Viikon klassikko: Lindströmin mureke ja sienikastike

|
 
Lindströminpihvi on ruotsalaislähtöinen ruokalaji. Se valmistetaan samasta mureketaikinasta, mistä valmistetaan muun muassa lihapullat, mutta taikinaan lisätään punajuurta ja enemmän sipulia kuin tavallisessa jauhelihamassassa.
Ruokalajin syntyhistoriaan on olemassa kahdenlaista tarinaa: Toinen tarina kertoo, että ruokalajin keksi tukholmalainen Maria Kristiina Lindström 1800-luvulla Regeringsgatanilla Tukholmassa. Hän valmisti mureketaikinan, josta valmisti pihvejä. Hän lisäsi taikinaan punajuurta, joka toi makua ja väriä. Toinen tarina kertoo pietarilaissyntyisestä suomalaisesta luutnantista Henrik Lindströmistä. Hän oli vuonna 1862 istunut ravintolassa ja pyytänyt tarjoilijaa tuomaan seurueelle raa’asta sisäpaistista tehdyn pihvin, joka sisältäisi hienonnettua sipulia, kaprista ja punajuurta. (Lähde: Wikipedia)

Perinteisten pihvien sijaan tällä kertaa murekeversio. Lopputulos on upean mehevä!

LINDSTRÖMIN MUREKE
2-3 keitettyä punajuurta
2 keitettyä perunaa
1 punasipuli
500 g naudan jauhelihaa
2 siivua pekonia
1 muna
2-3 rkl keskikokoisia kapriksia
2 rkl viinietikkaa
1 tl suolaa
1/4 tl mustapippuria myllystä
1 tl kuivattua meiramia
tai
1 rkl tuoretta hienonnettua meiramia
1/2 dl tuoretta persiljaa hienonnettuna

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Kuori punajuuret ja perunat ja raasta karkeaksi raasteeksi. Hienonna pekoni ja ruskista. Ruskistuksen loppuvaiheessa lisää hienonnettu punasipuli ja hauduta pehmeäksi pekonin rasvassa.

Sekoita jauhelihan joukkoon sipuli-pekoniseos, juuresraasteet, muna, kaprikset yrtit ja mausteet. Sekoita tasaiseksi murekemassaksi. Vuoraa pitkulainen uunivuoka leivinpaperilla ja muotoile sille massasta pitkulainen mureke. Voit myös muotoilla halutessasi massasta pihvejä uunipellille.
Paista mureketta 45-50 minuuttia. Anna vetäytyä hetki uunista ottamisen jälkeen.

Tarjoile hyvän perunasoseen sienikastikkeen kera. Itse tein murekkeen seuraksi suppilovahverokastikkeen.

SUPPILOVAHVEROKASTIKE
0,5 litraa pakastettuja suppilovhveroita (sulatettuna)
1 rkl kirkastettua voita
1 salottipuli
2 dl kuohukermaa
1 rkl vehnäjauhoja
vettä
suolaa
pippuria
kurkumaa
rakunaa

Hienonna sulatetut sienet. Hienonna myös sipuli ja kuullota kasarissa voi kera. Lisää sienet ja kuullota hetki lisää, jotta ylimääräinen kosteus haihtuu. Lisää kerma sekä mausteet ja anna hautua n. 15 minuuttia. Lisää vesitilkkaan sekoitettu vehnäjauho ja sekoita kastikkeeseen. Kiehauta sekoitellen, kunnes kastke sakenee. Voit ohentaa kastiketta vedellä tarvittaessa. Maista ja säädä maku.

          
                     
                     
                     
                     
                      
                      
                     
                     
                     
        
Be First to Post Comment !
Lähetä kommentti

EMOTICON
Klik the button below to show emoticons and the its code
Hide Emoticon
Show Emoticon
:D
 
:)
 
:h
 
:a
 
:e
 
:f
 
:p
 
:v
 
:i
 
:j
 
:k
 
:(
 
:c
 
:n
 
:z
 
:g
 
:q
 
:r
 
:s
:t
 
:o
 
:x
 
:w
 
:m
 
:y
 
:b
 
:1
 
:2
 
:3
 
:4
 
:5
:6
 
:7
 
:8
 
:9

Post Signature

Post Signature