Road trip Switzerland 1

|
Syyskuun puolivälissä pyrähdin minilomalle toiseen kotikaupunkiimme Zurichiin. Tosin niissä merkeissä viimeistä kertaa, koska parempi puolisko muuttaa takaisin töihin Suomeen. Olo oli tietysti vähintäänkin haikea, sillä Zurichin koti oli mielettömän ihana, puhumattakaan kaupungista itsestään. Mutta pääsehän sinne aina takaisin.



Lomalla luvassa oli minullekin yllätyksenä tullut road trip läpi suunnattoman monimuotoisen ja kauniin Sveitsin. Ja tietysti matkan varrella nautittiin myös hyvästä ruoasta, kuinkas muutenkaan.

Neuchâtel


Neuchâtelin rantabulevardia


Suuntasimme Zurichistä kohti ranskankielistä maan länsiosaa. Ensimmäinen varsinainen pysähdys oli Lac de Neuchâtelin rannalla sijaitseva idyllinen Neuchâtel. Eipä oltu koskaan moisesta paikasta kuultukaan, mutta päätimme pysähtyä rantakadun varrella olevan Beau Rivage -hotellin terassille kahville. Paikassa konkretisoitui ainakin itselleni ensimmäistä kertaa, kuinka erityyppisä Sveitsin alueet ovat. Neuchâtel on selkeästi ranskalainen kaupunkin tyypillisesti saksalaiseen Zurichiin verrattuna. Ihmiset, rakennukset, koko ilmapiiri. Myöskään alpit eivät ole niin läsnä kuin muualla.

Le Léman-järvi eli Geneve-järvi alppimaisemineen


Kahvien jälkeen matka jatkui etelään kohti Le Léman-järveä (Geneve-järvi) ja Lausannea. Alpit alkavat jo tulla mukaan maisemaan, mutta ilmasto on selkeästi välimerellisempi kuin pohjoisempana, vaikka välimatkat maassa ovat todella pienet. Tähän mennessä olimme ajelleet vasta muutaman tunnin.

 
Pysähdyimme Lausanneen lounaalle ja samalla tuli katsastettua ulkoapäin Olympia-museo. Täältähän koko nykymuotoinen urheilusirkus on saanut alkunsa. Lounaspaikaksi valitsimme Château d´Ouchyn aurinkoisen terassin järven rannalla. Lounassalaattina klassinen césarsalaatti todella hyvän paikallisen valkoviinin kera nautittuna. Koitin olla näppärä ja verestää ranskankielen taitojani tilatessa, mutta täytyy sanoa, että viinä tilatessa meni jo sanasto liian hankalaksi. Hyvää saatiin kumminkin.

 
Kylläiset matkalaiset suuntasivat järven rantaa pitkin mutkittelevaa tietä kohti itää, mutta jotain oli jäänyt uupumaan. Jälkiruoka tietysti! Sehän mentäisiin nauttimaan tietysti Montreuxin kuvankauniisiin maisemiin, kuinkas muutenkaan.

Matkan varrelle osui pieni Veveyn kaupunki, ja kuinka ollakaan, työasiat tupsahtivat mieleen väkisinkin kesken loman Nestlén kolossaalisen pääkonttorin ohi ajettaessa. No, maailman suurin elintarvikeyritys tietysti sopii tähän teemaan ;-).

Pitihän se asiakkaan päämajakin ikuistaa, kun sen kerrankin näki.
Montreuxissa pysähdyspaikkana hulppean Fairmont Le Montreux Palacen rantaterassiravintola, jossa nautittiin jälkiruokaleivokset jäätelöpallojen kera. Ja tietysti espressot.

Terassiravintolassa sai jo esimakua tulevasta...
 
 
Valitsimme kummatkin omat annokset joita sitten maistelimme ristiin. Toisessa oli suklaaleivos koristeltuna lehtikullalla ja praliinilla sekä suklaajäätelöä. Toisessa vadelmatartaletti ja vadelmasorbettia. Molemmissa paahdettuja manteleita. Oli muuten Mövenpickin jäätelöä. Mitäs muutakaan.

Mutta nyt piti jo nopeasti jatkaa matkaa. Herkutellessa oli aika kulunut kuin siivillä ja matkaa määränpäähän oli vielä kotva kuljettavana. Maisemat muuttuivat edemmäs itää kohti aina vain jylhemmiksi jai llan jo hämärtyessä laaksojen pohjilla saavuimme ajotaipaleen päätepisteeseen, Täschn kaupunkiin. Siitä eteenpäin pääsee vain junalla ja 15 minuutin jälkeen olimme perillä määränpäässämme Zermattissa!


Zermatt ja Matterhorn

Täytyy sanoa, että 4,478 metrinen Matterhorn siinä ilta-auringossa näytti niin henkeäsalpaavan hienolta, etten olisi ikinä voinut edes sellaista kuvitella etukäteen. Ja mikä parasta, näkymä aukesi myös oman hotellihuoneen parvekkeelta.



Illastimme hotelimme La Couronnen ravintolassa kokonaisena grillattua entrecotea joka tarjoiltiin kaksin eri lisukkein. Pöytämme viereen tuotiin tarjoilupöytä, jolta kummankin annos koottiin kummallakin kerralla erikseen. Hollandaisekastikkeen kanssa tosin oli hieman ongelmia, sillä se oli aivan kylmää, eikä tahtonut lämmetä kolmannenkaan takaisin lähetyksen jälkeen. Liha oli kuitenkin mainiota ja muutenkin ateria konstailemattomuudessaan varsin maistuva.

Lisukkeina röstiä, paahdettua tomaattia ja höyryttettyjä vihanneksia

Röstiä, keitettyä kukkakaalia, paistettua kesäkurpitsaa, silavoitua parsaa ja holladaisekastketta
Onnistunut päivä kruunattiin toisen hotellin viihtyisässä baarissa grapalla ja Dalvinnie-viskillä.

 

Kanttarelli-pekoniquiche

|
Tänään piti olla sukulaisia tulossa kylään Turun puolesta, mutta talvikeli ja kesärenkaat laittoivat vierailulle stopin. Tarjottavaksi olin jo eilen tehnyt mansikka-marenkikakkua.

 
Suolaiseksi tarjottavaksi olin suunnitellut herkullisen piirakan. Pakkasesta kun ei sienet ihan kohta lopu, niin sävelsin tutusta quiche-reseptistä tämän oman versioni. Ja tuli aivan taivaallisen hyvää. Siihen vielä rinnalle hieman vihersalaattia ja vinegrettekastiketta.

 
 
KANTTARELLI-PEKONIQUICHE
6 rkl voita kuutioina (80 g)
2 rkl kasviöljyä
1 1/2 kuppia vehnäjauhoja (3,6 dl)
1/4 tl suolaa
3-5 rkl jäävettä

Valmistus: (taikina)
Sekoita ja nypi voi, öljy, jauhot ja suola keskenään. Kun seos homogeenista, kaada 3 rkl vettä. Jos tarvetta, lisää vettä. Anna taikinan rauhoittua jääkaapissa pari tuntia.

Täyte:
200 g pakastettuja, sulatettuja ja valutettuja kanttarelleja
(tai 1/2 litraa tuoreita)
1 sipuli
50 g laadukasta pekonia
(voita)
1 tl timjamia
1 tl basilikaa
suolaa
pippuria
50 g emmentalia
3 munaa
2 dl kermaa (+1 dl maitoa)

Valmistus:
Hienonna sipuli ja pekoni. Kuumenna paistinpannu ja paista pekoni rapeaksi. Ota syrjään ja lisää pannulle pekonin rasvaan kuullottumaan sipuli. Lisää sitten valutetut kanttarellit. Voit lisätä tässä vaiheessa hieman voita jos tarvis. Paista hetki, niin että mahdollinen neste haihtuu. Lisää pekonit pannulle, sekoita, mausta, maista ja anna jäähtyä.
Ota taikina ja levitä voideltuun vuokaan. Pistele haarukalla. Levitä jäähtynyt kantterelli-pakoniseos taikinalle. Levitä päälle karkeaksi raastettu juusto. Vatkaa munat kevyesti ja sekoita siihen kerma ja kaada tortulle. Paista 180 asteessa 25 min.


Tätä kakkua meillä syödään varsin usein.


 

Herkulliset punajuuricannellonit

|
Sana "cannellone" on italiaa ja tarkoittaa suomeksi "suurta ruokoa tai lehdykkää". Esikeitetyt suorat cannelloni-pastaputket valmistetaan durumvehnäjauhosta ja vedestä. Putket ovat aika paksuja, joten ne on helppo täyttää. Cannelonien sisään voi laittaa esimerkiksi jauhelihaa, broileria, kalaa tai kasviksia, jonka jälkeen ne paistetaan uunissa esimerkiksi tomaattijuustokastikkeella peitettynä.



Silmiin osui uudessa Maku-lehdessä punajuuricannellonien resepti. Itse olen suuri punajuuren ystävä, joten heti piti päästä kokeilemaan tätä herkkua, jossa maistuu sadonkorjuu ja syksy. Tein kuitenkin joitakin muutoksia reseptiin, jotta se olisi enemmän oman makuni mukainen. Vaihdoin mm. sulatejuuston ricottaan, koska se mielestäni kunnioittaa italialaista ruokaperinnettä paremmin. Ja itseasiassa maistuukin paljon paremmalta.



PUNAJUURICANNELLONIT
16 kpl  cannelloni pastaputkia
500 g punajuuria
3 kotimaista omenaa
2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
2 rkl öljyä
2 dl vettä
1 rkl kanafondia
1 tl kuivattua timjamia
1 tl kuivattua basilikaa
1 tl suolaa
mustapippuria myllystä
125 g ricotta-juustoa

Kastike:
3 rkl vehnäjauhoja
3 rkl kirkastettua voita
6 dl maitoa
125 g ricotta-juustoa
1/2 tl suolaa
hiven muskottipähkinää
valkopippuria

Pinnalle:
Mozzarella-emmentalraastetta

Kuori omenat ja punajuuret sekä raasta molemmat. Hienonna sipulit ja kuullota paistokasarissa kuumassa öljyssä. Lisää raasteet ja paista hetki kokoajan sekoittaen. Lisää mausteet ja hauduta kannen alla 15 minuuttia. Mikäli nestettä on kertynyt liikaa, anna hautua ilman kantta hetken aikaa. Lisää ricotta-juusto ja maista. Säädä maku ja anna jäähtyä.

Täytä pastaputket joko pientä lusikkaa apuna käyttäen tai käytä isoa pursotin pussia. Suosittelen tätä jälkimmäistä lämpimästi. Varsinkin näin sotkevan raaka-aineen kanssa :-) Täytä pursotinpussi täytteellä, solmi kiinni ja leikkaa kärjestä sopiva pala. Pussilla täyttäminen sujuu leikiten.

Kastiketta varten lämmitä voi teflonkasarissa. Lisää jauhot ja kypsennä hetki mutta älä ruskista. Lisää maitoa parissa erässä hyvin sekoittaen. Anna kiehua hiljalleen 5 minuuttia välillä sekoittaen. Lisää ricotta-juusto ja mausta. Maista ja kaada vuokaan täytettyjen pastaputkien päälle. Kastikken tulee peittää putket kauttaltaan. Ripottele pinnalle hieman mozzarella-emmentalraastetta. Paista 200 asteessa 25 minuuttia. Anna vetäytyä hetki ennen tarjoilua.





 

Kyyttöä ja uunijuureksia

|
Perjantai oli meikäläiselle oikein koettelemusten täyteinen päivä. Eilen lohjennut poskihammas nimittäin piti saada paikattua pikimmiten. No hyvinhän se hammaslääkärillä käynti lopulta meni, puudutuksen avustuksella.



Kun työpäivän jälkeen marssin ruokakaupan kautta, ajattelin että nyt kyllä palkitsen itseni jollain hyvällä illallisella. Sokoksen Wotkinsin lihatiskillä katse osui kyytön ulkofilepihveihin. Sitä ei olekaan ollut ihan joka päivä tarjolla. Viimeksi muistaakseni silloin, kun Miina Äkkijyrkän Puotilan tilan lehmien lihoja myytiin.

Suomalaisen lihan kumppaniksi valitsin rehellisiä suomalaisia juureksia ja uuden sadon kanttarelleista tehtyä muhennosta.

Kysäisin lihamestarilta, onko kyytön kypsennys sama kuin perinteisen naudanlihan ja näin hän sanoi asian olevan. Joten huoneenlämpöiset pihvit siis paistettiin kirkastetussa voissa molemmin puolin pinnat kiinni ja uunniin 200 asteeseen 10 minuutiksi. Sen jälkeen pintaan suolaa ja pippuria myllystä sekä pieni lepo.

Mitä ihmettä tämä kyyttö sitten on?
Itäsuomenkarja (puhekielessä myös kyyttö) on yksi Suomessa vanhastaan kasvatetusta maatiaiskarjasta polveutuvasta rodusta. Nykyisin rotu on uhanalainen.



Itäsuomenkarja on suomenkarjaroduista siroin. Rotu ja erityisesti sen maatiaissuvut ovat tunnettuja terveydestään, sitkeydestään ja pitkäikäisyydestään. Rotu on tunnettu muun muassa maitonsa hyvistä juustoutumisominaisuuksista ja korkeasta rasvapitoisuudesta. Väritys on nykyisin liki aina kyyttö.

Itäsuomenkarja eli kyyttö on maatiaiskarjasta ensimmäisenä erotettu suomalainen karjarotu. Vastaperustetun rodun ulkomuodoksi valittiin nupo punakyyttö. Itäsuomenkarjalle perustettiin oma rotuyhdistys ja kantakirja vuonna 1898. Näin se on Suomen tuotantoeläinroduista vanhin. Itäsuomenkarjan jalostuksen alkaessa 1900-luvun alussa Savon ja Karjalan kyyttövaltaisessa karjassa tavattiin kymmenkuntaa eri värisävyä ja -yhdistelmää. Tavallisin väri oli punakylkinen, mutta myös mustakylkisiä ja lähes täysin mustia, punaisia, hallavia, voikkoja ja valkeitakin esiintyi. Oli myös laikukkaan kirjavia eläimiä. Suurin osa eläimistä oli sarvellisia. Jalostustavoitteeksi otettiin vuonna 1925 nupous.ja punainen kyyttöväritys. Nupoutta perusteltiin helppohoitoisuudella. Vanhastaan oli yleisesti uskottu, että punaväristen lehmien maito on laadultaan parasta, joten tämänkin nojalla punakyyttö oli helppo yleistää ainoaksi värivaihtoehdoksi. Ulkonäköseikoissa oltiin pitkään hyvin ankaria ja rotukarjasta pyrittiin karsimaan kaikki "vääränväriset" ja sarvekkaat yksilöt. Samalla menetettiin suuri määrä terveitä ja elinkelpoisia yksilöitä ja karjasukuja. Näin saatiin aikaiseksi itäsuomenkarjan nykyinen yhtenäinen ulkonäkö: nupo punakyyttö. Määrätietoisesta värijalostuksesta huolimatta rotu ei kuitenkaan ole täysin vakiintunut yhdenmukaiseksi: nykyäänkin voi syntyä muita kuin punakyyttöjä itäsuomennautoja.
Vuonna 1930 kantakirjavaatimuksia lievitettiin, ja kantakirjaan alettiin hyväksyä myös esimerkiksi valkoisia ja "puninkirjavia" eläimiä.
Itäsuomenkarjasta yritettiin 1900-luvun mittaan jalostaa tehokasta lypsyrotua, mutta se osoittautui maidontuotoltaan heikoimmaksi suomenkarjan kolmesta rodusta eikä se pystynyt kilpailemaan maitomäärissä muiden kotimaisten saati tuontirotujen kanssa. Karjatalousviranomaiset päättivät silloin lakkauttaa itäsuomenkarjan yhdistämällä kaikki kolme suomenkarjarotua yhdeksi roduksi, jonka perustyypiksi valittiin länsisuomenkarja eli punainen (lehmä). Itäsuomenkarjan sonnit hävitettiin keinosiemennysasemilta 1970-luvulla eikä niiden pakastettua spermaa annettu käyttöön karjanomistajien pyynnöistä huolimatta. Näin kyytöt hävisivät nopeasti, sillä omia sonneja ei tiloilla ollut juurikaan enää pidetty. (Lähde: Wikipedia)

BALSAMICO MARINOIDUT UUNIJUUREKSET
1/2 lanttu
1/4 juuriselleriä
3 porkkanaa
1/2 dl hunajaa
1 tl suolaa
pippuria myllystä
1 rkl balsamicoa
3 rkl seesamiöljyä
1/2 dl oliiviöljyä
tuoretta timjamia

Kuori ja lohko juurekset rouheiksi paloiksi. Laita muovipussiin ja lisää kaikki mausteet. Sulje pussi ja pyörittele juurespaloja tuokio marinadissa. Tyhjennä pussi öljyttyyn uunivuokaan ja lisää tuoreet timjaminoksat. Kypsennä 200 asteessa 45 minuuttia käännellen juureksia pariin otteeseen paiston aikana. Poista timjaminoksanjämät ennen tarjoilua.


KANTTARELLIMUHENNOS
2 dl kanttarelleja (sulatettu pakkasesta)
1 salottisipuli
1 rkl kirkastettua voita
1,5 dl kuohukermaa
pari jauhettua sahramin luottia
suolaa
pippuria

Valuta sienet hyvin. Hienonna sipuli ja kuullota hetki voissa. Lisää sienet ja freesaa niitäkin hetki. Lisää n. desi kermaa ja alenna lämpötilaa niin, että muhennos tuskin kuplii. Mausta ja anna hautua kunnes seos ei enää ole kovin juoksevaa. Lisää loppu kerma ja jätä hautumaan, kunnes seos on mukavan paksua.
 
Summa summarum, pitää sanoa, että kyytön ulkofile oli aikamoinen pettymys (varsinkin tällaiselle suuvammaiselle). Liha oli harvinaisen sitkeää, jopa epämiellyttävää syötävää loppua kohti. Mutta maku oli hyvä. Eli ei sovellu tosiaankaan valmistettavaksi samalla tavalla kuin vastaava normi naudan ulkofilee.

 

Arkiklassikko osa 7: Lihaperunasosevuoka

|
 


Tämä helppo ja maistuva laatikkoruoka sopii hyvin näihin pimeneviin iltoihin ja kylmeneviin keleihin. Ja kuin tilauksesta myös tähän ankeaan päivään, jolloin sain palan pois poskihampaastani. Olipa ainakin helppoa syötävää ;-D



LIHAPERUNASOSEVUOKA
6-8 dl perunasosetta
(joko pakasteperunamuusiaineksista tai n. yhdestä kilosta jauhoista perunaa)
voita
1,5 dl maitoa
hiven raastettua muskottipähkinää
suolaa

Jauhelihakastike:
400 g jauhelihaa
öljyä
1 iso sipuli
1 valkosipulinkynsi
3 rkl tomaatti pyrettä
mustapippuria
suolaa
muita mausteita maun mukaan

pinnalle:
emmental-raastetta

Valmista perunamuusi. Omatekemään muusiin tietysti maitoa, voita, suolaa ja hiven muskottia. Pussimuusi pakkauksen ohjeen mukaan. Tähän annokseen riittää Oolannin perunamuusiainesta 1 pussi (400 g).

Kuullota hienonnettu sipuli öljyssä. Lisää jauheliha ja ruskista. Lisää tomaattipyre, hienonnettu valkosipuli ja mausteet. Maista.

Voitele uunivuoka ja levitä puolet perunamuusista sen pohjalle. Lisää sen päälle jauhelihakastike ja peitä lopulla perunamuusilla. Ripottele pinnalle emmental-raastetta. Paista 200 asteisessa uunissa 20 minuuttia.

Kastikkeeseen voit lisätä myös sieniä, porkkanaraastetta tai korvata lihan soijarouheella. Tällöin pitää kuitenkin lisätä kastikkeeseen nestettä 1,5 kertaa rouheen määrä.

Nauti säilykepunajuurien ja maustekurkkujen kera. Itselläni oli lisäksi Maillen mustikka-orvokkisinappia sekä paprika-valkosipulisinappia. Pariisin tuliaisia :-)


 

Hurmaava kala-illallinen

|
Tein keväällä pakkaussuunnitteluprojektin Chipstersille uusiin lohiviipaletuotteisiin. Niissä kalasta on poistettu se pahanmakuinen ruskea liha, joka aina pitäisi muutenkin poistaa ennen tarjolle laittoa mm. ravintoloissa. Jos muuten saatte sellaista lohta eteenne, niin ihan hyvällä syyllä voi lähettää sen takaisin.

Yhtenä uutuutena oli myös tämä lohicarpaccio, jota olen jo maistellut useaan otteeseen. Pakkauksessa on valmiina kaikki tarvittava (lohi, vinegrettekastike ja parmesaanilastut), mutta annosta voi toki muokata mielensä mukaan. Lohicarpaccio on hieno ja helppo alkuruoka tai jopa kevyt lounas salaatin kera nautittuna.

www.chipsters.fi

 
Chipsters Lohicarpaccio
 
Itse tuunasin alkuruoka-annoksen tällä kertaa keittämällä yhden kiinteän perunan, jonka kuutioin pieniksi tasakokoisiksi kuutioiksi. Lisäksi hieman rucolaa ja varrellisia kapriksia. Kastikkeena käytin lisäksi majoneesia jota ohensin hieman kylmällä vedellä. Pakkauksen vignerette toi sopivasti happoa.
Halutessaan annoksen voi maustaa tuoreella mustapippurirouheella.

Pääruoan valinta jäi jälleen kaupan kalatiskille. Ja kun silmiin osui nieriäfilettä, oli valinta enemmän kuin helppo.

Päädyin paahdettuun nieriään, joka on äärettömän helppo tapa valmistaa mehukas kala-annos. Ruokastylisti-ystävältäni Midi Vuorelalta sain vielä kokeiluun upean sitruuna-timjamikastikereseptin. Kyseistä kastiketta käytimme taannoin Chipstersin lipeäkalakuvauksissa, joista kerron myöhemmin lisää.



PAAHDETTU NIERIÄ
n. 200 g nieriäfilettä per syöjä
suolaa ja pippuria myllystä
Chipsters-kalamausteseosta (ei pakollinen)

Lämmitä uunin ylävastukset punaisen kuumiksi. Ota kala huoneenlämpöön n. tuntia ennen. Mausta pinta suolalla ja pippurilla sekä halutessasi kalamausteella. Varmista ettei käyttämässäsi kalamausteessa ole jo suolaa.
Paahda kalafileitä uunivuoassa ensin nahkapuolelta 5 minuuttia. Käännä fileepalat ja paahda myös lihapuolelta 5 minuuttia, että pinta saa väriä.


MIDIN SITRUUNA-TIMJAMIKASTIKE
5 dl vettä
1 kalaliemikuutio
4 timjaminoksaa
1 pieni sipuli pilkottuna
8 kokonaista valko- tai mustapippuria
pieni inkiväärinpalanen
1 pienen sitruunan kuoriraaste ja mehu (2 tl kuoriraastetta, ½ dl mehua)
2 tl sokeria
2 ½ rkl vehnäjauhoja
2 rkl voita tai margariinia
1 dl kuohukermaa vaahdotettuna
pikku ripaus kurkumaa
suolaa, valko- tai mustapippuria
 
Laita vesi, liemikuutio, timjamit, sipulipalat, pippurit ja inkivääri kattilaan. Keitä haihduttaen kunnes jäljellä on puolet (2,5 dl) lientä. Siivilöi ja kaada liemi takaisin kattilaan.
Sekoita sitruunankuoriraaste ja -mehu, sokeri sekä vehnäjauhot ja lisää seos liemeen hyvin sekoittaen. Kuumenna kiehuvaksi koko ajan sekoittaen ja anna kastikkeen hautua miedolla lämmöllä poristen 3-5 minuuttia. Lisää rasva.
Vatkaa kerma pehmeäksi vaahdoksi ja sekoita se ja ripaus kurkumaa kastikkeeseen.
Tarkista maku, mausta suola- ja pippuriripauksella tarvittaessa.
Riivi tuoreita timjaminlehtiä kastikkeen pinnalle.
 
Voi vakuuttaa, että tää on ihan taivaallista!!! Itse korvasin kurkuman aidolla sahramilla.
 
 
PARIISINPERUNAT
kiinteää perunaa
kirkastettua voita
suolaa
kylmää vettä
 
Kuori perunat ja ota niistä pariisinperunaraudalla kauniita pieniä palloja. Laita kylmään veteen odottamaan. Kuumenna voi pannulla. Valuta perunapallot hyvin ennen paistamista. Kypsennä pannulla keskilämmöllä kunnes perunat ovat tikulla koitettaessa pehmeitä. Mausta suolalla ja tarjoile.

Illalisen kanssa maistui upeasti ranskalainen Chablis Marouettes 2011.

 

Latva-artisokkaa alkuun...

|

Latva-artisokkaa pidetään turhaan työläänä ja hintavana herkkuna. Tällä ohjeella syntyy illallisen avaajaksi näyttävä ja herkullinen alkuruoka, jota on mukava syödä ihan sormin.

KEITETTY LATVA-ARTISOKKA                   
1 latva-artosokka ruokailijaa kohti
vettä
sitruunamehua
etikkaa
suolaa

voisulaa
parmesaania raasteena
(raastettua sitruunankuorta)

Varaa pöytään syödyille lehdille erillinen astia tai ruokailijoille omat pikkulautaset niitä varten.

Poista latva-artisokan kanta taittamalla se irti. Älä leikkaa veitsellä, sillä silloin kovat kuituiset osat jäävät mukaan. Halutessasi voit leikata pois uloimmat lehdet ja leikata lehtien terävät kärjet pois, mutta se ei ole välttämätöntä. Tällöin kannattaa leikkuupinnat sipaista sitruunamehulla. Huuhtele artisokat ja laita heti runsaalla suolalla sekä sitruunalla tai etikalla maustettuun kiehuvaan veteen. Keitä n. 30 minuuttia, kunnes lehtien tyviosa on pehmennyt. Älä käytä alumiinikattilaa, koska se saa artisokan tummumaan.

Sulata voi ja lisää joukkoon raastettua parmesaania tai vaikkapa hieman sitruunankuoriraastetta. Tarkista, että seos on sopivan suolaista. Jaa lämminvoisula pieniin tarjoiluastioihin.

Lehdet nautitaan yksitellen voisulaan kastettuina ja lehdistä vedetään hampailla lehden tyven pehmeä osa. Kun kaikki lehdet on nautittu, poista alaosaan jääneen irtoavat osat ja nauti myös artisokanpohja voisulan kera.

Paahdetut munakoisot

|
Paahdettua munakoisoa, naudanfileepihvi ja kanttarellimuhennosta.


Tämän yksinkertaisemmaksi ei lisäke juuri tule. Testattu on ainakin pihvin kaverina, mutta toimii yhtälailla kalankin kanssa tai osana maukasta kasvisateriaa.



PAAHDETUT MUNAKOISOT
1 munakoiso per syöjä
oliiviöljyä
suolaa ja pippuria myllystä

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Voit joko halkaista munakoisot pituussuunnassa tai jättää pienemmät kokonaisiksi. Pistele kuoreen reikiä ja asettele halkaistut uunipellille leikkuupinta alaspäin tai kokonaiset sellaisenaan uunivuokaan. Sivele oliiviöljylläja paista n. 40.60 minuuttia riippuen koosta.
Käännä halkaisut munakoisot tai halkaise kokonaiset ja sivele oliiviöljyllä ja mausta suolalla ja pippurilla maun mukaan. Tarjoile heti.



 

Harald - Illallinen Helsingissä "viikinkitunnelmissa"

|
Viime viikonloppuna kävimme ensimmäistä kertaa Helsinkiin avatussa Harald-ravintolassa. Itselläni on aika pitkä kokemus kyseisestä ketjuravintolasta, koska Turussa asuessani kävimme siellä varsin usein. Konsepti on alunperin lähtöisin Kuopiosta ja on levinnyt jo ympäri Suomea.

Harald on teemaravintola, joten tottakai se on somistettu lattiasta kattoon tyylin mukaan. Pitääkö sitten kyseisestä tyylistä on jokaisen oma asia. Hieman halvan oloiseltahan se alkaa ainakin itsestäni tuntua yli 10 vuoden jälkeen. Konsepti ja tyyli ei tosiaan ole muuttunut piiruakaan. Ei edes ne järkyttävät Kermansavi-tyyliset astiat. On kuitenkin yksi asia, joka jaksaa edelleen miellyttää. Henkilökunnan eläytyminen rooliinsa ja pääsääntöisesti itä-suomalainen aksentti. Siinä on jotain hyvin viehättävää. Samaten juuri tällä viimeisimmällä kerralla tapa, jolla ongelmatilanne hoidettiin - konseptiin kirjoitetun tyylikkäästi, jopa häkellyttävässä määrin.

Itse tilasin alkuun Kalakiven mertenjumala Aegirintyrskyistä. Liuskekivellä mustaherukoilla marinoitua kylmäsavulohta, savusärkeä, tervasilakkaa, metsäsienimoussea, yrteillä marinoituja jokirapuja sekä salaattimaan raikkaita viheriäisiä, marinoitua tomaattia, juureslastuja, mustikoilla höystettyä sipulihilloketta ja saaristolaisleipää.


Kuten monista kyseistä ketjua koskevista arvosteluista voi lukea, ruokalista on paikoin runollisuutensa takia varsin haastavaa luettavaa. Aina ei oikein tiedä mitä on tilaamassa ja mitä annos sisältää. Ongelma konkretisoituu myös itse annoksiin. Vähän liikaa kaikkea on tungettu lautaselle. Vähemmälläkin pärjäisi ja makuja on ihan liikaa. Tulkee hajanainen ja sekava vaikutelma. Jos olisi edes se yksi tai kaksi tajunnan räjäyttävää makuuelämystä, eikä tällaista sekamelskaa kaikkea mitä lautaselle mahtuu.

Alkuruokalautanen oli ok, muttei mitenkään mieleenpainuva elämys. Ei ihan hintansa arvoinen kumminkaan.

Muut valitsivat suppilovahverokeittoa, joka tivattaessa varmistettiin tuoreista sienistä tehdyksi. Maku kutakuinkin vahvisti asian. Olinpa itsekin ottanut samaa...

Pääruoksi tilasimme Angus-härän ulkofileetä "Makurasvareunuksella rikastettu, barbaarien kastilla siveltyä, meheväksi grillattua Black Angus -härän ulkofileetä (220 g) mustasuolavoilla aateloituna. Tykönään keisarin kastissa pyöräytettyä Romainen salaattia, marinoitua tomaattia, Kolatun tilan kuttucheddaria ja viikinkien kilpiperunaa, hunajaisia juureksia, mustikkaista sipulihilloketta sekä terva-sinappikastia" .



sekä Thorgeiorr mahtavan riistamiekan (jonka on minimissään kahdelle). "Pariloitua poron ulkofileetä, peltopyytä, punahirven karetta ja villisikamakkaraa, lisänään kasvimaan antimista parhaimmat. Riistamiekan seuraksi laitellaan leppäsavujuustoperunaa, viikinkien kilpiperunaa, hunajaisia juureksia, savustajan valkosipulia sekä metsäsienimoussea, terva-sinappikastia ja karpaloista keitettyä voikastia".

 
Angus-härkä oli valmistettu varsin onnistuneesti. Ainakin paremmin kuin kaimansa Sveitsin Laaxin parhaassa ravintolassa viime keväänä.

Riistamiekka sen sijaan tuotti hienoisen pettymyksen. Omassa osassani punahirven kare oli paistettu ylikypsäksi ja poron ulkofile maistui maksalta samasta syystä. Takaisin lähtivät kyökkiin. Mutta asia hoidettiin lupsakan tehokkaasti. Hyvä niin. Jälkeepäin ajatellen, ehkä se peltopyykin olisi pitänyt laittaa takaisin, mutta enpä tajunnut. Melko kuivaa oli sekin. Mainittakoon, että miekan toinen puolisko oli oikeaoppisesti valmistettu. Missä lienee mennyt vikaan...? Annoksesta muutoin sanottakoon sen verran, että yksi kunnon kastike olisi riitävä. Ei kahta keskinkertaista. Enemmän juureksia eikä niinkään sitä perunaa eri muodoissa.

Summa summarum. Ei ehkä paras Harald-kokemukseni ja illallisen kokonaishinnalla juomineen (200 euroa) olisin syönyt kyllä paremmin muualla.

Ja ihan vinkkinä: Antakaa edes mahdollisuus valita kunnon lasit viinille niiden savikuppien sijaan.
 

Cooking with wine - herkullinen retki Ranskaan

|
Laura Calderin French Food at Home -sarja on taas pyörähtänyt käyntiin Livillä toisen tuotantokauden jaksoilla. Taas sai nauraa kippurassa Lauran rennon letkeää huumoria ruoanlaiton lomassa. Voisiko lauantai paremmin alkaa.

Viikonloppuna oli siis kokeilussa jakson "Cooking with Wine" pari reseptiä, Riesling kanaa ja punaviinikaali. Ranskalaisilla viiniä on aina käsillä, eikä se tarkoita että he olisivat tissuttelijoita. Heille viini on jokapäiväinen raaka-aine muiden joukossa. Siitä voi valmistaa kastikkeita ja marinadeja, vinegtettejä tai vaikka viiniaperitiiviä. Ja viiniä pitää tietysti olla aina hieman myös nautittavaksi valmistuksen aikana. ;-) Nämä reseptit todistavat, että viini on herkullista niin lautasella kuin lasissakin.

Reseptit eivät ole kovin vaikeita, mutta vaativat jonkin verran aikaa haudutuksineen. Lopputulos on jälleen jokaisen minuutin arvoinen. Tätä tehdään toistekin. Varsinkin punaviinikaali valloitti heti lisukkeena sydämeni. Sitä pitää kokeilla muissakin yhteyksissä.


COQ AU RIESLING (6 hengelle) valmistusaika 40 min.
6 broilerin tai kanan koipireisipalaa
(tai 1,4 kg kokonainen kana)
suolaa
mustapippuria myllystä
1 rkl voita per koipireisi sekä oliiviöljyä
(tai 2 rkl ankanrasvaa + hieman voita ja öljyä)
4 salottisipulia
1 valkosipulinkynsi
2 rkl konjakkia
250 ml kuivaa Rieslingiä
125 ml kanalientä
250 g pieniä herkkusieniä
125 ml ranskankermaa tai smetanaa

Koristeluun:tuoretta persiljaa ja rakunaa

Puolita koipireidet nivelen kohdalta tai jaa kokonainen kana 8:aan osaan.
Mausta palat kauttaaltaan suolalla ja pippurilla. Kuumenna rasva pannulla ja ruskista kanapalat hyvin pienissä erissä joka puolelta ja laita sivuun odottamaan. Lisää pannulle hienonnetut sipulit ja kuullota n. minuutti. Lisää konjakki ja keitä kokoon. (Tässä vaiheessa voit myös liekittää sipulit). Laita kanapalat takaisin pannuun ja lisää viini ja kanaliemi. Peitä kannella ja anna hautua n. 20 minuuttia, eli kunnes kana on kypsää. Käännä palat kerran haudutuksen aikana.

Kuumenna silläaikaa hieman voita pienessä paistinpannussa ja ruskista lohkotut sienet. Laita kypsä kanat lämmitetylle tarjoiluvadille ja pidä lämpiminä. Keitä haudutusliemi noin puoleen. Sekoita joukkoon ranskankerma, sienet ja kuumenna. Maista ja mausta maut kohdalleen. Kaada kastike kanapalojen päälle ja korstele hienonnetulla persiljalla ja rakunalla.


PUNAVIINIKAALI (6 hengelle) valmistusaika 1 h 5 min.
250 g punakaalia (noin puolikas kaalinpää)
1 rkl ruokaöljyä
4 paksua siivua pekonia
1 sipuli
125 ml liha- tai kasvislientä
125 ml  kuivaa punaviiniä
1 rkl punaviinietikkaa tai balsamicoa
suolaa
pippuria myllystä
1/2 dl korintteja (voi jättää poiskin)
1 rkl ruokosokeria
1 omena

Poista kaalista kova kanta ja suikaloi. Kuumenna padassa öljy ja kypsennä siinä hienonnettu pekoni. Laita kypsä pekoni sivuun ja lisää pannulle hienonnettu sipuli ja kuullota se mutta älä ruskista. Lisää pataan kypsä pekoni ja kaalisuikaleet. Keitä välillä sekoiotellen n. 10 minuuttia. Lisää liemi, viini ja etikka. mausta suolalla ja pippurilla. Peitä kannella ja hauduta melkein kypsäksi n. 30 minuuttia. Poista sen jälkeen kansi ja lisää korintit, ruokosokeri ja hienonnettu omena. Jatka haudutusta vielä 10 minuuttia ilman kantta, kunnes kaali on pehmennyt. Maista ja säädä maku tarpeen mukaan. Tarjoile.

Tämän aterian kanssa toimi hienosti ranskalainen Chablis.

 

Sveitsin makumuistoja 1

|
Hieman haikein mielin valmistettiin viimeisiä yhteisiä aterioita Zurichin kodin keittiössä syyskuun puolivälissä. Onneksi reissu oli suunniteltu niin täyteen kaikkea odottamisen arvoista ohjelmaa, ettei apeuteen jäänyt hirveästi aikaa.

Lohitartar


Tuloiltana menimme kuitenkin ihan valmiiseen pöytään paikalliseen libanonilaiseen ravintolaan nimeltä Le Cèdre. Se sijaitsee aivan Limmat-joen tuntumassa keskustassa. Itselläni ei ollut libanonilaiseen keittiöön mitään kosketusta ennestään, mutta tämän vierailun jälkeen minusta tuli suuri fani! Pitääkin alkaa etsiä kunnon keittokirjaa aiheesta. ja käydä myös katsastamassa Helsingin vastaava Farouge-ravintola.

Le Cèdren palvelu oli nopeaa ja ystävällistä ja ruoka todella herkullista. Ähkyyn asti :-)

 
 
 
Seuraavana iltana olikin sitten aikaa laittaa ruokaa omassa keittiössä rakkaan kanssa. Alkuun hieman lohitartaria ja pääruoaksi upeaa vasikkaa, kanttarellimuhennosta, karamellisoituja kastanjoita (valmiita Globukselta) sekä risottoa.
 
 
 
Karamellisoidut kastanjat olivat aivan uusi tuttavuus ja todella herkullinen lisäke tälläiseen mietoon liharuokaan. Pitää ehdottomasti löytää resepti ja kokeilla itsekin. Nythän klastanja sesonki on jo tulollaan.
 
Vasikka on kevyesti nuijittu ja paistettu kirkastetussa voissa. Kanttarellimuhennos resepti löytyy aiemmista blogauksista. Risotto on tällä kertaa ihan maukas perusversio hyvästä kanaliemestä.
 
LOHITARTAR (2:lle)
250 g tuoretta ruodotonta lohta
1-2 rkl karkeaa merisuolaa
1/2 tl sokeria
1 nippu ruohosipulia
1 rkl kapriksia
1/2 dl hienonnettua punasipulia
2 tl sitruunamehua
mustapippuria myllystä
 
Kuivaa lohi talouspaperilla ja ripottele pinnalle suola ja sokeri. Kääri tiukasti folioon ja anna graavautua kylmässä vuorokausi.
 
Pyyhi ylimääräiset suolat pois kalan pinnalta, poista nahka ja hienonna kala. Hienonna myös ruohosipuli sekä punasipuli. Sekoita keskenään lohi, sipulit, sitruunamenu ja mausta pippurilla. Anna vetäytyä vielä hetki, tarkista suola. Tee teräsmuottia apunakäyttäen kaunis annos ja korstele kapriksilla ja ruohosipulilla. Tarjoile kevyen salaatin ja aromikkaan öljyn kera.
Kyytipojaksi sopii mitä mainioimmin Laurent-Perrier sampanja.
 

 
 
 

 



 

Masoala, eli siellä missä pippuri kasvaa.

|


Syyskuun puolivälissä tein pienen syyslomareissun Sveitsiin Zurichiin, jossa toinen kotimme on sijainnut muutamat viime vuodet. Suuntasimme kaupungista viikonlopuksi etelään Zermattiin, mutta perjantain aamupäivän vietimme ihan toisenlaisessa maailmassa. Noin 30 asteen lämmössä ja 80%:n ilmankosteudessa, Zurich Zoo:n Masoala-hallissa. Se on 120 metriä pitkä, 90 metriä leveä ja 30 metriä korkea, 11,000 neliömetrin pala Madagascarin sademetsää kaikkine kasveineen, eläimineen, vesistöineen ja vesiputouksineen. Vuonna 2003 avatun jättikompleksin perusidea on, että se ylläpitää itse oman ekosysteeminsä. Eläimet ovat vapaina ja saavat ravintonsa sademetsän omista antimista. Siellä täällä on mm. papaijaa, banaania sekä tuttuja maustekasveja, kuten vaniljaa ja pippureita.



Papaijat ja banaanit kypsyvät sademetsän eläinten ravinnoksi.


Vekkuleita eläimiä tuli tervehtimään meitä matkan varrella.




Alkuperäinen Masoalan kansallispuisto on Madagascarin suurin luonnonsuojelualue, jossa pyritään suojelemaan saaren ainutlaatuista eläimistöä ja kasvistoa. Sitäkin suuremmaalla syyllä, sillä joka 5. minuutti juuri Masoala-hallin kokoinen alue sademetsää tuhoutuu lopullisesti.

 
Hallin yhteydessä on myymälä, jossa myydään monia Masoalan antimia. Huomio kiinnittyi erityisesti uuteen maustetuttavuuteen nimeltään "Kubeben" tai Cubeb (Piper cubeba), Tailed pepper tai joskus myös Jaavan pippuri. Saksankieliseltä nimeltään Wilder Pfeffer. Kasvia kasvaa pääasiassa Sumatran ja Jaavan saarilla ja sitä kerätään sen hedelmien ja niistä saatavan aromaattisen öljyn vuoksi. Hedelmät kerätään raakoina ja kuivataan huolellisesti, jolloin ne muistuttavat paljolti mustaapippuria, mutta niissä on kiinni pieni varrenpätkä (tail). Kubeben on hajultaan miellyttävä ja aromaattinen, maku on pistävä, hieman kitkerä ja pitkä. Sen makua voisi kuvailla risteytykseksi maustepippuria ja mustapippuria. Itse tunsin tuoksussa voimakkaasti mm. tuoreen kurkun aromia.



Cubeb saapui Eurooppaan Intiasta arabien kauppareittejä pitkin. Se oli keskiajalla yksi arvokkaimmista mausteista. Nimi tulee arabiankielen sanasta kabāba (كبابة‎) sekä osittain vanhasta ranskankielen sanasta quibibes. Teoksessaan Theatrum Botanicum, John Parkinson kertoo, että Portugalin kuningas kielsi Cubebin myynnin edistääkseen mustapippurin (Piper nigrum) suosiota n. vuonna 1640. Mauste koki lyhyen uudelleen tulemisen 1800-luvulla Euroopassa, lähinnä lääkekäytössä, mutta sen jälkeen se on käytännössä kadonnut Euroopan markkinoilta. Sitä käytetään edelleen aromiaineena mm. ginissä sekä West-savukkeissa. Sitä tapaa myös indonesialaisen ja marokkolaisen ruoan mausteena.
 

Post Signature

Post Signature