Muuttokaaosta, savukampelaa ja karpaloankkaa

|
 
Tässä on pakon saneleman tullut pikkuisen taukoa tähän blogikirjoitteluun. Kun kaksion verran tavaraa saapuu jo valmiiksi täyteen kotiin (ja varsinkin keittiöön), niin siinä menee aikansa ennenkuin kaikki löytää paikkansa tai lähtee eteenpäin muiden iloksi. Tässä oli ainakin se hyvä puoli, että tuli omat kaapit viimeinkin inventoitua ja siivottua. Tytär sai samalla itselleen täydet varusteet tulevaan omaan keittiöönsä. Vaikkakin siihen nyt vielä on pari vuotta aikaa...

 
Hyvää ruokaa on kumminkin tehty koko ajan. Niitä tässä pitää alkaa blogailla kun aikaa ja energiaa taas on.
Viimeisin illallinen aloitettiin herkullisella savukampelalla, joka löytyi yllättäen Itiksen Cittarin kalatiskiltä. Siihen lisukkeeksi vähän pariisinperunoita ja timjamilla maustettua Beurre Blanc -kastiketta. Aivan upeaa!!
 
 
Pääruokana ankkaa, tälläkertaa hieman erilaisella twistillä - karpalokastikkeella.
Lisukkeena toimi loistavasti Beluga-linssit.

ANKKAA KARPALOKASTIKKEELLA
1 ankanrintafilee per syöjä.
suolaa ja musta- ja Jaavanpippuria myllystä

Anna ankanrinnan lämmetä huoneenlämmössä n. 20 minuuttia. Tee nahkaan ristikkäisviillotus ja hiero viiltoihin myllystä suolaa ja pippuria.

Laita fileet kylmälle paistinpannulle nahkapinta alaspäin ja laita levy lämpenemään kohtalaiselle lämmölle. Anna fileiden paistua, kunnes nahan alla oleva rasvakerros on sulanut ja nahka on rapeaa ja kauniin ruskeaa. Jos tuntuu että nahka palaa ennen sitä, alenna lämpöä. Ota fileet pannulta sivuun ja kaada rasva siivilän läpi erilliseen astiaan. Muista varoa rasvan roiskumista, sillä ankanrasva on järjettömän kuumaa ja jättää pysyvät palovammat. Jos pannu jää kovin kuivaksi, lisää hieman sulaa ankanrasvaa pannulle ja paista fileet toiselta puolelta n. 5-8 minuuttia kosta riippuen. Ota fileet pannulta ja kääri alumiinifolioon lepäämään n 8 minuutiksi.

Ota fileet foliosta ja siivuta kukin hieman vinottain. Lihan tulisi olla hieman punertavaa ja fileen sisältä selkeästi lämmin. Asettele yhden fileen siivut per annos. Viimeistele karpalokastikkeella ja kokonaisilla karpaloilla.

Karpalokastike:
1 salottisipuli
1 valkosipulinkynsi
1 rkl kirkastettua voita
2 dl punaviiniä
1 dl vettä
1 dl karpaloita + kourallinen koristeluun
2 rkl fariinisokeria tai tummaa siirappia
1 tl riista- tai häränfondia
rouhittua mustapippuria tai 1 kokonainen pitkäpippuri
suolaa myllystä

Kuori ja hienonna molemmat sipulit ja kuullota voissa kattilassa. Lisää punaviini, vesi, karpalot, fariinisokeri/siirappi, fondi ja mustapippuri. Keitä niin, että nesteestä on jäljellä 2/3. Poista pitkäpippuri ja soseuta sauvasekoittimella ja tarkista maku, lisää maun mukaan suolaa tai fariinisokeria.

Tämä sama karpalokastike sopii myös riistan seuraksi.
Be First to Post Comment !
Lähetä kommentti

EMOTICON
Klik the button below to show emoticons and the its code
Hide Emoticon
Show Emoticon
:D
 
:)
 
:h
 
:a
 
:e
 
:f
 
:p
 
:v
 
:i
 
:j
 
:k
 
:(
 
:c
 
:n
 
:z
 
:g
 
:q
 
:r
 
:s
:t
 
:o
 
:x
 
:w
 
:m
 
:y
 
:b
 
:1
 
:2
 
:3
 
:4
 
:5
:6
 
:7
 
:8
 
:9

Post Signature

Post Signature