tuoreita marjoja. Tosin rsepti on hyvin muunneltavissa ja siihen sopivat myös tuoreet hedelmät. Myös jogurttimoussea voi maustaa makunsa ja muiden raaka-aineiden mukaan. Itse käytin kekseinä italialaisia cantuccini-mantelikeksejä. Ne sopivat rakenteensa ja makunsa puolesta tähän mainiosti. Jogurttina käytin valmiiksi valutettua kreikkalaista jogurttia. Jogurtti oli tarpeeksi kiinteää, jotta quenellit oli helppo muotoilla.
Jogurttimoussen voi hyvin valmistaa myös etukäteen ja koota annoksen vasta juuri ennen tarjoilua.

BERRY PATCH (2-4 annosta)
1,5 dl tuoreita kauden marjoja
1 rkl juoksevaa hunajaa
2 dl kuohukermaa
150 g paksua turkkilaista tai kreikkalaista jogurttia
3 rkl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
raastettua sitruunankuorta
4-6 kpl keksejä
tuoretta minttua

Vatkaa kerma, tomusokeri, vaniljasokeri ja ripaus raastettua sitruunankuorta paksuksi vaahdoksi.
Lisää joukkoon jorurtti kevyesti sekoittaen.
Puhdista kauden marjat ja jos käytetä mansikoita, paloittele ne.
mausta marjat hunajalla ja murskaa keksit.
Kokoa annos joko lautaselle tai vaikka annoslasiin laittamalla pohjalle keksimurskaa. Lusikoi päälle jogurttimoussea ja lisää pinnalle hunajalla maustetut marjat.
Kootessasi annoksen lautaselle voit tehdä mouissesta quenelleja jotka asettelet keksimurskan ja marjojen päälle. Koristele annokset tuoreilla mintunlehdillä
Be First to Post Comment !
Lähetä kommentti

EMOTICON
Klik the button below to show emoticons and the its code
Hide Emoticon
Show Emoticon
:D
 
:)
 
:h
 
:a
 
:e
 
:f
 
:p
 
:v
 
:i
 
:j
 
:k
 
:(
 
:c
 
:n
 
:z
 
:g
 
:q
 
:r
 
:s
:t
 
:o
 
:x
 
:w
 
:m
 
:y
 
:b
 
:1
 
:2
 
:3
 
:4
 
:5
:6
 
:7
 
:8
 
:9

Post Signature

Post Signature