Sorsanrintaa, karamellisoitua omenaa ja punaviini-omenakastiketta

|
Teki mieli kokeilla taas vaihteeksi jotain ihan uutta. Kaupasta tarttu käteen paketti sorsanrintafileitä. Ja hetken haeskelun jälkeen löytyi myös sopiva syksyinen, alunperin Hans Välimäen resepti, johon tein ihan pieniä säätöjä.


Toisella yrittämällä meni just nappiin!



SORSANRINTAA, KARAMELLISOITUA OMENAA
JA PUNAVIINI-OMENAKASTIKETTA
4 sorsan rintafilettä
4 omenaa (kotimaista tietysti)
3 dl punaviiniä
1 salottisipuli
1 rkl sokeria
1 tl balsamicosiirappia
(suolaa)
voita
pari oksaa tuoretta timjamia

Suosittelen käyttämään tässä kokoteräksistä pannua. Lopputulos on parempi.

Hienonna sipuli ja mausta rintafileet suolalla ja pippurilla. Sulata 2 ruokalusikallista voita pannulla ja ruskista rinnat molemmin puolin, nahkapuoli ensin. Nosta rintafileet uunipellille tai uunivuokaan. Kypsennä rinnat 200 asteisessa uunissa, noin 8 minuuttia. Ota uunista ja kääri folioon ja anna levätä 8 minuuttia. Jos haluatt käyttää liha lämpömittaria, sen tulisi näyttää 60 astetta.

Laita samalle pannulle millä paistoit sorsanrinnat sipuli ja timjami. Kuullota hetki ja kaada joukkoon punaviini. Keitä kasaan kunnes jäljellä on noin 1 dl. Nosta pannu liedeltä.

Kuori omenat, poista siemenkodat ja leikkaa renkaiksi (säästä päädyt). Kuumenna paistinpannu ja lisää sokeri. Kun sokeri on sulanut ja alkaa karamelisoitua (eli saada väriä), lisää 2 ruokalusikallista voita. Paista omenarenkaat sokerissa molemmin puolin. Nosta renkaat pois pannulta ja aseta sivuun. Kaada pannuun omenien päädyt ja kokoon keitetty punaviini. Kiehauta, hauduta hetki ja siivilöi. Lisää balsamicosiirappi ja kiillota kastike parilla ruokalusikallisella voita ja tarkista maku. Lisää tarvittaessa suolaa.

Lisukkeena tarjosin kotimaisia pensaspapuja.

Alkosta löytyi tämän ruoan kumppaniksi aivan nappiin osunut punaviini: australialainen Yalumba Merlot 2011.

Eikä löytynyt kuin yksi hauli! Tarkoittaako se, että saa toivoa? ;-) No, mä toivoin varmuuden vuoksi.


Ensimmäinen kokeilu.






 
Be First to Post Comment !
Lähetä kommentti

EMOTICON
Klik the button below to show emoticons and the its code
Hide Emoticon
Show Emoticon
:D
 
:)
 
:h
 
:a
 
:e
 
:f
 
:p
 
:v
 
:i
 
:j
 
:k
 
:(
 
:c
 
:n
 
:z
 
:g
 
:q
 
:r
 
:s
:t
 
:o
 
:x
 
:w
 
:m
 
:y
 
:b
 
:1
 
:2
 
:3
 
:4
 
:5
:6
 
:7
 
:8
 
:9

Post Signature

Post Signature