Savusilakkatahna ja alkupalaleipäset

|
Lauantaina se taas iski. Siinä kalatiskillä Tammistossa. Järkyttävä savusilakanhimo. En jotenkin kehdannut vain muutamaa hassua sinttiä siitä ostaa, joten sen verran sitten, että saatiin loihdittua pieni alkupala ihan hatusta. Ja siinä peratessa tuli tyydytettyä se savusilakanhimokin hetkeksi.



Voin muuten lämpimästi suositella myös löytämiäni Rosala Bagaren valmistamia Rosala cocktailpala -saaristolaisleipäpaloja. Ne ovat valmiiksi oikean kokoisia, pyöreitä ja pieniä. Käteviä juuri tällaisten pienien ja nopeiden herkkujen valmistukseen.

Savusilakkatahna käy oivallisesti vaikkapa voileipäkakun täytteeksikin, sen iänikuisen lohen ja uhanalaisen tonnikalan sijaan.

SAVUSILAKKATAHNA
8-10 savusilakkaa
200 g creme fraîchea
suolaa
mustapippuria
1 tl sitruunamehua

Koristeluun:
rouhittua rose- ja mustapippuria

12 palaa Rosala cocktail -saaristolaisleipää

Perkaa savusilakat. Vaahdota creme fraîche sähkövatkaimella parisen minuuttia. Lisää sitruunamehu, mausteet ja perattu kala. Pyöräytä vatkaimella pari kertaa, jotta syntyy tasinen tahna. Sattumia saa toki jäädä. Maista ja mausta tarvittaessa suolalla.

Laita tahna pursotin pussiin, jossa on esimerkiksi 13 mm ruusutylla. Pursota tahnaa leipäsiivuille ja koristele pippurirouheella.
Be First to Post Comment !
Lähetä kommentti

EMOTICON
Klik the button below to show emoticons and the its code
Hide Emoticon
Show Emoticon
:D
 
:)
 
:h
 
:a
 
:e
 
:f
 
:p
 
:v
 
:i
 
:j
 
:k
 
:(
 
:c
 
:n
 
:z
 
:g
 
:q
 
:r
 
:s
:t
 
:o
 
:x
 
:w
 
:m
 
:y
 
:b
 
:1
 
:2
 
:3
 
:4
 
:5
:6
 
:7
 
:8
 
:9

Post Signature

Post Signature