Napolin tuliaisia ja matkamuistoja

|

Leipätyössäni on se hyvä puoli, että pääsee silloin tällöin myös matkustelemaan ja kokemaan muidenkin maiden keittiöiden antimia. Olen tehnyt näitä matkoja jo kaksikymmentä vuotta ja olen maistellut yhtä sun toista paikallista herkkua.

Oma periaatteeni on, että kun viet jotain omasta maastasi isännille, niin saat ehkä vastalahjaksi jotain heiltäkin. Tapa tuli Leafin ajoilta, jolloin oli helppo vielä makeisia meniäisiksi. Monet isännät eivät osanneet odottaa mitään ja olivat todella ilahtuneita huomaavaisuudesta. Minähän olin asiakas, eikä minun olisi mitään tarvinnut tuoda. En sinänsä koskaan odottanut mitään edes saavani vastalahjaksi. Minusta se vain oli kaunis ele. Tuntuu että samalla olen tehnyt hieman hyvää Suomikuvalle. Meitä kun pidetään hieman juroina ja sosiaalisesti rajoittuneina (kuvaus sopiikin minuun kuin nenä päähän).

Gentin keskiaikainen keskusta,
jossa itse aina asuin matkoillani.

Noilla matkoilla minut on mm. tutustutettu perinpohjin belgialaiseen olut-ja ruokakulttuuriin. Kävin Gentissä varmaan kolmekymmentä kertaa 10 vuoden aikana. Belgia onkin ollut lähellä sydäntäni siitä lähtien. Upea kaupunki ja ihmiset. Belgialainen suklaa ja vohvelit sekä käsittämättömän rikas olutkulttuuri.

Muutama viikko sitten piipahdin taas Napolissa. Siellä tuliaisiani osataan jo odottaa vesi kielellä. Ei uskoisi, että italialaisten sydämeen voi päästä suomalaisella suklaalla, muuta niin vain kävi. Olen joka kerta vienyt paikalliselle emännälleni Fazerin suklaata ja he ovat olleet aivan ihastuksissaan.



Läksiäislahjaksi sain aivan upeita Sfogliatelle-leivonnaisia. Ne ovat tyypillisiä Napoilin alueen leivonnaisia. Paikallisia variaatioita on paljon, mutta se tunnetuin versio on lehtitaikinasta simpukan malliseksi muotoiltu, ricottatäytteinen herkku. Alkuperäinen resepti on peräisin 1700-luvulta Santa Rosan luostarista Conca dei Marinista Salernon maakunnasta.



Jouluna käydessäni sain Napolista viemisiksi valtavan Family Size Panettonen. Sitä olikin sitten hauska kuljettaa läpi Euroopan lentokenttien kaikkine tiukkoinen koneen vaihtoineen. Mutta kakku oli sen vaivan arvoinen!

Ruokablogilistan kärjessä

www.ideakeittio.fi
Be First to Post Comment !
Lähetä kommentti

EMOTICON
Klik the button below to show emoticons and the its code
Hide Emoticon
Show Emoticon
:D
 
:)
 
:h
 
:a
 
:e
 
:f
 
:p
 
:v
 
:i
 
:j
 
:k
 
:(
 
:c
 
:n
 
:z
 
:g
 
:q
 
:r
 
:s
:t
 
:o
 
:x
 
:w
 
:m
 
:y
 
:b
 
:1
 
:2
 
:3
 
:4
 
:5
:6
 
:7
 
:8
 
:9

Post Signature

Post Signature