Suomi-Ruotsi jäätelömaaottelu

|

Tuli tuossa maisteltua kahta eri premium-jäätelömerkkiä – suomalaista 3 Kaverin Jäätelöä ja ruotsalaista SIA-jäätelöä. 


3 Kaverin jäätelöistä syntyy kädenkäänteessä mitä herkullisin jälkiruoka.
Tuunaamistakin tarvittiin vain nimeksi ;-)


3 Kaverin Jäätelö on markkinoilla varsin uusi tulokas. Pieni helsinkiläinen jäätelötehdas on perustettu vuonna 2012. Periaatteena on valmistaa jäätelöä pienissä erissä käsityönä puhtaista ja tuoreista, kotimaisista raaka-aineista. Hatunnoston arvoinen asia näinä aikoina, kun kaikki tuntuu olevan enemmän tai vähemmän keinotekoista massatuotantoa ja vain imagollisesti ratsastetaan luonnollisuudella.

Otin kokeiluun kolmesta variantista kaksi: Mansikka-Vaniljan ja Vadelma-Valkosuklaan. Kolmannen Mustikka-Kardemumman jätin kauppaan maistamisen jälkeen. Oli omaan makuuni liian kardemummaista ja "pullamaista". Ehkä sillekin löytyy omat faninsa.
Jäätelöt olivat todella herkullisia ja täyteläisen makuisia. Marjanmaku suorastaan ylitsepursuava, joka omasta mielestäni on hyvä asia. Useimmiten markkinoilta saatavat jäätelöt ovat makutasoiltaan laimeita ja esanssisisa. Maistuvat lähinnä sokerilta. Valkosuklaa maistui sopivasti ja antoi pieninä palasina sopivaa rouheisuutta massaan. Mansikkavariantissa hieman korostui pakastetun mansikan maku, mutta tuoreita kotimaisia mansikoita tuskin pystyy käsittelemään ympäri vuoden. Annettakoon tämä siis anteeksi. Jäätelö kun kuitenkin oli upean makuista. Plussaa myös siitä, että sain hampaiden väliin mansikansiemeniä. Sitä ei usein tapahdu! 

3 Kaverin Jäätelöön ei myöskään ole vispaamalla lisätty ylimääräistä ilmaa, jolloin tuote on täyttä tavaraa. Vatkausastetta nostamalla saadaan tuotteen tilavuus kasvamaan ja näin puoleen litraan menee vähemmän itse jäätelöä. Kannattaa siis katsoa mitä ostaa. 

Pakkaukset ovat mukavan yksinkertaiset ja altaassa poikkeukselliset. Ei mitään ylimääräistä kleimiä ja GDA-krääsää. Purkit on hauskasti käsityönä sinetöity makua kommunikoivalla tarralla. Ainut mikä pakkaussuunnittelijaa arvellutti, oli varianttien erottuvuus. Mansikka ja vadelma olivat todella lähellä toisiaan. Mutta toisaalta valikoima on suppea ja kuluttajana osaan kyllä lukea, mita pakkauksessa lukee. Sitä on vain tullut tämän oman työnsä takia niin hysteeriseksi tuon erottuvuuden kanssa. 

Tällä hetkellä 3 Kaverin Jäätelöä saa enimmäkseen pääkaupunkiseudun ruokakaupoista, mutta jakelu laajentunee muuallekin pikapuoliin.

Yleisarvosanaksi voisin antaa 3 Kaverin Jäätelölle 9 1/2 (aina täytyy jättää varaa parantaa).

Katso 3 Kaverin Jäätelön tarina :



Vastapelurina oli ruotsalainen SIA-luomujäätelö. He kertovat sivuillaan filosofiastaan seuraavasti: SIA Jäätelö valmistaa jäätelönsä ainoastaan tuoreesta kermasta ja korkealaatuisista raaka-aineista. SIA Jäätelön motto on: "Jäätelö on valmistettava kermasta, - muuten... antaa olla. " 

Itse maistoin valikoimasta perusvaniljaa ja mustikkajäätelöä. Kumpikin oli täyteläistä ja maultaan hyvää. Ei mitenkään ihmeellistä tosin. Mustikka maistui aidosti, olihan tuotteessa sentään aitoa mustikkahilloa. 
Mutta, mutta… kun aloin lukea tuoteselostetta tarkemmin, huomasin että mm. Vaniljassa makuaineena on käytetty luontaisen kaltaista vanilja-aromia. Ja mustikkaversiossa hillon jatkeena myös luontaisen kaltaista mustikka-aromia. Siis mitä!! Tuotteen luomuimago romahti heti silmissäni totaalisesti. 
EU:n aromidirektiivi sanoo näin: Jos aromi on valmistettu synteettisesti, mutta sen kemiallinen koostumus on samanlainen kuin luontaisen aromin, merkinnöissä on mainittava, että aromi on luontaisen kaltainen. Minusta tämä ei siis ole millään lailla luomua, jos raaka-aine on synteettinen. Olkoonkin kemialliselta koostumukseltaan kuinka samanlainen hyvänsä.

Pakkausmielessä olisi toivottavaa, että luomulla ratsastava tuote myös pakkaisi tuotteensa hieman ekologisemmin. Ei paksuun muoviin vaan vaikkapa jäätelöteollisuuden yleisesti käyttämään kartonkiin.

Yleisarvosanaksi SIA-jäätelölle 8. Jätän kyllä itse tuotteen ostamatta jatkossa tuon aromin takia.


Oliko tässä sitten kotiinpäin vetoa? Saattoi olla sitäkin, mutta 3 Kaverin Jäätelö veti pisteet kotiin iloisella konseptilla ja aitoudella. Hyvä Suomi ja Helsinki! Kyllä meillä ostaan kun halutaan.
3 kommenttia on "Suomi-Ruotsi jäätelömaaottelu"
  1. Toi Sia-jäätelö on kokkolalaista jäätelöä ja Kokkola on suomessa. Opettele lukemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkäpä opettelet itse vaikka käytöstapoja alkuun ja sen jälkeen tarkistat faktat.
      Sia Glass on Ruotsin vanhin perheyritys.
      http://www.siaglass.se/om-oss/sia-glass/historia

      Poista
  2. Lisäksi Sia-jätskiä ei taida olla edes luomuna mutta ekologisena on joka on eri asia.

    VastaaPoista

EMOTICON
Klik the button below to show emoticons and the its code
Hide Emoticon
Show Emoticon
:D
 
:)
 
:h
 
:a
 
:e
 
:f
 
:p
 
:v
 
:i
 
:j
 
:k
 
:(
 
:c
 
:n
 
:z
 
:g
 
:q
 
:r
 
:s
:t
 
:o
 
:x
 
:w
 
:m
 
:y
 
:b
 
:1
 
:2
 
:3
 
:4
 
:5
:6
 
:7
 
:8
 
:9

Post Signature

Post Signature