Pääsiäisen puhtaita makuja

|
Ruoanlaitossa onnistuu yleensä parhaiten, kun valitsee laadukkaat raaka-aineet ja yksinkertaiset makumaailmat. Lampaan, valkosipulin ja mintun pyhä liitto kuuluu itselläni kevääseen ja pääsiäiseen. Pienillä muunnoksilla perinteisiin annoksiin saa ihan uutta ulottuvuutta.

Tänä pääsiäisenä lautasella kohtasivat alpit ja Italia.




KARITSAN PAAHTOPAISTIA, VALKOSIPULIPERUNARÖSTI JA MINTTUPESTOA

PAISTIT:
1 karitsan paahtopaistia per syöjä
kirkastettua voita
suolaa
mustapippuria (tai jaavanpippuria)

Ota paistit temperoitumaan n. tuntia ennen. Lämmitä uuni 175 asteeseen. Kuumenna voi pannulla ja paista paisteihin kauttaaltaan kaunis pintaväri. Paista paisteja uunissa, kunnes sisälämpötila näyttää 54 astetta. Suosittelen käyttämään lihalämpömittaria. Ota paistit uunista, mausta suolalla ja pippurilla ja kääri folioon vetäytymään.

VALKOSIPULIPERUNARÖSTI (2:lle)
4 keskikokoista jauhoista perunaa
2 valkosipulinkynttä
suolaa
pippuria
kirkastettua voita

Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Kuori myös perunat ja laita kylmään veteen odottamaan, etteivät ne tummu. Ota kulho ja raasta siihen perunat karkeaksi raasteeksi. Lisää valkosipuli ja mausteet. Sekoita nopeasti. Lämmitä voi pannulla kuumaksi. Laita pannulle röstimassaa ja muotoile nopeasti pienen pihvin muotoiseksi. Älä tee röstistä liian paksua, koska silloin se jää keskeltä helposti raa´aksi. paista molemmin puolin kauniin kullanruskeaksi.

MINTTUPESTO
1 nippu minttua
2 rkl pinjansiemeniä
1 valkosipulinkynsi
2 rkl parmesaaniraastetta
3 rkl rypsiöljyä
rouhittua mustapippuria
(suolaa)

Laita minttu, pinjansiemenet, hienonnettu valkosipuli ja  parmesaani mikseriin tai teholeikkuriin ja pyöräytä tasaiseksi massaksi. Lisää öljyä vähitellen, kunnes seos on sopivan notkeaa. Mausta pippurirouheella ja tarvittaessa suolalla.

Ota paistit foliosta ja viipaloi n. sentin siivuiksi. Laita lauselle 1-2 röstiä, paistia ja lusikallinen pari minttupestoa. Viimeistele balsamocosiirapilla.

Hyvää ruokahalua ja aurinkoista pääsiäistä!

www.ideakeittio.fi



Viikon klassikko: 50-vuotias HK-Sininen

|
En ole todella pitkään aikaan tehnyt ruokaa lenkkimakkarasta. Jostain syystä sen jäänyt noiden "fiinimpien" raaka-aineiden jalkoihin. Ja ihan syyttä suotta. Laadukkaasta lenkkimakkarasta saa herkullista ja nopeaa arkiruokaa.

Lapsuudessani muistan, että lenkkimakkaraa syötiin muodossa jos toisessa useastikin mm. kastikkeina, keittoina ja uunilenkkinä. Ja mikä parasta ihan sellaisenaan kylmänä. :-) Toimii myös siivuina leivän päällä leikkeleenä. Lenkkimakkara on minulle aina ollut juuri tuo HK:n Sininen lenkki. Joskus on tullut maistettua jotain muitakin, mutta aina on pysytty uskollisena alkuperäiselle.

Helsingin kauppiaat valmisti ensimmäiset lenkkimakkaransa pienessä tehtaassa Salossa, josta ne tuotiin Helsinkiin myyntiin. Makkarat olivat irtomyynnissä lihatiskeissä.
Sinisen tarina sai alkunsa, kun elintarvikevirasto määräsi 60-luvulla, että tuotteisiin merkittävä tieto laadusta ja valmistajasta. HK:n lenkkimakkaran kuoreen painettiin tuolloin sinisellä värillä "lenkkimakkara". Kauppiaat alkoivatkin tilata lenkkiä nimellä HK:n Sininen ja vuotta 1963 luetaan brändin syntyvuodeksi.

Juhlan kunniaksi pari klassikkoreseptiä HK:n Sinisestä.



SINIPUNAINEN UUNILENKKI
1 pkt HK:n Sininen lenkkiä
1/2 punasipulia
3/4 dl tomaattipyrettä
pala emmentaljuustoa

Lämmitä uuni 225 asteeseen. Poista lenkkimakkarasta kuori ja laita uunivuokaan. Tee kumpaankin puolikkaaseen 5 syvää viiltoa. Pursota kuhunkin viiltoon ensin tomaattipyreetä. Leikkaa puolikkaasta punasipulista puolen sentin siivuja ja laita viiltoihin. Raasta juusto karkeaksi raasteeksi ja peitä lenkin pinta sillä.
paista uunissa n. 20 minuuttia, kunnes lenkki on läpikotaisin lämmennyt ja juusto pinnalla sulanut ja saanut kauniin värin.

Tarjoa uunilenkin kanssa itsetehtyä perunasosetta ja vaikka höyrytettyjä kasviksia. Niin ja tietysti Auran sinappia!



MAKKARAKEITTO
1 pkt HK:n Sininen lenkkiä
tilkka öljyä
n. 700 g juureksia (perunaa, porkkanaa, palsternakkaa, lanttua)
pala purjoa
liha- tai kasvislientä 1,5 litraa
maustepippureita
laakerinlehti
tuoretta persiljaa

Kuumenna liha- tai kasvisliemi kiehuvaksi. Kuori juurekset ja kuutioi. Pese purjo hyvin ja viipaloi.
Keitä juureksia ja mausteita liemessä, kunnes ne ovat kypsiä. Lisää loppupuolella purjo.
Poista makkarasta kuori ja leikkaa kumpikin lenkki halki pitkittäissuunnassa. Leikkaa neljännekset n. sentin siivuiksi. Lämmitä paistinpannulla öljyä ja paista makkaraviipaleisiin kaunis väri ja rapea pinta. Lisää makkara ja hienonnettu persilja keittoon ja anna lämmetä vielä hetki. Maista ja tarjoile esimerkiksi lämpimän ruisleivän ja voin kera.

Jälkkäriksi tietysti omatekoisia lettuja ja Fortnum & Masonin Handmade Woodland Strawberry -hilloa!




 

Viikon klassikko: Lindströmin mureke ja sienikastike

|
 
Lindströminpihvi on ruotsalaislähtöinen ruokalaji. Se valmistetaan samasta mureketaikinasta, mistä valmistetaan muun muassa lihapullat, mutta taikinaan lisätään punajuurta ja enemmän sipulia kuin tavallisessa jauhelihamassassa.
Ruokalajin syntyhistoriaan on olemassa kahdenlaista tarinaa: Toinen tarina kertoo, että ruokalajin keksi tukholmalainen Maria Kristiina Lindström 1800-luvulla Regeringsgatanilla Tukholmassa. Hän valmisti mureketaikinan, josta valmisti pihvejä. Hän lisäsi taikinaan punajuurta, joka toi makua ja väriä. Toinen tarina kertoo pietarilaissyntyisestä suomalaisesta luutnantista Henrik Lindströmistä. Hän oli vuonna 1862 istunut ravintolassa ja pyytänyt tarjoilijaa tuomaan seurueelle raa’asta sisäpaistista tehdyn pihvin, joka sisältäisi hienonnettua sipulia, kaprista ja punajuurta. (Lähde: Wikipedia)

Perinteisten pihvien sijaan tällä kertaa murekeversio. Lopputulos on upean mehevä!

LINDSTRÖMIN MUREKE
2-3 keitettyä punajuurta
2 keitettyä perunaa
1 punasipuli
500 g naudan jauhelihaa
2 siivua pekonia
1 muna
2-3 rkl keskikokoisia kapriksia
2 rkl viinietikkaa
1 tl suolaa
1/4 tl mustapippuria myllystä
1 tl kuivattua meiramia
tai
1 rkl tuoretta hienonnettua meiramia
1/2 dl tuoretta persiljaa hienonnettuna

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Kuori punajuuret ja perunat ja raasta karkeaksi raasteeksi. Hienonna pekoni ja ruskista. Ruskistuksen loppuvaiheessa lisää hienonnettu punasipuli ja hauduta pehmeäksi pekonin rasvassa.

Sekoita jauhelihan joukkoon sipuli-pekoniseos, juuresraasteet, muna, kaprikset yrtit ja mausteet. Sekoita tasaiseksi murekemassaksi. Vuoraa pitkulainen uunivuoka leivinpaperilla ja muotoile sille massasta pitkulainen mureke. Voit myös muotoilla halutessasi massasta pihvejä uunipellille.
Paista mureketta 45-50 minuuttia. Anna vetäytyä hetki uunista ottamisen jälkeen.

Tarjoile hyvän perunasoseen sienikastikkeen kera. Itse tein murekkeen seuraksi suppilovahverokastikkeen.

SUPPILOVAHVEROKASTIKE
0,5 litraa pakastettuja suppilovhveroita (sulatettuna)
1 rkl kirkastettua voita
1 salottipuli
2 dl kuohukermaa
1 rkl vehnäjauhoja
vettä
suolaa
pippuria
kurkumaa
rakunaa

Hienonna sulatetut sienet. Hienonna myös sipuli ja kuullota kasarissa voi kera. Lisää sienet ja kuullota hetki lisää, jotta ylimääräinen kosteus haihtuu. Lisää kerma sekä mausteet ja anna hautua n. 15 minuuttia. Lisää vesitilkkaan sekoitettu vehnäjauho ja sekoita kastikkeeseen. Kiehauta sekoitellen, kunnes kastke sakenee. Voit ohentaa kastiketta vedellä tarvittaessa. Maista ja säädä maku.

          
                     
                     
                     
                     
                      
                      
                     
                     
                     
        

Ankanrintaa ja appelsiinifenkolia

|
 
Ankka on ehdottomasti yksi lempiraaka-aineistani. Fenkolia taas tulee käytettyä liiankin vähän. Nuo kaksi sopivat yhteen kuin valettu ja appelsiini antaa ruoalle hienon aromin.

Samalla tuli testattua Sveitsintuliaisina saamani Alessin puinen sitruspuserrin. Toimii ehkä pienempien sitrusten kuin appelsiinin kanssa paremmin. Mutta onhan se style...



ANKANRINTAA JA APPELSIINIFENKOLIA
(kahdelle)

2 tuoretta ankan rintafilettä
suolaa myllystä
mustapippuria (tai Jaavanpippuria) myllystä
3/4 tl tähtianista hienoksi jauhettuna

1 iso fenkoli
1 salottisipuli hienonnettuna
oliiviöljyä
2 appelsiinin mehu
1 rkl hunajaa
suolaa myllystä
mustapippuria (tai Jaavanpippuria) myllystä
1-1,5 dl kuohukermaa

Ota ankanrinnat temperoitumaan noin tunti ennen valmistusta. Tee nahkapuolelle veitsellä ristikuvioviillot, jotka ulottuva juuri ja juuri lihaan saakka. Mausta nahkapuoli suolalla, pippurilla ja tähtianiksella. Anna maustua temperoitumisen ajan.

Laita ankanrinnat kylmälle pannulle nahkapuoli alaspäin ja laita liesi keskilämmölle. Kypsennä hiljalleen, kunnes lähes kaikki rasva on sulanut ja nahka on kauniin ruskeaa ja rapeaa. Käännä rinnat ja kypsennä vielä muutama minuutti, kunnes pinta saa kauniin värin. Varo kuumaa ankanrasvaa!
Ota rintafileet pannulta ja kääri heti tiiviisti jälkikypsymään ja lepäämään kahden foliokerroksen sisään.

Puhdista fenkolista tummat uloimmat lehdet, vihreät varret ja tumma kanta. Leikkaa fenkoli pitkittäin neljään osaan. Kuumenna oliiviöljy kattilassa ja kuullota hienonnettua salottia ja fenkolia hetki. Lisää appelsiinimehu, hunaja, suola ja pippuri. Hauduta kannen alla hiljalleen 15 minuuttia, eli kunnes fenkoli on pehmennyt. Itse käytin keitinliemessä ranskalaista laventelihunajaa.

Ota fenkolit syrjään kattilasta. Siivilöi liemi pienempään kasariin ja lisää kerma. Keitä lientä kasaan, kuunes se sakeutuu hieman. Maista ja säädä maku tarvittaessa.

Lämmitä lautaset ja asettele niille fenkolia. Siivuta ankanrinnat n. sentin puolentoista paksuisiksi siivuiksi hieman vinosti leikaten. Lihan pitäisi olla kauniin punertavaa, muttei kuitenkaan veristä.
Asettele ankkaa fenkolin vierelle reilu annos. Kaada päälle runsaasti appelsiinikastiketta.

Itse paistoin ankanrasvassa lisukkeeksi myös pensaspapuja.

 

Perinteistä saksalaista ankeriasta

|
Viikko sitten työmatka suuntasi vaihteeksi Saksaan ja Bremenin kautta Oldenburgiin. Ja koska tyyliini kuuluu tutustua myös paikalliseen ruokakulttuuriin, olin enemmän kuin ilahtunut, kun saksalainen isäntäni halusi tutustuttaa minut paikalliseen herkkuun, ankeriaaseen.
Kukaan paikallisista ei tunnustanut oikein olevansa ihastunut ankeriaan makuun. Sitä kuvailtiin todella voimakkaan kalaiseksi ja hyvin rasvaiseksi.
Ikävä sanoa, mutta ensimmäinen asia joka itselle tuli mieleen oli kohtaus elokuvasta Peltirumpu  (Die Blechtrommel). Siinä ankeriaita kalastettiin Saksan rannikolla hevosenpäillä. Ei välttämättä kaikkein herkullisin mielikuva...



Suuntasimme lounaalle Bad Zwischenahnissa sijatsevaan ulkoilmamuseoon, jossa sijaitseen savustetusta ankeriaastaan tunnettu Spieker-ravintola. Ravintola toimii nimensä mukaisesti 500-vuotiaan rakennuksen ullakolla.



Ankeriasta saa kokonaisena tai fileinä. Valitsin jälkimmäisen. Annoksen nauttimiseen kuuluu rituaali, jossa tarjoilija kaataa snapsikauhoihin naukut ja ne nautitaan lyhyen, hyvin murteellisen saksalaisen dialogin siivittämänä.


http://www.spieker-gaststaette.de/galerie.htm



Itse annos koostui savustetuista ankeriasfileistä, paistetusta perunasta ja munakokkelista. Ei ihan keveimmästä päästä oleva lounas. Maku oli tosiaan hyvin voimakkaasti kalainen. Sanoisin, että itselle tulivat mieleen savusilakat. Ankeriaan maku on jokseenkin viisinkertainen niihin verrattuna. Ja ankerias on todellakin hyvin rasvainen kala. Ateriaan riittää varsin hyvin yksi kokonainen ankerias.
Luonnollisesti koko hoito nautittiin hyvän saksalaisen oluen kera.



Ennen kotiinlähtöä haettiin vielä yksi savuankerias paikallisesta savustamosta kotiinviemisiksi. Voinn kertoa, että turvatarkastuksessa oli virkailijan ilme maksamisen arvoinen kun kerroin, että mulla olisi laukussa yksi "salamatkustaja" :-D Hyvin pääsin kuitenkin läpi.

Ankerias (Anguilla anguilla) on käärmemäinen kala, pituudeltaan normaalisti 40–100 cm ja painoltaan 200–1 500 g, mutta se voi kuitenkin painaa jopa yli kuusi kilogrammaa. Se muuttaa muotoaan elämänsä aikana: nuoria ankeriaita sanotaan toukiksi tai lasiankeriaiksi. Näitä noin viiden sentin pituisia, läpikuultavia otuksia luultiin ensin eri lajiksi, jolloin ankeriaiden luultiin syntyvän aikuisina, ja mitä kummallisimpia tarinoita kerrottiin niiden lisääntymisestä.
Ankeriaat vaeltavat lisääntymisalueelleen Sargassomerelle kutemaan. Ankeriaan toukat kasvavat Sargassomerellä ja matkustavat varttuessaan Pohjois-Eurooppaan Golfvirtaa pitkin. Suomen rannikolle saapuessaan ne ovat jo noin 4-vuotiaita ja 20 cm:n pituisia. Atlantilla elää toinenkin ankeriaslaji, amerikanankerias (Anguilla rostrata). Näitä pidettiin ennen saman lajin eri populaatioina, mutta nyttemmin ne on erotettu eri lajeiksi.
Uusien, jokivesiin vaeltavien ankeriaiden määrä on pudonnut yhteen prosenttiin 1980-lukua edeltävältä tasolta. Koko Euroopan ankeriaskanta on romahtanut ilman yksittäistä selvää syytä. Mahdollisiksi tekijöiksi on arvioitu ylikalastusta, sisämaan elinympäristöjen katoamista, ilmastonmuutosta ja merivirtojen muutosta, tauteja ja saasteita. Uhanalaisuutensa vuoksi ankeriaan pyynti on paikoin kiellettyä. Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN on määritellyt ankeriaan äärimmäisen uhanalaiseksi lajiksi. WWF:n kalaoppaassa ankerias on punaisella listalla. Ankerias lisättiin uhanalaisten eläin- ja kasvilajien kauppaa säätelevän kansainvälisen CITES-sopimuksen liitteeseen II kesäkuussa 2007. Ankeriaan uhanalaisuusluokitus astui voimaan maaliskuussa 2009. Tämän jälkeen ankeriaan kansainvälinen kauppa on sopimusvaltioissa erityisluvanvaraista.
Ankeriasta syödään paljon Saksassa, Englannissa ja Virossa. Ankerias on erittäin vahva ja sitkeähenkinen, minkä lisäksi se osaa kiemurrella myös taaksepäin. Se kaivautuu usein nuorena hiekan sekaan. Ankerias voi elää hyvin vanhaksi, vanhin tunnettu yksilö saavutti akvaariossa 88 vuoden iän. Luonnossakin ne voivat elää 30-vuotiaiksi.
Ankeriaan veri aiheuttaa monille iho-oireita ja ärsyttää etenkin haavoja. Ärsytystä aiheuttavat proteiinit hajoavat n. 50–70 °C:n lämpötilassa.
Pian kuoriutumisensa jälkeen leptocephalus-toukka nauttii ensiateriansa ruskuaispussistaan. Sitten se siirtyy syömään mikroskooppisen pientä planktonia. Toden teolla ankerias alkaa kuitenkin syödä ja kasvaa vasta Euroopan makeissa vesissä. Petoja välttääkseen se aterioi yöllä. Suurehkot ankeriaat saalistavat äyriäisiä, hyönteisiä ja jopa toisia kaloja. Erityisesti ne pitävät kuolleista tai kuolevista eläimistä. (Lähde: Wikipedia)

Makumuistoja Tanskasta

|
Vaihteeksi työmatka suuntasi Tanskaan. Viime kerrasta olikin jo vierähtänyt kymmenisen vuotta. Ja kuten yleensä, tämäkin matkakohde, Herning, sijaitsi oikein merran perällä ja monen mutkan takana. Lennot Helsingistä Köpikseen ja siitä Århusiin sekä tunnin automatka perille Keski-Jyllantiin.
Herning on yli 46.000 asukkaan keskustaajama (Tanskassa luovuttiin kaupunkikäsitteestä vuonna 1970), joka on tunnettu mm. tekstiiliteollisuudestaan ja siellä sijaitsee myös Skandinavian suurin messukeskus.

Koska matkalaisten pitää myös syödä välillä, googletimme paikalliset ravitsemusliikkeet. Ainakaan tarjonnasta ei ollut puutetta ja valitsimme nettisivuje perusteella mielenkiintoisen oloisen Fiasko-ravintolan. Joo... myönnän, että nimi aiheutti meissäkin hieman hilpeyttä.

http://restaurantfiasko.dk/en/food/

Maanantai-ilta ei Herningissä ole se vilkkain aika viikosta ja olimmekin ravintolan ainoat asiakkaat. Mutta ainakin saimme henkilökunnan jakamattoman huomion koko illan.

Lista oli juuri vaihtunut, joten englanninkielisiä mehuita ei ollut vielä tarjolla (vaiko oliko niitä tulossakaan). selvisimme kuitenkin suht. kivuttomasti valinnasta, koska otimme viiden ruokalajin menun. sen sijaan viinien valinta olikin sitten mutkikkaampi prosessi. Valkoviinejä piti maistaa kolmea eri laatua, ennen kuin sopivan hapokas yksilö löytyi. Punaviini meni suht nappiin heti ensimmäisellä. Viinien terminologian suhteen henkilökunnalla oli tosiaan hieman homma hakusessa, ainakin englanniksi toimittaessa. On vaikeaa kuvailla mitä haluaa, jos toinen ei ymmärrä mistä puhutaan. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin.

Fiasko´s 5 courses
Welcome drink
Flambéed grand cru salmon, served with tarragon mayo
Vitello Tonnato
Sorbet
Tenderloin Emilion, served with pommes anna and mushrooms
Orange triologi

Ateria aloitettiin kuohuvalla tervetuliaismaljalla. Sen kanssa nautittiin liekitettyä lohta ja rakuunamajoneesia.



Vitello Tonnato oli kertakaikkisen upeaa.



Suun raikastajana toimi pieni sitruunasorbetti

Pääruokana naudan sisäfilee, pommes anna ja sieniä sekä punaviinikastiketta



Jälkiruokana appelsiini trilogia appelsiinijäätelöstä, appelsiinin- ja mantelinmakuisesta keksistä sekä appelsiinisuklaamoussesta.

 
 
Kaikenkaikkiaan olimme harvinaisen tyytyväisiä ravintolavalintaamme. Hintakin oli kohtuullinen, n. 180 € (kehdelle) viineineen ja muine drinksuineen.
 
Niin kuin sanotaan, ei nimi miestä pahenna. Eikä tässä tapauksessa ravintolaa.
 
Seuraavana iltana isäntämme veivät meidät katsomaan paikallista jääkiekko-ottelua. Vastakkain olivat Herning Blue Foxes ja Eagles. Isäntäyrityksen poika on entinen huippukiekkoilija Bjørn Østergaard. Hänetkin tapasimme työpäivän aikana.
 
http://www.charolaiskroen.dk/
 
 
 
Ennen peliä illastimme Charolais Kroen -pihviravintolassa, hotellia vastapäätä. Ravintolan kiinteistö on entinen kirkko. Ruokalistalla on pihviä joka lähtöön ja nälkään. Itse päädyin kunnon T-luupihviin.
 
 
 
En sitten tiedä oliko jotain mätää Tanskanmaalla, mutta seuraavasta yöstä vietin enimmän osan wc:n puolella vesiripulin kourissa. Reissun jälkeen paino olikin mukavasti pudonnut pari kiloa :-D
 
Ai niin... ja Herning Blue Foxes voitti 6-1!
 
 

 

Post Signature

Post Signature