Äijäruokaa

|
Tänään teki mieli laittaa jotain nopeaa, hieman mausteista ja tietysti herkullista. Suosikki kokkini, viime vuoden Top Chef Akseli Herlevin Täydellä sydämellä keittokirjasta löytyy tähän juuri oikea resepti. Kanaa ja makuvoita. Olen tehnyt tämän annoksen lukuisia kertoja joten se valmistuu jo ulkomuistista. Alkuperäisenä lisäkkeenä oleva coleslaw vaihtui tällä kertaa kermaperunoihin. Ei ehkä ihan nappi valinta, koska kana itsessään on jo varsin rasvaista ja tämä kaipaa parikseen jonkin kevyemmän, raikkaan lisukkeen. Mutta tulipa kokeiltua. Tosin äijäruoka on usein aika tuhtia, joten kyllä tämäkin illanistujaisissa oluen kanssa hyvin uppoaa. Makuvoita terästin ripauksella kuivattua chiliä.

KANAA JA MAKUVOITA
4 broilerin rintafilettä
suolaa ja pippuria

Makuvoi:
100 g voita
1/2 dl kapriksia, hienonnettuna
1/2 dl aurinkokuivattuja tomaatteja, hienonnettuna
1/2 dl oliiveja, hienonnettuna
1/2 sardelleja, hienonnettuna
1 rkl hienonnettua, tuoretta timjamia
1 valkosipulinkynsi, hienonnettuna

Leikkaa broilerin rintafileet halki, jotta saat litteät palaset kaikista. Mausta suolalla ja pippurilla. Sulata voi paistinpannulla ja lisää loput makuvoin ainekset. Lisää sen jälkeen pannulle broilerit ja kypsennä keskilämmöllä. Tarjoile broilerit lautaselta, jolle olet lusikoinut lopun makuvoin.

Be First to Post Comment !
Lähetä kommentti

EMOTICON
Klik the button below to show emoticons and the its code
Hide Emoticon
Show Emoticon
:D
 
:)
 
:h
 
:a
 
:e
 
:f
 
:p
 
:v
 
:i
 
:j
 
:k
 
:(
 
:c
 
:n
 
:z
 
:g
 
:q
 
:r
 
:s
:t
 
:o
 
:x
 
:w
 
:m
 
:y
 
:b
 
:1
 
:2
 
:3
 
:4
 
:5
:6
 
:7
 
:8
 
:9

Post Signature

Post Signature